Olli Paakinaholla on veikeitä muistoja vekara-ajoilta Oulusta. Musiikki tuli kuvioihin jo ennen kouluikää. Kesken leikkien piti pinkaista pianotunneille.
"Luminen toppapuku päällä kipusin pianotuolille sillä seurauksella, että opettajan hieno tuoli kastui läpimäräksi. Nolo juttu", hän toteaa puolen vuosisadan takaisesta vahingosta.
Paakinahot asuivat Oulussa Raatinsaarella. Vekaroilla oli siellä mahtavat uinti- ja kalastusmahdollisuudet. Liikuntaa taidettiin myös harrastaa.
"Talvella kolattiin jäälle jääpallokenttä. Keinovalossa voitiin pelata iltamyöhään, kun Raatinkentän mahtavat valonheittäjät heijastivat sinne asti."
Vähitellen musiikki kuitenkin otti voiton nuoren miehen harrastuksissa. Etenkin piano ja urut kiehtoivat. "Kokeilin klarinettiakin, ja kaksi vuotta kului Sibelius Akatemiassa. Siellä meistä pyrittiin kuitenkin kouluttamaan urkutaiteilijoita, kun taas mun mieleni veti seurakuntatyöhön."
Ennen Ruotsiin rantautumistaan Olli Paakinaho ehti asua ja tehdä töitä Etelä-Suomessa ja sittemmin kymmenen vuotta Rovaniemellä.
"Kävin siinä välissä Helsingissä kolmivuotisen nuoriso-ohjaajan koulutuksen, koska nuorisotyö usein sisältyy kanttorin virkaan", Paakinaho kertoo.
Ruotsiin perhe muutti kesällä 1989. Eskilstunaan oli perustettu tuolloin juuri uusi suomalaisen kirkkomuusikon virka.
Nykyään työkenttään kuuluu myös Västerrås ja sen suomalaiset seurakuntalaiset. Ollia kutsutaan usein "laulavaksi kanttoriksi". Ruotsissa kun ei ole itsestään selvää, että kanttori myös laulaa.
"Johdan myös suomalaista mieskuoroa, ja olemme osallistuneet heti alusta pitäen suomalaistoimintoihin."
Suomalaisuus on Paakinahoilla korkeassa kurssissa. Kotona puhutaan aina äidinkieltä. "Lapset ovat suomalaisia isolla ässällä", hän tarkentaa.
"Yhdessä asiassa on harhauduttu Ruotsiin päin. Perinteiseen suomalaiseen jouluateriaan Riitta-vaimo on lisännyt Janssonin kiusauksen."