EU:n komissio haastoi tiistaina Suomen vesilintujen kevätpyynnistä EY-tuomioistuimeen. Lisäksi komissio antoi Suomelle jo toisen huomautuksen muiden kuin vahinkoa aiheuttavien suurpetojen metsästyksestä. Kolmannella kerralla Suomi saanee haasteen siitäkin.
Ympäristöjärjestö WWF säesti haastetta heti ilmoittamalla, että Suomen tulisi näyttää esimerkkiä muun muassa Venäjälle ja muille entisen Neuvostoliiton maille ja lopettaa kevätmetsästys. Myös lintujärjestö BirdLife Suomi nautti luonnollisesti haasteesta ja ilmoitti, että se on oikeutettu.
EU:n vaatimus kevätlinnustuksen lopettamisesta ei ollut yllätys. Lintudirektiivi kieltää metsästyksen pesimäaikana. EU on antanut siitä Suomelle jo kaksi huomautusta. Pesimäaikana lintuja saisi metsästää vain prosentin lintukannasta.
Luontoon kohdistuvat tiukat direktiivit ovat silti pulmallisia, sillä Etelä-Euroopassa mikään ei ole meistä niin erilaista kuin luonto. Kun sama sääntö pätee kaikkialla, käy helposti niin, että tavallinen metsästäjä kokee kiellot kaukaisiksi. Tästä voi taas seurata yleisesti tiedettyä, mutta julkisesti vaiettua kansalaistottelemattomuutta.
Näin kävi, kun lyijyhaulien käyttö kiellettiin itärajan yksinäiseltä lammelta siinä missä metsästäjien kansoittamalta Liminganlahdeltakin. Metsästäjille perusteltiin kieltoa sillä, että vesilinnut voivat saada pohjasta liikaa lyijyä elimistöönsä ennen aikojaan. Selitys ei mennyt perille, ja lyijyhaulien käytöstä tuli selvästi yleisimmin rikottu metsästyslain kohta. Luultavasti valtaosa metsämiehistä ampuu lyijyä vesistöön kuten ennenkin, koska raskaana ja halpana metallina se on kivuttomin sekä saaliille että kukkarolle.
Kevätmetsästys ei ole pohjoissuomalaisten asia. Se on sallittua Ahvenanmaalla ja Lounais-Suomen rannikolla. Siellä vakinaisesti asuvat saivat ampua alleja sekä haahkan, telkän ja koskeloiden uroksia viime keväänä yhteensä 46 700 yksilöä.
Karhun, ilveksen ja suden metsästys on sen sijaan läheisempi. On vaikea kuvitella, että suurpetoja saisi metsästää vain, jos ne aiheuttaisivat vakavaa haittaa. Nythän lupia annetaan komission mukaan liian löysin perustein. Metsästys on kuitenkin esimerkiksi voimistuneen karhukannan ainoa tehokas säätelykeino.
Suomen karhukannaksi lasketaan 1 050 yksilöä, josta riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan voi verottaa kymmenesosan. Maa- ja metsätalousministeriö salliikin taas ensi syksynä 103 karhun ampumisen, mutta kiintiötä ei ammuta koskaan täyteen. Se johtuu metsästyksen tarkoista rajoituksista, joiden ansiosta vakavia ylilyöntejä ei enää tapahdu helposti.
Suomen ja EU:n tiukka kädenvääntö onkin toivotonta. Vesilinnustuksessa EU pitää kiinni lintudirektiivistään, mutta ei esitä vaatimustensa pohjaksi tutkimustietoa lintukantojen vähenemisestä. Riistalajin vakava harvinaistuminen herättäisi useimmat metsästäjätkin, sillä lajien sukupuutto koetaan vakavaksi rikkeeksi ympäristöä kohtaan.
Suomi ei ole paljon parempi. Ministeriö perustelee kevätmetsästystä perinteillä. Se on selityksistä huonoimpia. Yhtä heppoiselta kuulostaa petokeskustelu: siinä missä komissio odottaa petojen aiheuttamaa vakavaa vaaraa, metsästäjät perustelevat harrastustaan korpikylien petopelolla.
Myös WWF:n oletus Suomen antaman esimerkin vaikutuksista on liioiteltu. Tarkoista rajoituksistamme tai vaativasta metsästäjäntutkinnostamme ei ennenkään ole otettu mallia. Suomen metsästäjät ovat vielä melko hyviä lajituntijoita, eikä lajien alamäki ole yleensä heistä kiinni.
Kun Suomi tuskin taipuu vapaaehtoisesti, aikaa jää vielä pari vuotta tutkimuksiin ja hyviin perusteluihin. Ehkä komissiokin ehtii paremmin perehtyä suomalaiseen metsästykseen. Olisipa sen hyvä ottaa huomioon myös, että harrastuksen kieltäminen ilman varmaa tutkimustietoa kiellon hyvästä vaikutuksesta on omiaan nakertamaan kansalaisten uskoa EU:hun.