Ensi vaalikauden yksi suuri kysymys kuuluu, mitä Suomessa tehdään, kun alkoholijuomien tuonti toisista EU-maista vapautuu vuoden vaihteessa ja kun Virosta tulee Euroopan unionin jäsen vappuna 2004. Monet poliitikot ovat yrittäneet viritellä vaalitaistelun aikana toivoa, että Suomi voisi vaikuttaa EU:hun ja Viroon: muiden EU-maiden pitäisi tulla Suomea vastaan ja nostaa viinansa hintaa.
Ajatus on epärealistinen. Muu Eurooppa ei taivu Suomen alkoholipolitiikan edessä. Suomi joutuu sopeutumaan.
Ensi vuonna tapahtuu iso rysäys, kun maahan alkaa virrata suomalaisittain naurettavan halpoja väkijuomia ulkomailta. Alkoholitutkijat kutsuvat odotettavissa olevaa tapahtumaa sivistyneesti markkinahäiriöksi.
Yksi johtopäätös isosta rysäyksestä on ainakin varma: alkoholijuomien verotusta on pudotettava Suomessa tuntuvasti. Ellei niin tehdä, veron tuotto romahtaa ja valtiontalous ajautuu vaikeuksiin. Alkoholiverojen tuotto putoaa joka tapauksessa ensi vuonna, tehtiin niin tai näin. Suomi voi vaikuttaa alkoholipolitiikallaan lähinnä vain siihen, paljonko ne putoavat.
Halpa viina on ollut suomalaisten suuri unelma vuosikymmenien ajan, mutta kun hinnat putoavat vihdoinkin nopeasti ja paljon, juominen, juopottelu, alkoholismi ja viinaan liittyvät monet muut ongelmat lisääntyvät. Suomella ei ole edessään juuri muita kuin huonoja vaihtoehtoja. Sopeutumisesta tulee raskas prosessi.
Aivan yhtä ikävää - ellei vieläkin dramaattisempaa - on havaita se, kuinka pahoin Suomessa harjoitettu alkoholipolitiikka on mennyt pieleen.
Jo kauan on nähty, ettei Suomi voi pysyä ikuisesti saarekkeena, joka voi harjoittaa loputtomiin omintakeista, korkeisiin hintoihin perustuvaa juonnin sääntelyä. Pää tulee ennen pitkää vetävän käteen. Siitä huolimatta korkeille hinnoille ei ole tehty juuri mitään olennaista lukuunottamatta viinin verotuksessa tapahtunutta lievää kevennystä. Nyt edessä odottaa sitten big bang.
Suomalaiset joivat viime vuonna puhdasta alkoholia keskimäärin 9,3 litraa asukasta. Se on paljon. Monet vakavasti otettavat ihmiset väittävät, että alkoholin kulutus voi jopa kaksinkertaistua ison rysäyksen takia. Jos niin käy, puoli Suomea seilaa jatkuvasti pienessä sievässä.
Korkeita hintoja on pitänyt Suomessa yllä kaksi mekanismia: holhoajat ja maan hallitukset. Alkoholipoliittiset holhoajat ovat olleet liikkeellä vilpittömin mielin. He ovat uskoneet ja väittäneet vakavissaan tilastoihinsa tukeutuen, että mitä kalliimpaa viina on, sitä vähemmän sitä ostetaan. Väite pitää päällisin puolin paikkansa, mutta on yksioikoinen.
Kukaan ei nimittäin tiedä täysin varmasti, paljonko pimeää alkoholia juodaan. Se on kuitenkin selvää, että mitä kalliimpaa viina on, sitä enemmän pimeää viinaa kulautetaan kurkusta alas.
Viinan hinnankorotuksia ovat ohjanneet valtiontaloudelliset paineet. Ministerit ja kansanedustajat ovat keränneet valtiolle rahaa voidakseen tehdä hyviä tekoja äänestäjiensä hyväksi. Hinnankorotuksia on voinut aina perustella kivuttomasti alkoholipoliittisilla syillä.
Suomessa on harjoitettu iät ja ajat säännöstelyä. Kieltolain aikana ei viinaa saanut myydä eikä valmistaa lainkaan. Kieltolaki kumottiin 1932, ja alkoholipolitiikka on perustunut siitä lähtien juomisen kontrollointiin hintojen ja jakelun avulla. Vain sääntelyn aste on vaihdellut.
Viinakorttien ja yleisen keskiolutkiellon aikana se oli huipputiukkaa. Viime vuosina anniskelua on vapautettu jo liikaakin, kuten jokainen näkee: kapakoista tullaan kotiin vasta neljän jälkeen aamuyöllä. Siinä sitä riittäisi vielä holhottavaa.
Alkoholipolitiikan ensisijainen tavoite on ollut juomisen kontrollointi, mutta siihen on sisältynyt myös ajatus, että suomalaiset opetetaan juomaan sivistyneesti. Haastattelin Alkon pääjohtajaa Pekka Kuusta 1970-luvun loppupuoliskolla. Kuusi esitti profetian, ettei tämä sukupolvi opi juomaan viinaa oikein, mutta ehkä jo seuraava oppii.
Pieleen meni sekin arvostetun asiantuntijan arvio. Suomalaista viinapäätä ei ole pystytty parantamaan alkoholipolitiikalla. Lähes 90 prosenttia aikuisväestöstä käyttää alkoholia. Nuoret aloittavat kännäämisen yhä varhemmin ja juovat keskioluella itsensä sammuksiin, kuten työmiehet tekivät ennen lauantaina Koskenkorvan avulla. Humalahakuinen juominen ei ole vähentynyt.
Juuri tässä on alkoholipolitiikan tragedia: sen avulla ei ole pystytty parantamaan suomalaista viinapäätä vuosikymmenten pinnistelyistä huolimatta, vaikka sen piirissä on jo ainakin neljäs sukupolvi. Nyt sitten alkoholipolitiikalta putoaa pohja, kun halpaa viinaa alkaa virrata maahan.
Ensisijaisen vastuun alkoholipolitiikan epäonnistumisesta kantavat ministerit. He kun ovat määritelleet tosiasiallisesti viinan hinnan iät ja ajat valtiontalouden näkökulmasta, ja se on estänyt hintasopeutuksen. Varsinaiset alkoholipolitiikan asiantuntijat voidaan panna vasta toissijaiseen vastuuseen holhousmentaliteetistaan, joka on vääristänyt suomalaisten suhdetta viinaan.
Viime kesän budjettiriihi on hyvä osoitus siitä, miten valtiontalous ohjaa alkoholipolitiikkaa. Valtionvarainministeri Sauli Niinistö olisi voinut esittää hallitukselle, että Suomi sopeutuu asteittain big bangiin. Itse asiassa sopeutuminen olisi voitu aloittaa jo 1996, jolloin Suomen siirtymäajasta päätettiin EU:n kanssa. Viinan hintaa olisi voitu alentaa asteittain joka vuosi ja viimeistään sopeutus olisi voitu aloittaa tänä vuonna. Porrastuksen avulla olisi voitu tehdä pehmeä lasku uuteen aikaan.
Hallitus valitsi kuitenkin kertarysäyksen valtiontaloudellisista syistä, ja nyt kaikki odottavat ensi vuotta kauhusta jäykkänä - ja poliitikot huutavat EU:ta apuun.