Suomessa keskitytään nyt kilpailukykyjankutuksessa siihen, millä hinnalla täällä tehdään töitä. Se kysymys jää varjoon, tehdäänkö Suomessa liian köykäisiä tuotteita vientimarkkinoille.
Ekonomistit ja poliitikot hokevat, että kustannukset Suomessa ovat liian korkealla verrattuna kilpailijamaihin, kun palkat ovat nousseet liikaa mutta tuottavuus ei.
Ekonomistit osaavat kuitenkin olla kovasti eri mieltä asioista. Kauempaa katsottuna asiat eivät näytä samalta. Esimerkiksi luottoluokittaja Moody´sin edustaja ei äskettäin Ylen haastattelussa pitänyt Suomen erityisongelmana korkeita palkkakuluja. Sen sijaan joustavuuden puute työmarkkinoilla on luottoluokittajan mielestä isompi asia. Jos paikallinen sopiminen saisi vauhtia, se loisi uutta ilmapiiriä.
Jotta asiat lähtisivät nousuun, pitäisi tosiaan saada ilmapiiriä paremmaksi ja yritysten investointihalukkuus vihdoin liikkeelle. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien tuoreessa barometrissa pienet ja keskisuuret yritykset jo katselivat eteenpäin aiempaa myönteisemmillä silmillä, mutta investointeja ei vieläkään ollut näkyvillä. Ehkä vielä odoteltiin sitä, mitä kaikkea hyvää maan hallitus lopulta saakaan yrityksille järjestettyä.
Nähtäväksi jää, kuinka hyvin ja kuinka äkkiä kilpailukykysopimuksen tulonsiirrot yrityksille vaikuttavat. Äkillistä onnea lienee turha odottaa. Yritykset ja niiden johtajat voivat ihan itse päättää siitä, miten ne lisääntyneet varansa käyttävät. Jos yritykselle ilmaantuu lisää viivan alle, käytetäänkö se kasvuinvestointeihin vai ökympään autoon johtoportaalle?
Iso osa pk-yrittäjistä on kiinnostunut synnyttämään kasvua firmalle ja lisää työpaikkoja. Sekin on merkki vastuunkannosta, että pk-yritykset ovat pyrkineet pitämään työntekijänsä vaikeinakin aikoina.
Vienti kehittyy, jos suomalaiset pk-yritykset uskaltavat lähteä vientimarkkinoille nykyistä rohkeammin. Firmoihin tarvittaisiin lisää fiksuja insinöörejä ja monipuolisesti kielitaitoisia ihmisiä.
Kilpailukykyä ja vientieuroja syntyy Suomessa teollisuuden hyvistä tuotteista, jos on jostakin syntyäkseen. Ylivoimaisen hyvä ja houkutteleva tuote saa kauppansa hyvälläkin hinnalla, mutta keskitasolla jurnuttava bulkki joutuu kilpailemaan hinnalla. Hintakilpailu ei ole suomalaisten heiniä verrattuna vaikkapa aasialaisiin, eikä se perusongelma kiky-sopimuksella korjaannu.
Suomalaisten tuotteiden loistava laatu on monessa tapauksessa turhaa kuvitelmaa.
Hyvä insinööri on ollut Suomessa jo vuosien ajan hupeneva luonnonvara. Ala ei ole nuorison silmissä niin seksikäs kuin ennen vanhaan.
Jos matemaattisesti lahjakkain osa nuorisoa menee vuodesta toiseen opiskelemaan lääkäriksi, Suomen vienti ei siitä kohene.
Jos suomalainen yhteiskunta on nyt kaukaa viisas, se panostaa koulutukseen niin, että matematiikkaa ja luonnontieteitä onnistutaan takomaan päähän niillekin nuorille, joita nämä vaivannäköä vaativat asiat eivät näytä koulussa kiinnostavan. Myöhemmin ne saattaisivat kiinnostaa, mutta jos perustaidot puuttuvat, uutta hyvää insinööriä ei synny.
Ja jos suomalainen yhteiskunta on viisas, se vaatii nuoria tajuamaan, että jokainen vieras kieli takataskussa on pelkkää plussaa.
Jo Ruotsin vientimarkkina on kielipuolelle Suomen pk-sektorille iso haaste. Ruotsia olisi siellä hyvä puhua jonkin verran, vaikka ruotsalaiset osaavatkin englantia (paremmin kuin suomalaiset). Pakkoruotsia ei suomalainen kumminkaan puhu, vaikka sitä osaisikin. Ja tärkeää vientikieltä saksaa Suomessa ei juuri kukaan nykynuori osaa, saati sitten venäjää.
Kolumni