Teollista tuotantoa siirtyy Suomesta pois, olipa omistus kotimaassa tai ulkomailla. Kyse ei ole työhaluista, vaan rakenteellisista tekijöistä.
Scanfilin perustaja ja hallituksen puheenjohtaja, sieviläinen Jorma J. Takanen kohahdutti muutama päivä sitten puhumalla kovia suomalaisesta työkulttuurista Nivalassa pidetyssä seminaarissa. Kuin tuota sanomaa alleviivaten Scanfil lopetti seuraavana päivänä yt-neuvottelut Oulun tehtaallaan ja aloitti koko laitoksen alasajon.
Sadalle oululaiselle työntekijälle se tietää lähtöä. Tuotanto muuttaa sinne, missä työ on halvempaa. Ennen muuta näin on kommunistipuolueen johtamassa Kiinassa, jonka työskentelykulttuuria myös Takanen ihaili.
Kun tällaiset puheet yhdistetään suomalaisen tehtaan alasajoon, loppuvaikutelma on kaikkea muuta kuin viimeistelty. Mutta jos Takasen heitot työkulttuurista jätetään omaan arvoonsa, jäljelle jää silti kylmä tosiasia: tietynlaista teollista tuotantoa on vaikea saada pysymään Suomessa, olipa sen omistuspohja missä tahansa.
Tehtaitaan kilvan lopetelleet Flextronics ja Foxcom ovat kasvottomia kansainvälisiä suuryhtiöitä, mutta Scanfil, Salcomp ja Perlos ovat yhä kotimaisissa käsissä. Ne joutuvat silti toimimaan samassa avoimessa kilpailutilanteessa ja saman logiikan mukaan.
On tosin myös toisenlaisia esimerkkejä. Juuri Sievissä toimiva johto ja sijoittajat ovat hankkimassa Flextronicsilta lopetusuhan alla olevaa tehdasta itselleen. Hämeenkyrössä samanlainen temppu on tehty. Työ jatkuu pienemmissä puitteissa, mutta jatkuu kuitenkin.
Jonkinlainen ero voikin olla siinä, onko yhtiö listautunut pörssiin vai ei. Pörssiyhtiö joutuu toimimaan tuottavuutta maksimoivien paineiden mukaan: tulosta sijoittajille on näytettävä neljännesvuosittain. Työvoimakustannuksilla on silloin suuri merkitys etenkin, jos sama työ voidaan tehdä muualla selvästi halvemmalla.
Tämä tosiasia on tiedetty jo pitkään. Silti tehtaiden alasajosta kertovien uutisten kohdalla olo on aina yhtä avuton. Peruskysymys kuluu: mikä on suomalaisen työn tulevaisuus. Mikään paikallinen jousto ei voi oleellisesti muuttaa Suomen työvoimakustannuksia, kun ero esimerkiksi Kiinaan voi olla kolmiekymmenkertainen.
Ammattiyhdistysliikettäkin leimaa neuvottomuus. Sen tehtävänä on saavutettujen etujen puolustaminen, mutta se ei paljon lämmitä, jos koko alan palkkatasoa ja työehtoja arvioidaan Kiinan olojen pohjalta.Kyse ei ole vain teknologiasta: Merimies-Unioninkin kulta-aika oli silloin, kun oli vielä paljon suomalaisia merimiehiä. Sittemmin liitto hinnoitteli heidät ulos markkinoilta.
Pohjois-Suomessa toiveet uusista teollisista työpaikoista kohdistuvat nyt kaivoksiin. Niitä ei ainakaan voi siirtää halpatyömaihin, joskin ne voidaan sulkea, jos louhinta käy kannattamattomaksi. Muualla kyse on ehkä paikallaan juoksemisesta. Esimerkiksi Oulun ja Tornion uudet isot investoinnit kohdistuvat palveluihin, eivät teollisen pohjan laajennukseen. Etenkään uusia ulkomaisia teollisia investointeja ei näy eikä kuulu. Oulussa huipputekniikan työpaikkojen määrä on pysynyt osapuilleen ennallaan, mutta toivottua uutta kasvua ei ole tullut.
Silti ei ole syytä vajota toivottomuuteen. Teollisia rakennemuutoksia on ollut aina. ja monet yritykset Suomessa tekevät hyvää tulosta. Etenkin erikoistumalla on pärjätty.
Korjaamisen varaa voi olla eniten siinä, että valmius yrittämiseen ja riskinottoon on liian vähissä. Scanfilin päätöksiä on helppo kritisoida. Silti työtä ja toimeentuloa olisi ollut paljon vähemmän, jos koko Scanfilia ei olisi koskaan perustettu.