Ohituskaistat ovat hyvää tarkoittavia kompromissiratkaisuja maassa, jossa ei ole rahaa tehdä moottoriteitä läpi maan.
Ohituskaistat mahdollistavat sen, että ne, jotka haluavat ajaa tai joutuvat ajamaan alle rajoituksen sallimaa nopeutta, eivät ole tien tukkona ja jonoja keräämässä, kun rajoituksen mukaan ajavat pääsevät heistä jouhevasti ohi.
Teoriassa.
Käytännössä ohituskaistalla ei yleensä tee mitään, jos auton kuljettaja aikoo lakia noudattaa.
Homma menee nimittäin niin, että ne, jotka ovat junnanneet kahdeksaakymppiä satasen alueella, kiihdyttävät ohituskaistan alkaessa nopeutensa helposti satasen paremmalle puolelle.
Jos ohitusta suunnitellut ilahtuu, kun jono on alkanutkin kulkea rajoituksen mukaan, kaistan päätyttyä hän saa huomata, että kahdeksaakymppiä ennen sen alkua junnanneet palaavat taas junnaamaan kahdeksaakymppiään. Kunnes sama mystinen joukkokiihdytys toistuu seuraavan ohituskaistan alkaessa.
Toisin sanoen, jos ohituskaistalla haluaa ohittaa, joutuu nostamaan nopeuden ihan älyttömäksi ohi päästäkseen.
Asiaa on tutkittukin.
Liikenneturvan mukaan ongelma ei johdu pelkästään siitä, että suomalainen ei halua päästää ketään ohi, vaan siitä, että ”kun tie levenee ja baana paranee, nopeus tahtoo automaattisesti nousta”. Autoilija kuulemma ikään kuin rentoutuu.
Enpä tiedä rentoutumisesta, väittäisin pikemminkin päinvastaista.
Mutta olipa ohitettavien kaistalla kaasun pohjaan polkeminen vaistomainen tai tahallinen teko, se on typerä ja ikävä – ja vaarallinenkin – teko.
Sellaisia tekojahan meillä liikenteessä tehdään paljon, kun peltikuoren suojissa niitä voi tehdä, ilman että niistä joutuu ”vastuuseen”.
Myös poliisit ovat tietoisia siitä, että ohituskaistalla pitää ajaa reipasta ylinopeutta, jos sitä aikoo ohittamiseen hyödyntää. Niinpä he usein mittaavat nopeuksia siellä, missä kaista päättyy.
Ylinopeus on tietenkin ylinopeus, eikä sitä pidä puolustella. Mutta järjetön tilanne kokonaisuutena tarkastellen on.
Ohituskaista on myös ihan älytön silloin, kun edessä näkyvä autovirta jatkuu katkeamattomana silmänkantamattomiin.
Ohituskaistalle rynnistävät saavuttavat vain sen, että paikat jonossa sekoitetaan ja ohituskaistan lopussa sitten kiilataan hengenvaarallisesti jonon sekaan uudelle paikalle.
Muut joutuvat jarruttelemaan ja siitä hämmentämisestä jonon keskinopeus laskee. Ohittaja kuvittelee ehkä saavuttavansa jonkin mielihyvää tuottavan voiton, mutta todellisuudessa kukaan ei voita aikaa eikä mitään muutakaan.
Ilmeisesti suomalaisen itsetunto ei kestä sitä, että hänet ohitetaan. Keskustelupalstoilla saa lukea mitä mielettömämpiä perusteluja, miksi ”kaahaajien” ohittamista voi ja saa haitata, vaikeuttaa ja estää. Lain määräämät turvavälit nauretaan suohon.
Monet itsensä lainkuuliaisiksi määrittelevät kuljettajat katsovat, että he voivat ja saavat omilla tempuillaan hillitä ”kaahaajia” ja jos tämä niiden temppujen seurauksena törmää vastaantulijaan, se on ohittajan vika.
Ohitusta estävä ei tunnu ajattelevan lainkaan sitä, että hän ei suinkaan voi vain vahingoniloisena sivusta seurata, jos röyhkeä ohittaja törmää vastaantulijaan.
Siinä törmäyksessä on mukana myös ”syytön” vastaantulija. Ja siihen joutuu kiusaaja itsekin perheineen, sillä rysähdys tapahtuu juuri tämän kohdalla. Eikö sekään tule kirjaimellisesti hengenvaarallisen kiusan tekijän mieleen?
Vai onko ohitetuksi tulemisen nöyryytys niin suuri, että sen takia tekee mieli tappaa kaikki, itsensä mukaan lukien?
Viime vuonna kohtaamisonnettomuuksissa kuoli 72 suomalaista henkilöauton kuljettajaa tai matkustajaa.