Helsinki Heikki Kantola oli 1970-luvulla sitä mieltä, että doping pitää urheilussa sallia.
"Niin", Kantola myöntää.
"Silloin tuntui, ettei ole muuta tietä kuin sallia se lääkäreiden valvonnassa. Vaihtoehdot olivat ne, että dopingin käyttö on joko valvottua tai valvomatonta", Kantola sanoo ja lisää, että käänsi asiassa takkinsa nopeasti ja täydellisesti.
"Ainoa oikea tie on tiukan valvonnan linja."
Uutisia käryistä tulvii lähes päivittäin. Kantolalle ne kertovat siitä, että tulosta tulee ja dopingia vastaan taistelevat tahot ottavat päänahkoja vyölleen.
"Taistelussa on menty eteenpäin. Kehitys on mennyt hyvään suuntaan, rako puhtaiden ja ei-puhtaiden urheilijoiden välillä on kaventunut", Kantola sanoo.
Viime vuosina puhtaan urheilun puolesta taistelevat ovat saaneet käyttöönsä uusia aseita. Kansainvälinen valvonta on tiukentunut, menetelmät kehittyneet ja toimintaedellytykset ovat parantuneet.
Valmis systeemi ei kuitenkaan ole, täydellisyydestä puhumattakaan.
"Tässä suhteessa maailma ei ole tasa-arvoinen paikka. Valvonta esimerkiksi monissa Itä-Euroopan maissa, Kiinassa ja Kreikassa on puutteellista. Näillä mailla on omat viralliset järjestelmänsä, jotka takaavat, että urheilijat saavat valmentautua rauhassa ilman testien pelkoa. Esimerkiksi kreikkalaiset yleisurheilijat olivat ennen EM-kisoja täydellisesti kansainvälisen testaustoiminnan ulkopuolella."
Profiilitestin
kannattaja
Porsaanreikiä on muitakin. Heikki Kantolasta on välillä tuntunut, että testaaminen on hakuammuntaa ja varpusten tulittamista tykeillä: testataan vääriä aineita ja väärillä menetelmillä.
Salt Lake Cityn kisoihin osallistuvien joukkueiden piti antaa maahan tullessaan tarkka tieto olinpaikastaan, jotta testaajat tietävät mihin tulla. Suomen joukkue antoi osoitteensa, ja sitä myös testattiin.
"Tilanteesta jotakin kertoo se, että testaajat kyselivät meiltä, olisiko meillä tietoa venäläisten, norjalaisten ja italialaisten olinpaikoista", Kantola hymähtää.
Kantolan mielestä dopingtestauksen suurimmat haasteet ovat kestävyysominaisuuksia parantavan epo:n käytön ja kaikenlaisen verimanipulaation paljastaminen.
"Epo:n testaaminen on ihan lapsenkengissä", hän puuskahtaa.
"Ja sitten on tämä koulukunta, joka ei hyväksy verestä muuta testiä kuin sellaista, josta näkyy suoraan käytetty lisäaine. Ainoa keino hallita verimanipulointia on veren profiilin seuranta. Veren manipuloinnilla on kestävyyslajeissa niin valtava merkitys, että se pitäisi ehdottomasti saada kuriin."
Perinteisten testien korvaamista epäsuorilla testeillä on esittänyt myös Tapio Videman, joka on yksi dopingtestauksen johtavista tutkijoista maailmassa.
"Nykyisin käytössä olevilla testeillä epo:n jäljet näkyvät 4-5 päivää, mutta vaikutukset kestävät pari viikkoa, ylikin. Tällä menolla epoa ei saada kuriin", Kantola toteaa.
Kaksinaismoralismia
ja käsienpesua
Suomea pidetään antidopingtyön ja testauksen mallimaana. Täysiä pisteitä Kantola ei anna kotimaisellekaan touhulle. Ruutia tuhlataan Suomessakin. Kantola ottaa esimerkiksi maastohiihdon, joka joutui Lahden MM-kisojen (2001) käryjen jälkeen suurennuslasin alle.
"Opetusministeriö vaati, että testataan ja testataan, mutta testataan sellaisia aineita, joista ei ole hiihdossa mitään hyötyä. Tällainen käsienpesu-mentaliteetti, kaksinaismoralismi ja asiantuntemattomuus harmittavat."
Lahden tapahtumat olivat tuoreeltaan Kantolalle "karmea shokki". Hän pitää kuitenkin ehdottoman hyvänä sitä, että kupla puhkesi.
"Doping ei ole ollut minulle koskaan omatunnon kysymys. Minun kantani on 70-luvun jälkeen ollut täysin selvä: urheilussa pitää toimia niin, että vilpin tekijät paljastuvat", Kantola sanoo.
Kantolan eläkkeelle lähdön hetkellä julkisuudessa pyörii kaksi epäselvää dopingasiaa: epäilyt Lahden kisojen veritestien manipuloinnista sekä Ville Tiisanojan ja Timo Tompurin tapaus. Kaikesta huolimatta Kantola pitää suomalaisia dopingkäryjä yksittäistapauksina.
"Suomalainen urheilu on huomattavasti mainettaan parempi", Kantola vakuuttaa.