Metsäkone mouruaa ja maisema näyttää sen jäljiltä aikamoiselta raiskiolta. Ristiriita on siinä, että nyt ollaan Suomen sisämaan suurimmalla yksityisellä luonnonsuojelualueella.
Silti Metsähallituksen luontopalvelun virkamiehet ja Kälviän yhteishirsimetsän edustajat marssivat tyytyväisinä koneuralla. Kohteena on Kokkolan Kälviän Kotkannevan laide. Taustalla siintää luonnoltaan ainutlaatuinen ja erämainen suolakeus.
"Tässä meidän etumme kohtasivat", Metsähallituksen suunnittelijat Marko Sievänen ja Jouni Elonen kiittelevät.
Ei ollut mitään syytä vastustaa, hirsimetsän metsänhoitaja-asiantuntija Ilpo Ingalsuo ja varapuheenjohtaja Markku Pajala kehuvat erikoista ratkaisua.
Kotkannevan eteläisin lahdeke on ojitettu kuusikymmenluvulla ensiksi auraamalla ja sitten käsityökaluin perkaamalla. Nyt aluetta ennallistetaan niin, että se soistuisi luonnonmukaiseksi suojelualueen osaksi. Valtion omistamilla mailla soiden ennallistaminen on valtakunnallinen ajan ilmiö, mutta yksityisalueilla näin suureen yksimieliseen urakkaan ei ole aiemmin päästy.
Lähimmän metsätien päähän kertyy työmaalta valtava puuvuori. Hirsimetsä saa sopimuksen mukaan pitää kuitu- ja energiapuut etunaan, vaikka ne on raivattu jo kertaalleen korvatulta suojelualueelta. Koska takavuosien kaltaisia kiistoja ei enää ole, kumpikin osapuoli tulee seuraamaan jännittyneenä tulevia muutoksia. Mitä tapahtuu, kun ojikko muuttuu suoksi jälleen?
Suunnittelija Marko Sieväsen mukaan tavoitteena on saada ojitusalue palautetuksi vesitaloudeltaan ja maisemaltaan osaksi yhtenäistä aapa- ja keidassuokokonaisuutta. Talven aikana puusto poistetaan lähes kokonaan, jäljelle jätetään vain kelot ja ennen ojitusta kasvaneet alkuperäiset suomännyt.
Ensi kesänä, lintujen pesimäajan jälkeen, ojalinjat täytetään ja kankailta valuvat vedet ohjataan soistamaan työmaata.
Perusasia on, että vesi saadaan nousemaan, Sievänen esittelee.
Joskus niin tapahtuu heti ensimmäisen vuoden aikana, mutta vesitasapainon palautuminen voi kestää kymmenenkin vuotta. Ojitusalueen puuston poistaminen vähentää haihduntaa ja edistää alkuperäisen suokasvillisuuden palautumista.
Metsäkonetta työmaalla käyttävä evijärveläinen Pekka Hinkka on aidon hämmästynyt; että nyt tukitaan ojia, kun niitä on ennen tavattu vain tehdä. Ensimmäisen kerran hän on tällaisella työmaalla, mutta pitää työtä mukavana. Hän on juuri nähnyt suolla riekkoja ja juuri riekot tulevat nauttimaan työn tuloksista.
"Onhan tämä mielenkiintoista. Pitää tulla myöhemmin katsomaan", Hinkka ajattelee ojikon tulevaa soistumista.
Samanlaisin ajatuksin työtä seuraa metsänhoitaja Ingalsuo. Vaikka hän on vuosikymmenten ajat ollut hirsimetsän töissä ja muistaa suojelualueenkin kiemuraiset perustamisvaiheet, on ojien tukkiminen aivan uusi asia. Nykyistä suojelualueen rajausta hän pitää hyvänä kompromissien tuloksena ja ojitusalueen ennallistamista siten ymmärrettävänä.
Kotkannevalla ennallistamistyö ulottuu kolmelle alueelle, joista yksi sijaitsee valtion palstalla. Yhteensä yli sadan hehtaarin toimenpidealueella puustoa raivataan puolella sadalla hehtaarilla ja ojia tukitaan yli kahdenkymmenen kilometrin matkalla.
Kotkannevan ennallistamistyö on osa suurta valtakunnallista kokonaisuutta.
Metsähallituksen luontopalvelun ohjaaman suoverkosto-LIFE hankkeen tarkoituksena on palauttaa erityyppisiä Natura-soita luonnontilaan yli neljäntuhannen hehtaarin alalla. Kohteita on eri puolilla Suomea Hangosta Kittilään. Kotkannevaa lähin työmaa on Vetelin Pilvinevan laiteilla ja suurin hankekohde Pyhännän Kansannevalla, jossa ennallistetaan 130 hehtaarin suoala.
Sinänsä soiden ennallistaminen ei ole aivan uusi asia. Kokemuksia Metsähallitukselle on kertynyt 1980-luvulta alkaen, jolloin ensimmäisiä suo-ojia padottiin lähinnä käsipelein Kauhajoen Lauhanvuoren kansallispuistossa. Yhteensä valtion mailla on tähän mennessä ennallistettu soita monenlaisten hankkeiden turvin vajaat 20 000 hehtaaria, ala vastaa 2 600 jalkapallokentällistä.