Hillary Clinton hehkutti viime viikolla Suomen uuden hallituksen kokoonpanoa. Yhdysvaltain entisen ulkoministerin ja presidentin puolison Hyvä Suomi! -viesti oli yksi maailmanluokan tunnustuksista pienelle kansankunnalle.
Sanna Marinin hallitus on ainutlaatuinen. Vain runsas kolmannes ministereistä on miehiä ja kaikkien hallitusryhmien johdossa on nainen. Työnsä päättäneen Juha Sipilän joukkueen ilme oli toinen: kolme keski-ikäistä miestä kertoi äänestäjille, miten maa makaa ja mitä päätöksiä tarvitaan. Nyt tehtävä on kolmikymppisillä naisilla.
Muutos ei ole selkävoitto tasa-arvolle, vaan luonteva jatko vuosisataiselle kehitykselle. Naisille myönnettiin yhdenvertaiset poliittiset oikeudet jo 1900-luvun alussa, oikeudet omistaa ja harjoittaa elinkeinoa ovat vielä vanhempia.
Nykyisin enemmistö maamme yliopisto-opiskelijoista on naisia, mutta jo 1930-luvulla heitä oli kolmannes. Moniin länsimaihin verrattuna myös naisten työmarkkina-asema on vahva.
Selityksiä löytyy historiasta. Sotavuosina naiset joutuivat korvaamaan miesten työpanosta ja hoitamaan tehtäviä, joista heillä ei ollut kokemusta. Talonpoikaiskulttuurissa jo aiemmin naiset olivat olleet joustava osa työvoimaa, heille vahvuus oli velvollisuus.
Poikkeusoloissa naiset venyivät monen rintaman vastuuseen – synnyttivät, hoivasivat, puunasivat, ruokkivat ja rakensivat. He jaksoivat tai murtuivat siinä missä miehetkin. Romaaneissa ja perheiden perintönä kerrotaan sota-ajan naisista, jotka rohkaisivat muita. Pakko ohjasi, ja naiset osasivat paitsi hoitaa käytännön asioita myös päättää. Vaikeat ajat tasa-arvoistivat naisia, ja silloisilla esikuvilla on merkitystä edelleen.
Jälleenrakennuksen vuosina naiset eivät palanneet ahtaaseen vaimon ja äidin rooliin. Teollisuus, maatalous ja palvelut tarjosivat työpaikkoja – ja itsenäisyyttä – myös naisille. Kotirouvakulttuuri ei juurtunut Suomeen.
Naiset alkoivat kouluttautua miehisillekin aloille, ei enää vain opettajiksi, hoitajiksi ja sihteereiksi. Perhekeskeiseen naiskuvaan yhdistyivät monipuolisempi työelämä ja oma lompakko. Ehkäisykeinojen yleistyminen oli olennainen osa tasa-arvokehitystä.
1950- ja 1960-luvuilla naisten palkkatyö kodin ulkopuolella oli yleisempää Suomessa kuin muissa länsimaissa. Muutokset eivät kuitenkaan näkyneet poliittisessa vallankäytössä. Naisten painoarvo päättäjinä oli selvästi miehiä vähäisempi vuosikymmenestä toiseen.
Tarja Halosen valinta presidentiksi vuonna 2000 oli läpimurto, samoin Anneli Jäätteenmäen nousu pääministeriksi ja muidenkin salkkujen entistä tasa-arvoisempi jakautuminen. Matti Vanhasen toisessa hallituksessa oli ensimmäistä kertaa naisenemmistö, ja Marinin hallitus on suositusten näkökulmasta jopa hieman vino naisten hyväksi.
Salkkujakoa selittää naisedustajien ennätysmäärä, liki puolet paikoista. Hallituspuolueista erityisesti SDP:ssä, vihreissä ja vasemmistoliitossa naisten osuus on korkea. Nyt oli otollinen, patoutunutkin aika muutokselle.
Olennaisinta oli kuitenkin se, että valtaan pyrkineet pystyivät saamaan luottamuksen äänestäjiltä ja puolueiltaan. Maria Ohisaloa lukuun ottamatta hallituksen kärkinaiset olivat vaalipiiriensä ääniharavia.
Hallitusratkaisua ei voi typistää tasa-arvoliikkeen voimannäytöksi tai sattumaksi. Se istuu sulavasti maamme historiaan. Juuri nyt Marinin hallitus näyttää ainutlaatuiselta, mutta myöhemmin se asettuu yhdeksi virstanpylvääksi muiden joukossa. Seuraavat naisten johtamat hallitukset ovat uutisia vain sen verran kuin toistot yleensäkin.
Politiikan tasa-arvoaskelistaei kannata vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Pari päivää hallituksen nimityksen jälkeen Keskuskauppakamari kertoi, että suomalaisten pörssiyhtiöiden toimitusjohtajista vain yhdeksän prosenttia on naisia. Firmat eivät valitse johtajiaan sukupuolen perusteella, mutta lukema osoittaa, että naisten tiellä on joko julkisia tai yksityisiä hidasteita. Luultavasti molempia.
Naisten osaamiseen kohdistuu edelleen epäluuloa. Osa naisista sortuu myös itsensä heikentämiseen. Yhteiskunnallinen rooli tuskin vahvistuu sillä, että tasa-arvon nimissä avataan paidat tv-kameroille itsenäisyyspäivänä. Kevyt julkinen manööveri ei muutu tekoselityksillä merkittäväksi.
Yhtä vaikea on ymmärtää niitä, jotka iloitsevat naisten menestyksestä pilkkaamalla miesten ulkonäköä tai tekoja. Suomessa tasa-arvoratkaisut on tehty yhdessä. Ilo ei himmene, vaikka juhlinnassa kuljettaa mukana tyylitajua, yhteishenkeä ja historian viisauksia.
Marinin hallitus on merkkipaalu, mutta yllätys se ei ole. Suomalainen nainen lähti lieden luota töihin jo sukupolvia sitten. Omituista olisi, jos matka ei olisi edennyt keittiöstä valtiosalin pääpöytään.
Karina Jutila on yhteiskuntatieteiden tohtori ja e2 Tutkimuksen johtaja.