Pääkirjoitus: Me­taa­nia ei saa päästää il­ma­ke­hään – iki­rou­dan su­la­mi­nen on koh­ta­lo­kas­ta

Sanna Marin: Pää­mi­nis­te­ri vas­tai­li toi­mit­ta­jien ky­sy­myk­siin juh­li­mi­ses­taan

Suo­ma­lai­nen osaa nauraa it­sel­leen

Saksalainen Dieter Hermann Schmitz kiinnostui suomalaisista vitseistä seitsemisen vuotta sitten.

Nauramalla paras. Dieter Herrmann Schmitz analysoi suomalaisten huumorintajua vitsien välityksellä Suomi–Saksa -yhdistyksen järjestämässä tilaisuudessa Oulussa perjantai-iltana.
Nauramalla paras. Dieter Herrmann Schmitz analysoi suomalaisten huumorintajua vitsien välityksellä Suomi–Saksa -yhdistyksen järjestämässä tilaisuudessa Oulussa perjantai-iltana.

Saksalainen Dieter Hermann Schmitz kiinnostui suomalaisista vitseistä seitsemisen vuotta sitten. Hän oli ainoana ulkomaalaisena suomalaisissa vappujuhlissa, joissa kerrottiin vitsi jousiammuntakilpailusta Sveitsissä:

Kilpailussa oli kolme osallistujaa, sveitsiläinen, englantilainen ja suomalainen. Tehtävänä oli ampua omenaa, joka oli asetettu pojan pään päälle. Ensimmäisenä ampui sveitsiläinen. Nuoli lävisti omenan, ja sveitsiläinen tuuletti huutaen: "I am Wilhelm Tell". Toisena ampui englantilainen, joka myös onnistui pudottamaan omenan pään päältä. Englantilainen julisti riemuissaan: "I am Robin Hood". Viimeisenä ampui suomalainen, joka osui poikaa keskelle otsaa. Hän kääntyi yleisön puoleen kädet ylhäällä huutaen: "I am sorry".

Schmitzin mielestä vitsi oli kovin sympaattinen, nauroivathan suomalaiset siinä itselleen.

"Vastaavaa vitsityyppiä en ole Keski-Euroopassa tavannut. Yleensä vitseissä naurun kohteena ovat naapurit", Schmitz kertoo.

Suomalaiset itse ovat usein tulkinneet näitä omaan nilkkaan sattuvia kaskuja heikon itsetunnon merkeiksi. Dieter Herrmann Schmitzin mielestä ne pikemminkin kertovat hyvästä huumorintajusta.



Kurkistus suomalaisten pään sisään


Muutenkin vitseistä ja kaskuista kulttuuri-ilmiönä kiinnostuneena Schmitz ryhtyi keräämään aineistoa suomalaisista vitseistä. Yrityskirjat Oy otti Schmitzin kirjasen "Finnische Witze" kustannettavaksi Survival Guide -sarjassaan. Schmitz näyttää vitsien välityksellä saksalaisille tietä suomalaiseen mentaliteettiin, vaihtoehtona perinteisille matkaoppaille.

Oppaassa vitsit on jaoteltu neljään ryhmään; suomalaisten suomalaisista kertomiin, maan eri kansanryhmistä kertoviin, naapurimaista kertoviin sekä vitseihin, joita naapurimaissamme kerrotaan suomalaisista.

Sanotaan, että vitsit eivät selittelemällä parane, mutta Schmitzin opas liittää selityksillä ja kommenteilla vitsit suomalaisiin yhteyksiinsä.

Hän huomauttaa, että vitsit eivät kerro siitä, millaisia suomalaiset ovat. Jos vitsejä tulkitsee vakavasti otettavina kertomuksina kohteestaan, ne vahvistavat kliseitä ja ennakkoluuloja. Esimerkiksi monissa kaskuissa uusinnetaan suomalaismiesten maine kovina viinanjuojina:

Suomalaismiehet, vanhat kaverukset, päättivät lähteä juopottelemaan. Tulivat ravintolaan, istuivat pöytään ja ottivat oluet. Toista olutta siemaillessaan toinen kysyi: "Mitä kuuluu?" "Tultiinko me tänne puhumaan vai ryyppäämään", kuului vastaus.

Schmitzille vitsiperinteeseen tutustumisen mieli löytyy siitä, että ne avaavat ikkunan nähdä minkälaisia kuvia ja ajatuksia ihmisten päissä kulkee.

"Huumori Saksassa ja Suomessa on aika samankaltaista. Esimerkiksi Arto Paasilinnan kirjat myyvät Saksassa hyvin, samoin Kaurismäen elokuvat huvittavat saksalaisia. Ja 90-luvun saksalainen komedia löi ulkomailla läpi ainoastaan Koreassa ja Suomessa", hän kertoo.



Vitsien ikivihreät ja päiväperhot


Schmitz on asunut Suomessa runsaat kymmenen vuotta. Vuodesta 1995 lähtien hän on työskennellyt saksan kielen lehtorina Tampereen yliopiston käännöstieteen laitoksella.

Suosikkeja suomalaisvitseistä, joita hän itsekin mielellään kertoo omille maamiehilleen, ovat jutut, joissa suomalaiset nauravat itselleen. Myös laihialaisvitsit huvittavat:

Joulun alla laihialaisisä lähti ulos ja ampui pihalla kerran kiväärillä ilmaan. Palasi sisälle ja sanoi lapsille: joulupukki teki itsemurhan.

Perinteen ikivihreätä materiaalia ovat vitsit kansanryhmistä, hitaista hämäläisistä, kitsaista laihialaisista, harvapuheisista ja karskeista pohjalaisista. Ne ovat myös perinteen kansainvälisintä antia: kaikista Euroopan maista löytyvät omat hämäläisensä, laihialaisensa ja pohjalaisensa.

Poikkeukselliset tapahtumat, kuten esimerkiksi doping-skandaali Lahden MM-kisoissa, synnyttävät aallon vitsejä, jotka kuolevat yhtä nopeasti kuin syntyvätkin. Väliin sijoittuvat blondivitsien tyyppiset ilmiövitsit, joita kerrotaan muutama vuosi, ehkä vuosikymmen, kunnes ne häipyvät omia aikojaan arjen kertomakulttuurista.