Greenpeacen viimeaikainen aktiivisuus Inarin Lapissa ja Lapin liiton kannanotot Vuotoksen Kemihaaran soiden ja Koitelaiskairan liittämisestä Naturaan ovat jälleen nostaneet puheeksi suojeltujen alueiden osuuden maamme pinta-alasta.
Inarin hakkuiden yhteydessä puhutaan suojellusta metsästä, Vuotoksen ja Koitelaiskairan tapauksissa suojelupinta-aloista yleensä. Ja kuten niin usein suojelupinta-aloista puhuttaessa, osapuolet eivät ole olleet yksimielisiä suojeltujen alueiden laajuuksista ja prosenttiosuuksista.
Suojellun metsän osuuden määrittäminen ei ole välttämättä helppoa. Luku riippuu oleellisesti siitä, mitä tarkoitetaan käsitteillä metsä ja suojelu.
Viime vuonna julkaistu metsien suojelun luokittelun ja tilastoinnin yhtenäistämistyöryhmän muistio on tuorein yritys määrittää suojellun Suomen pinta-aloja. Maa- ja metsätalousministeriön asettaman työryhmän tehtävänä oli muun muassa metsien suojelualueiden luokittelua koskevien tietojen kokoaminen ja täsmentäminen sekä suojelupinta-alojen päivitys.
Tavoitteena oli myös laatia kaikkien osapuolten hyväksymä yhteinen perusta metsien suojelupinta-alojen luokitukselle ja tilastoinnille.
Metsä kituu
kitumaalla
Suomen pinta-alasta noin 23 miljoonaa hehtaaria on metsää, joka tilastoinnissa jakautuu metsä- ja kitumaaksi. Metsätalouden maaksi luetaan myös joutomaa, jota on 3,1 miljoonaa hehtaaria.
Metsämaalla puuston vuotuinen keskikasvu on vähintään yksi kuutiometri hehtaarilla. Kitumaalla keskikasvu on 0,1-1 ja joutomaalla alle 0,1 kuutiometriä hehtaarilla.
Kitumaa on yleensä kivistä tai suoperäistä maata, kuten louhikkorinteitä tai rämeitä. Joutomaa on luontaisesti puutonta, ja tähän luokkaan kuuluvat yleisimpinä avosuot ja tunturipaljakat.
Kitu- ja joutomaa-alueet jäävät käytännössä metsätalouskäytön ulkopuolelle.
Myös suojelun osalta metsät jaettiin kolmeen luokkaan. Tiukasti suojellut metsät eivät ole käytettävissä puuntuotantoon, ja niitä ovat esimerkiksi kansallis- ja luonnonpuistot, soidensuojelualueet ja Natura 2000 -verkostoon kuuluvat luonnonsuojelulailla toteutettavat alueet.
Astetta lievemmän suojelun luokka ovat suojellut metsät, joissa varovaiset hakkuut ovat mahdollisia. Tällaisia voivat olla harvennus- tai väljennyshakkuut tai yksittäisten puiden poimintahakkuut.
Luokkaan kuuluvat muun muassa luonnonsuojelulain suojellut luontotyypit (kuten jalopuumetsiköt ja tervaleppäkorvet) ja metsälain erityisen tärkeät elinympäristöt (rehevät lehtolaikut).
Rajoitetussa metsätalouskäytössä olevat metsät ovat ensisijaisesti metsätalouskäytössä, mutta niitä käsitellään normaalia metsänkäsittelyä lievemmin. Arvokkaimmat luontokohteet jätetään käsittelyn ulkopuolelle.
Tähän luokkaan kuuluvat muun muassa Natura 2000 -verkoston metsälailla toteutettavat kohteet ja valtion mailla olevista kohteista esimerkiksi metson soidinpaikat ja virkistysmetsät.
Tulkintaerot moninkertaisia
Kun tarkasteluun otetaan kolmantena tekijänä mukaan alueellinen jako, alkaa sekaannus olla lähellä. Suojelualuetyöryhmä käytti kahtiajakoa Etelä- ja Pohjois-Suomeen lukien jälkimmäiseen Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin metsäkeskusten alueet.
Koko maan mittakaavan luvuista pienimmän suojeluprosentin antaa tiukasti suojeltu metsämaa, jota on 4,1 prosenttia. Vastaavasti väljimmän tarkastelun mukaan - metsä- ja kitumaa yhteenlaskettuna ja kaikki suojeluluokat huomioon ottaen - Suomen metsistä on suojeltu 12,1 prosenttia.
Vieläkin suuremman prosentin saa toki ottamalla mukaan joutomaan, jolloin kokonaismaa-alastamme on suojeltu 15,5 prosenttia. Metsiensuojelun yhteydessä tämä on kuitenkin väärä luku, koska joutomaalla ei metsä kasva.
Pohjois-Suomessa vastaavat ääriarvot ovat 7,4 ja 20,6 prosenttia ja joutomaa mukaan lukien peräti 26,9 prosenttia. Etelä-Suomen metsämaasta on tiukan suojelun piirissä vain yksi prosentti.
Suojelualuekiistoja ajatellen raportin aluejako on kuitenkin liian suurpiirteinen. Inarissa saadaan ynnättyä edellisiä selvästi suurempia prosentteja.
Oulun seudulla, joka on mukana Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelmassa, ei taas millään laskuopilla päästä 20 prosenttiin.
Suojeluprosentti vaihtelee
Työryhmä piti tärkeänä, että jatkossa metsien suojelua koskevat tilastot laadittaisiin vuosittain. Metsäntutkimuslaitoksen tulisi vastata tietojen keräämisestä. Suojelutiedot olisi myös saatava tietokantaan, jotta erilaiset alueryhmittelyt voitaisiin toteuttaa joustavammin.
Aluejako metsäkeskusten perusteella ei myöskään ole järkevä esimerkiksi uhanalaisten eliöiden tai luontotyyppien tarkastelussa. Työryhmä näkikin välttämättömänä, että suojelutilastoja tuotetaan muillakin aluejoilla, esimerkiksi kasvillisuusvyöhykkeittäin.
Toistaiseksi suojelualueprosenttia koskevien tietojen yhteydessä tulee siis aina kysyä, millä laskutavalla esitetty tulos on saatu. Prosentit lasketaan usein "sopivasti" - puolin ja toisin.
Lisäksi on muistettava, että vaikka laskentaperusteista päästäisiin yksimielisyyteen, suojelualueprosentti vaihtelee silti vuosittain. Uusia suojelualueita perustetaan ja vanhoihin liitetään uusia alueita.
Metsätalouskäytössä oleva metsäalakin vaihtelee, kun peltoja metsitetään ja metsiä raivataan pelloiksi, asuinalueiksi tai tienpohjiksi. Rannikolla maankohoaminen tuottaa uutta maapinta-alaa, joskin kovin hitaasti.