Minsk Valkovenäjän ajauduttua autoritääriselle tielle 1990-luvun puolivälissä joutui maan kansalliskirjailija Vasilj Bykau (venäjäksi Vasili Bykov) ankaran painostuksen kohteeksi.
Bykau, eräs Neuvostoliiton tunnetuimpia kirjailijoita ja koko maailman tuntema sodan kuvaaja nousi Valkovenäjän kansallisen liikkeen näkyväksi tukijaksi - niinpä hän joutui viettämään viimeiset vuotensa maanpaossa. Hän palasi kotimaahansa kuolemaan viime kesänä. Kirjailijan hautajaiset kasvoivat silloin kymmenien tuhansien ihmisten demokraattiseksi mielenilmaukseksi.
Pakolaisvuosien
vietto alkoi Suomessa
Pakolaisvuotensa Bykau aloitti Suomessa 1998-1999. Syksyllä hänen suomalaiset ystävänsä saivat kuulla, että kirjailijan viimeinen toivomus oli saada haudalleen luonnonkivi hänen rakkaasta helsinkiläislähiöstään, Vuosaaresta.
Sen kyllä ymmärtää: Vuosaaren karu merenranta, siirtolohkareet, autiot kallioluodot, käkkyrämännyt muodostuivat Bykaun sielunmaisemaksi. Tämä ulkonaisesti juro, mutta sisäisesti rohkea, temperamentikas ja jopa leikkisä valkovenäläinen pakolainen kävi joka ilta merenrannassa tuntien katsovansa suoraan oman sielunsa peiliin.
Kirjailija kertoi minulle, että hän ei ollut koskaan elämässään voinut työskennellä niin hedelmällisesti ja tuotteliaasti kuin Suomessa. Kiinnostuneena hän seurasi suomalaista arkea ja iloitsi erityisesti päästessään maalle, kotoisten peltojen, lehtojen ja kylänmiesten keskelle. Hänen olohuoneensa seinällä riippui Euroopan kartta, jonka keskellä oli Valkovenäjä. Sen yllä oli Suomen ja Valkovenäjän liput.
Kivi rajan yli Minskiin viime viikolla
Helsingin kaupunki sai Bykaun hautakiven aikaiseksi paljolti kulttuurijohtaja Yrjö Larmolan näkemyksellisyyden ja sisukkuuden ansiosta. Kivi saatiin Vilnasta rajan yli Minskiin viime viikolla, vaikka jännitystä riitti viime hetkiin saakka.
Kirjailijan muistajaiset pidettiin Minskin Vanhassa katedraalissa: palveluksen suorittivat yhdessä ortodoksinen, katolinen ja uniaattipappi. Uniaatit ovat Rooman johdon tunnustava, mutta kreikkalaista liturgiaa noudattava kirkkokunta, jota pidetään eniten kansallisena valkovenäläisenä kirkkona.
Hautakivi paljastettiin koskettavassa tilaisuudessa Minskin Itäisellä hautausmaalla kirjailijan syntymäpäivänä.
Kiven etupuolella on valkovenäjäksi kirjailijan nimi sekä syntymä- ja kuolinvuosi, selkäpuolella on valkovenäjäksi ja suomeksi "Helsingin kaupungilta".
Ja niin graniittilohkare lennähti
Viralliset tahot ja tiedostusvälineet jättivät Bykaun täysin huomiotta. Riippumattomat kansalaisjärjestöt ja tiedotusvälineet kohisivat tapahtumasta. Komsomolskaja Pravdan valkovenäläinen painos otsikoi isoin kirjaimin: "Hautakiveksi Bykaun haudalle tuli suomalainen siirtolohkare."
Paljastuspäivän iltana muistokiven luona kokoontui myös Valkovenäjän Kansanrintama. Punavalkoiset kansallisliput liehuivat, vaikka ne on kielletty: diktaattori Aljaksandr Lukashenka on palauttanut maalle neuvostoaikaisen lipun.
Bykaun leski Irina Mihailovna muisteli Suomea kiitollisena: "Kausi Helsingissä oli onnellisinta aikaa elämässämme - Vasilj tunsi olonsa harmoniseksi ja koki voimiensa palaavan."
Toinen Suomessa pitkään oleskellut valkovenäläinen turvakaupunkikirjailija Uladzimir Nekljajeu sanoo, että kivi Vuosaaresta on yksi Bykaun nerokkaimpia luomuksia. Hän tapasi kirjailijan Minskissä tämän kuolinvuoteen äärellä: "Muistan viimeisen tapaamisen Bykaun kanssa. Ymmärsimme kumpikin, että tapaamme viimeistä kertaa. Silloin Bykau alkoi puhua minulle kivestä - jospa sieltä Vuosaaresta lennähtäisi kivi hänen haudalleen. Ja ajattelin: mikä mies! Tämä siirtolohkare on kokonainen romaani, täynnä Bykaun nerokkaita metaforia. Niin saattoi ajatella vain suuri mies, jolla on lannistumaton tahto."
Meren huuhtoma graniittilohkare välitti kirjailijan viimeisen viittauksen hänen ankarien kohtaloiden täyttämään proosaansa. Se oli ehkä myös moite valkovenäläisille, jotka sallivat Lukashenkan ajaa maan suuren pojan maanpakoon. Ja se tervehtii pientä Suomea, joka on paljolti samoista lähtökohdista kyennyt päättäväisemmin puolustamaan kansallista identiteettiään ja vapauksiaan suurten paineessa.
Kun viimeisen kerran kävin katsomassa kiveä viime lauantaina, sinne oli jo kokoontunut Vilnasta tulleita Vasilj Bykaun ihailijoita. Pienen Suomen lahja Valkovenäjän suurelle pojalle on jo muodostumassa legendaksi.