Viime viikon poliittinen tapahtuma oli eittämättä Hjallis Harkimon eroaminen kokoomuksesta. Jo pitkään ylimpään lainsäädäntöelimeen on tullut valituksi henkilöitä, jotka ovat julkisuudesta tuttuja. Monet puolueet toivovat listalleen sellaisia ehdokkaita, jotka houkuttelevat liikkuvia äänestäjiä, joille puolue ei ole niinkään tärkeä äänestyspäätöksen muotoutumisessa. Ehdokaslistoille otetaan myös sitoutumattomia ehdokkaita.
Viime presidentinvaaleissa näimme myös tietynlaisen puoluepolitiikasta irtautumisen, kun Sauli Niinistö pyrki presidentiksi valitsijayhdistyksen kautta.
Opiskelin 2000-luvun alussa valtio-oppia Turun yliopistossa. Muistan kun ensimmäisellä kurssilla meiltä opiskelijoilta kysyttiin, miksi olemme opiskelemassa politiikan tutkimusta. Usea korosti, että oli kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista.
Minä olin poikkeus, koska motiivini politiikan opiskeluille oli halu vaikuttaa asioihin. Oman kokemukseni mukaan 2000-luvun alun ylioppilaskuntapoliittisessa toiminnassa korostui sitoutumattomuus ja halu vaikuttaa asioihin ilman puoluepoliittista viitekehystä.
Oli mielenkiintoista seurata Harkimon haastattelua Ykkösaamussa. Hän totesi, että Liike Nyt haluaa uudistaa politiikkaa, koska sitä on tehty sata vuotta tällä tavalla.
Toki poliittisten puolueiden historia maailmalla on useiden satojen vuosien kehityksen tulos. Sitä ennen hallitseminen tapahtui pitkälti monarkian ja sääty-yhteiskunnan mukaisesti. Liikkeen jäseniä yhdistää Harkimon mukaan yhteinen intohimo muuttaa sitä, miten politiikkaa tehdään. Hänen mukaansa puolueet myös vaikeuttavat asioiden ratkaisemista. Liike Nyt ei olekaan puolue vaan liike, johon voi liittyä mukaan taustasta riippumatta.
Kansanvallan eli demokratian perusajatuksena on, että hallintovalta nousee kansasta. 1900-luvun alun itsenäistymiskehitys ja puoluekentän muotoutuminen tuolloin loi pohjan keskustan, kokoomuksen ja SDP:n synnylle sekä meille tyypilliselle monipuoluejärjestelmälle. Sille on tyypillistä myös enemmistöhallituksen muodostaminen vuoroin eri koalitioilla ja konsensuksen hakeminen hallituspuolueiden välillä. Nykyisen vuosikymmenen aikana perussuomalaiset ja vihreät ovat haastaneet kolmen perinteisesti suurimman puolueen asetelman. Perussuomalaisten hajoaminen viime vuonna ja sinisen tulevaisuuden perustaminen konkretisoituu vasta seuraavissa eduskuntavaaleissa, kun näemme puolueiden kannatuksen. Maassamme on lisäksi perinteisiä pienempiä puolueita, kuten vasemmistoliitto, RKP ja kristillisdemokraatit. Muita rekisteröityjä eduskunnan ulkopuolisia puolueita on kahdeksan.
Paikallisia poliittisia liikkeitä on toki enemmänkin ja kuntien valtuustoissa on nähty puolueiden hajoamista erilaisiksi kotiseutua korostaviksi sitoutumattomiksi ryhmiksi.
Suomalaisen poliittisen järjestelmän henkilöitymisestä kertoo mielestäni se, että kaikkia tuntui kiinnostavan se, keitä julkisuudesta tuttuja henkilöitä Liike Nytissä on mukana. Kuten alussa totesin, vaalitapamme korostaa henkilöä. Liike Nytin mukaan ihmiset ovat kyllästyneitä politiikkaan, koska poliitikot eivät pidä lupauksiaan. Yksittäinen ehdokas voikin joutua luopumaan jostain edistämästään asiasta hallitusohjelman vuoksi.
Vaalitapamme korostaa siis yksilöitä, mutta päätöksentekojärjestelmässämme eduskunnassa toimitaan muodostamalla hallitus ja hallitusohjelma puolueiden välillä. On selvää, että tällöin odotukset ja toiminta eivät välttämättä kohtaa.
Jotta puolueiden väliset erot pääsisivät paremmin esille, vaalitapamme vaatisi uudistamista. Tämä tietysti edellyttäisi sitä, että olisi yleisesti hyväksyttyä siirtyä enemmän suuntaan, jossa puolueen sisäisesti päätetään ehdokaslistan järjestys ja nähtäisiin puolueet olennaisena osana demokraattista järjestelmää.
Olen esittänyt, että maakuntavaaleissa kokeiltaisiin puoliavointa listavaalia. Siinä puolue asettaa listan ehdokkaat järjestykseen, jossa se toivoo listalla olevien pääsevän läpi. Puoliavoimessa listavaalissa voi kuitenkin vaikuttaa myös yksittäisen ehdokkaan nousemiseen listalla ylöspäin. Puoliavoimen listavaalin käyttöönottoa voitaisiin ryhdittää laajentamalla suorien kansanäänestyksien järjestämistä eri asioista ja suoran vaikuttamisen keinojen lisäämisellä. Tätäkin voitaisiin kokeilla maakuntatasolla.
Kuntalakiin ja maakuntalakiluonnokseen on tuotu yhä enemmän suoran demokratian ja asukkaiden mukaan ottamisen malleja. Valtuustojen tehtäväksi on säädetty laissa asukkaiden äänen kuulumisen edistäminen. Demokratia on valittu parhaimmaksi hallintotavaksi sen vuoksi, että tyrannia ja harvainvalta on nähty sitä huonompina vaihtoehtoina.
Demokratian toteutuminen vaatii sen, että ihmiset ovat kiinnostuneita vaikuttamaan itseään koskeviin asioihin. Ilman tätä kiinnostusta demokratia ei toteudu missään poliittisessa järjestelmässä.
Tytti Määttä on Kuhmon kaupunginjohtaja.