Kansallispuistot Suomessa keräävät vuodesta toiseen entistä enemmän päiväretkeilijöitä sekä vaeltajia.
Luontokohteiden varustus kuluu tai lahoaa nopeammin kuin paikkoja pystytään korjaamaan. Puistoja voisi kehittää uusilla rahoitusmalleilla.
Eri puolilta Suomea löytyy 40 erilaista kansallispuistoa. Luontoelämys, eväiden syönti ulkona tai tulilla istuskelu vetävät väkeä niin, että kansallispuistoista huolehtiva Metsähallitus laskee kävijämäärien puistoissa kaksinkertaistuneen kymmenen vuoden aikana.
Kansallispuistoissa kirjattiin viime vuonna 2018 liki 3,2 miljoonaa käyntiä. Ylivoimaisesti eniten, noin 550 000 vierailua kertyi Pallas-Yllästunturille. Etelä-Suomen Nuuksio keräsi 345 000 kävijää sekä seuraavaksi eniten pohjoisen kohteista Urho Kekkosen kansallispuisto 340 000, Oulanka 200 000 ja Pyhä-Luosto 175 000 käyntikertaa.
Kansallispuistot Suomessa saivat alkunsa 1930-luvulla tutkimusmatkailijoiden aloitteesta. Innoittajana toimi kansallisromantiikka ja idea kansallismaisemasta. Mallia otettiin Yhdysvalloista, jossa sijaitsee maailman ensimmäinen 1872 perustettu Yellowstonen kansallispuisto. Uusia kansallispuistoja Suomeen perustettiin 1950-luvun lopussa, jolloin alueet olivat vielä kaukana koko kansan retkikohteista. Viimeisin 40:stä kansallispuistosta tuli 2017 Hossaan, jossa muodostettiin satavuotiaan Suomen kunniaksi retkeilyalueesta kansallispuisto.
Metsähallitus laskee, että kansallispuistoihin sijoitettu euro palautuu paikallistalouteen noin 10 eurona. Luontomatkailu tarjoaa työtä ja oheistuloa luontokohteen lähistölle, jossa turistivirrat jäisivät muuten olemattomiksi.
Pitkospuita, autiotupia tai nuotiopaikkoja ei kyetä kunnostamaan sitä tahtia kuin vanhat kuluvat tai lahoavat. Polttopuitakaan ei saada toimitettua aina tarpeeksi. Metsähallituksen Luontopalveluiden mukaan valtion rahoitus ei pysy korjausvelan kasvun mukana.
Kansallispuistoihin voi mennä pääsymaksutta, mutta pitäisikö niiden porteille tuoda jonkinlainen tukimaksu? Retkeilijät saattaisivat suostua maksamaan käyttämänsä palvelun kunnossapidosta. Maksullisuus ei kuitenkaan sovi jokamiehenoikeuksiin. Suomalaisessa luonnossa saakoon liikkua ja nauttia edelleen ilmaiseksi.
Yksi mahdollisuus on, että matkailuyrittäjät huolehtivat tarjontansa rinnalla yhä enemmän palveluista kansallispuistoissa. Matkailu- ja ohjelmapalvelureitit ovat joka tapauksessa laajentuneet kansallispuistoihin. Koiravaljakoilla niissä on ajettu jo pitkään, pyöräilijöille on avattu merkittyjä reittejä ja hiihtovaelluksia tuetaan moottorikelkoilla. Uudenlaista kysyntää saattaisi löytyä myös ratsastusvaelluksille tai porovaljakkoretkille.
Luontomatkailun kysyntä kasvaa Suomessa, ja kansallispuistoja on avattava myös kansainvälisille retkeilijöille. Vaikka puistot säilyttävät luonnon monimuotoisuutta, ne voivat tarjota kestävällä tavalla hyvinvointia edistävän nähtävyys- ja retkeilykohteen. Turvallinen polku ja palvelut lähistöllä mataloittavat tottumattoman kynnystä lähteä luontoon. Vaativaan patikointiin tottuneet voivat paeta kauemmaksi luonnon rauhaan, jonne ei ole vedetty pikkukengille sopivia pitkospuita. Suomalaiseen erämaahan mahtuu monenlaista kulkijaa.