Puolueosastojen perustaminen nettiin takkuilee edelleen. Yhä kuvitellaan, että poliittiset toiminnan huipennus on puhetilaisuuden järjestäminen ja vaaliesitteiden jako ostoskeskuksella. Se oli toimiva keino silloin kun pappapomot olivat yleisiä.
Suomalaisella puoluejärjestelmällä on tärkeä tehtävä demokratiassa. Viime vuosikymmenten kehitys on huolestuttava. Samalla jäydetään suomalaisen demokratian, kansanvallan, kivijalkaa.
Puhtaimmassa muodossa vaaleihin lähtevät puolueet ja ehdokkaat tasavertaisesta asetelmasta ja kansalle tarjotaan vaihtoehdot selkeästi ja näkyvästi esille, josta he sitten äänestämällä valitsevat mieluisat. Eduskunnan kokoonpanossa toteutuu kansalaisten tahto.
Demokratia ei ole koskaan toteutunut tällä ideaalisella tavalla. Viime vuosien kehitys on vienyt demokratiaa yhä etäämmälle ihanteesta.
Murheelliselle kehitykselle on useita syitä. Muutokset ovat hitaita, jotta niitä voisi selkeästi havaita. Käynnissä on kansanvallan eroosio.
Puoluelaitoksen on katsottava peiliin. Se ei ole kyennyt modernisoimaan toimintatapojaan. Kansalaiset ovat politiikasta kiinnostuneita, mutta tapa, jolla puolueet toimivat, on auttamattoman vanhanaikainen ja luotaantyöntävä. Kansalaiset eivät tapaa enää seurojen ja työväentalojen pirteissä, vaan internetissä. Puolueet ovat toki tämän jo havainneet, mutta internet on nykyään paljon muutakin kuin kotisivut, joita päivittää puoluetoimistosta se, jolla ei ole muuta tähdellisempää tekemistä. Jonkin verran puolueet käyttävät keskustelupalstoja, mutta niiden ylläpito on laiskanpulskeaa.
Vaalien alla toiminnassa olevat vaalikoneet perustettiin puolueiden ulkopuolelta. Niissä äänestäjiä käy vaalien alla viikossa enemmän kuin kaikkien puolueiden keskustelutilaisuuksissa yhteensä.
Puolueosastojen perustaminen nettiin takkuilee edelleen. Edelleen kuvitellaan, että poliittiset toiminnan huipennus on puhetilaisuuden järjestäminen ja vaaliesitteiden jako ostoskeskuksella. Se oli toimiva keino silloin kun pappapomot olivat yleisiä. Tämän päivän ihmiset ovat tietoverkoissa.
Suomessa on kaksi merkittävää yhteiskunnan organisaatiota, jotka eivät ole juurikaan havainneet tarvetta uudistua viimeisen sadan vuoden aikana. Ne ovat puoluelaitos ja kuntasektori. Jälkimmäisestä pyyhitään nyt pölyjä hyvin varovaisesti kunta- ja palvelurakenneuudistuksella. Puoluelaitos havahtuu varmaankin vasta silloin kun äänestysaktiivisuus on laskenut alle 50 prosentin.
Demokratian kivijalan, puoluelaitoksen, alasajoa on autettu myös julkisen vallan puolelta. Viimeisten vuosien aikana on poliittisessa taloudellisessa tuessa tapahtunut merkittävä painopisteen muutos kyseenalaiseen suuntaan. Hallituksen poliittista avustajajoukkoa on lisätty voimakkaasti, samoin kuin istuvien kansanedustajien avustajakaartia.
Noin kymmenen vuoden aikana tähän maahan on synnytetty vajaat 300 uutta poliittista virkailijaa. Jokaisella kansanedustajalla on avustaja, jonka yhtenä tehtävänä on varmistaa päämiehen uudelleenvalinta. Samaan aikaan eduskuntaryhmien kanslioiden määrärahat ovat kasvaneet reippaasti ja jokaisella EU-edustajalla on keskisuuren puoluetoimiston verran avustajakaartia käytössään.
Voimakas panostus istuviin kansanedustajiin ja ministereihin on perusteltu, mutta kun samaan aikaan on demokratian kansanvaltainen osa eli puoluelaitos saanut tulla toimeen hupenevilla varoilla, on tuloksena demokratian kannalta muotopuoli järjestelmä.
Paikkaansa uusimaan pyrkivä kansanedustaja lähtee vaaleihin muihin ehdokkaisiin nähden paremmista asetelmista. Se, että ehdokkaat jakautuvat näin voimakkaasti kahden kerroksen väkeen ei voi olla kansanvallan etu. Eduskunta muistuttaa yhä enemmän itseään täydentävää säätiötä.
Samaan aikaan on vaalikampanjoiden hinta noussut. Epäterveen rahoituksen riski kasvaa. Ihme, ellei jossain jo olisi tehty "alliansseja". Vanhoihin hyviin aikoihin verrattuna myös henkilökohtaisen kampanjan merkitys on kasvanut suhteessa puolueen kampanjaan. Politiikan yksilöllisyys kasvaa yhteisöllisyyden kustannuksella.
Nurjaa kehitystä avittaa vaalijärjestelmämme. Suomi on suurin piirtein ainoa niin sanottu eurooppalainen sivistysvaltio, jossa on vallalla henkilövaalijärjestelmä. Suurimmassa osassa Euroopan unionin jäsenmaita ehdokkaat kansallisiin parlamentteihin valitaan listavaalilla. Kummassakin järjestelmässä on etunsa. Listavaali näyttää kuitenkin tuottavan selkeämmät yhteiskunnalliset vaihtoehdot valitsijoiden valittavaksi.
Se vähentää henkilökohtaisen rahoituksen merkitystä ja helppoa populismia. Suomessa vaalijärjestelmän muuttaminen tältä osin on mahdotonta. Miten kansanedustajat, jotka ovat menestyneet henkilövaalijärjestelmällä, ottaisivat riskin ja muuttaisivat järjestelmää. Pukit ovat kaalimaan vartijoina.
Vaalipirijako on aikansa elänyt: jo kahdessa vaalipiirissä valitaan kuusi kansanedustajaa, mikä merkitsee sitä, että vaalikynnys on noussut yli 10 prosentin. Edes jonkinlainen myönnytys kansanvallan suuntaan olisi, että erittäin kiireesti joko yhdistellään vaalipiirejä tai luodaan niin sanottu tasauspaikkajärjestelmä, jolla suhteellisuus voidaan taata. Samassa yhteydessä voitaisiin kieltää vaaliliitot, jotka ovat demokratian kummajaisia.
Lohdutuksena on toki todettava, että maailmanlaajuisesti ei meillä ole kansanvallan osalta hävettävää, mutta parannettavaa on -- ja paljon.