Suomalainen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tutkimus on nurkkakuntaista eikä saa näkyvyyttä ulkomailla, todetaan Suomen Akatemian teettämässä selvityksessä.
Kolmen kansainvälisen tutkijan tekemästä selvityksestä ilmenee, ettei suomalaisten tutkijoiden töitä tunneta ja lueta ulkomailla läheskään yhtä usein kuin ruotsalaisten tutkijoiden.
Selvityksen tekivät Kööpenhaminan rauhantutkimusinstituutin johtaja Tarja Cronberg, University of British Columbian valtiotieteen professori Kalevi J. Holsti sekä University of Wales Aberystwythin kansainvälisen politiikan professori Steve Smith.
Suomalaisen tutkimuksen näkyvyys on viime vuosina vähentynyt, eikä suomalaista tutkimusta määrätietoisesti levitetä ulkomailla.
Selkeä pudotus suomalaiseen tutkimukseen tehdyissä viittauksissa tapahtui vuonna 1993, kun professori Raimo Väyrynen muutti Yhdysvaltoihin.
Akatemian teettämässä selvityksessä todetaan, että suomalaisessa tutkimuksessa pohditaan ennen kaikkea kotimaisia aiheita; suomalaista historiaa, turvallisuutta ja lähiympäristöä. Liian moni tutkimus on mallia ”Suomi ja ...”, moittivat arvioijat.
Selvitysmiesten mielestä suomalaisessa tutkimuksessa usein lainataan teoreettinen viitekehys ulkomailta ja sovelletaan sitä; teoriapohjaa ei kyseenalaisteta eikä sen käsittelyä syvennetä. Tutkimus tuntuu myös olevan irrallaan keskeisistä kansainvälisistä keskusteluista.
Suomalaisessa tutkimuksessa lähdetään hyvin usein puhtaasti kansallisesta lähtökohdasta ja tarkastellaan ilmiöitä Suomen kannalta.
Suomalaiset tutkijat nähdään sen johdosta usein kansallisen näkökulman edustajina. Tämä vähentää Suomen kiinnostavuutta vierailumaana ulkomaalaisille opiskelijoille ja tutkijoille.
Selvityksessä hämmästellään vähäistä yhteistyötä suomalaisten tutkimuslaitosten välillä ja sitä, että merkittäviäkin tutkimuksia julkistetaan pelkästään suomeksi tai ruotsiksi, vaikka kysyntää olisi myös englanninkielisille versioille. Sitä vastoin suomalaisissa tutkimuslaitoksissa ei aina ole tilattu kaikkia keskeisiä ulkomaisia julkaisuja.
Nuorten tutkijoiden asema on selvittäjien mielestä erityisen ongelmallinen. He eivät saa kunnollista metodologista opetusta, ja joutuvat kilpailemaan Suomen Akatemian rahoituksesta sekä hyvin harvoista pysyvistä viroista.
Virkojen puute johtaa siihen, että nuoret tutkijat joutuvat usein hankkiutumaan ulkomaille.