Australiassa Sydneyssä, Crows Nest -nimisessä kaupunginosassa soi vuonna 1970 Tapio Rautavaara ja Georg Malmsten. Sen kaduilla oli take away -ravintoloita, joista sai rasvaista kreikkalaista ruokaa tai australialaista aamiaista, jota terästettiin maksanpaloilla, joissa oli kalvot jäljellä. Kun oli kuuma, suomalaissiirtolaisten pienissä vuokra-asunnoissa oli todella kuuma. Talvikuukausina niissä oli todella kylmä.
Tällaiseen Sydneyyn saapui siirtolaislaivalla Suomesta Satu Rahikainen, jonka elämässä oli juuri muuttunut kaikki.
Nuori nainen oli kärsinyt sydänsuruista, ja valtiotieteen maisteriksi valmistuttuaan hän osallistui Australian hallituksen värväystilaisuuteen ja lähti töihin maailman toiselle puolelle. Laivamatka kesti reilun kuukauden. Sen aikana 28-vuotias Rahikainen tapasi tulevan miehensä.
- Katselin mereltä jyrkkänä nousevaa rantaa ja ajattelin, että tällainen tämä minun uusi kotimaani sitten on. Säikähdin itsekin ajatusta, sanoo Satu, nykyisin Beverley.
Beverleyn ensimmäiseen Sydneyn-asuntoon tuli torakoita läheisestä ravintolasta, mikä inhotti häntä. Hän kuitenkin rakasti lempeää ilmastoa, aurinkoa ja Sydneyn vehreyttä.
Työnvälitystoimistona kapakka
Suomalaisia oli tullut Australiaan virtanaan jo 1960-luvulta. Parhaimmillaan Sydneyssä oli parituhatta suomalaista, koko Australiassa noin 10 000. Useimmat suomalaismiehet saivat töitä rakennusalalta. Naisista suuri osa hoiti kotona lapsia, jonkin verran työllistyttiin tehtaille liukuhihnatöihin tai siivoojiksi.
Kun uusia tuli, heidät osattiin neuvoa "suomalaisten työnvälitystoimistoon".
- Paikallisessa kapakassa oli aina joku, joka tiesi, mistä saa töitä, Beverley sanoo.
Suomalaisilla oli erinomainen maine työntekijöinä. Tehtiin mitä sovittiin ja tehtiin hyvin.
- Suomalaisia kutsuttiin työhulluiksi. Heidät tunnettiin myös siitä, että he rakensivat kodeikseen kunnolliset talot.
Perhesurma ja kolme itsemurhaa
Kaikki ei kuitenkaan ollut hyvin.
- Mielenterveysongelmia ja alkoholismia oli paljon, sanoo Beverley.
Vuonna 1970 kolme nuorta suomalaismiestä teki itsemurhan. Lisäksi suomalaisyhteisössä tunnettu perheenisä ampui perheensä ja itsensä, vain perheen pieni poika jäi henkiin. Sydneyn päivälehdet kertoivat tapauksista suurin otsikoin, ja henkiin jääneelle pikkupojalle perustettu rahasto sai paljon lahjoituksia.
Sydneyn suomalainen seura oli tätä ennen yrittänyt jo pidempään saada Sydneyyn suomenkielistä sosiaalityöntekijää, ja vuonna 1971 Australian siirtolaisministeriö viimein taipui. Tehtävään palkattiin Satu Beverley.
Työ oli raskasta.
- Osa ei osannut kieltä, ja ongelmat kumuloituivat, hän sanoo.
Hän auttoi selvittämään kotiväkivaltatilanteita ja hakemaan sosiaaliavustuksia tai "paluurahaa" perheille, joiden selviäminen Australiassa näytti esimerkiksi mielenterveysongelmien tai viinan takia mahdottomalta. Hän toimi tulkkina ja auttoi muun muassa perustelemaan viranomaisille, miksi miehensä pahoinpitelemän perheenäidin piti saada abortti.
Vaativa sosiaalityö sai Beverleyn kouluttautumaan psykologiksi. Neljän vuoden kuluttua hän siirtyi naisvankilaan psykologiksi.
Nyt Beverley on eläkkeellä ja kirjoittaa kolmatta kirjaansa Australian suomalaisyhteisön vaiheista. Hän asuu yhä Crows Nestin lähellä samassa talossa, jonka he miehensä Alanin kanssa 70-luvulla ostivat.