On sumuinen aamu Limingan lakeuksilla, ja karpalosesonki parhaimmillaan. Tyrnäväläinen marjaporukka on lähdössä karpalojahtiin Limingan soille. Airi Anttila, 66, kaivaa anorakkinsa taskusta kolme paria kumisia kertakäyttökäsineitä. "Nämä ovat ehdottomat, sillä näissä kädet pysyvät lämpiminä märässä maastossa", hän toteaa.
Anttilaa on syytä uskoa, sillä eläkkeelle jäänyt sairaanhoitoalan yrittäjä on karpalonpoiminnan ekspertti. Vain aviomies Heikki, 71, tohtii kieltäytyä käsineistä, kun on ennenkin ilman pärjännyt.
Karpalossa Anttilat ovat käyneet jo 1970-luvulta lähtien. Heillä on neljä pakastinta, joista yksi pyhitetty pelkästään karpaloille, yksi mustikoille ja loput muille marjoille. Pariskunnan paras yhteissaalis päivän karpalonpoimintareissulla on ollut 36 litraa. Sesongin kokonaissaalis on tällä hetkellä 180 litraa.
"Mitään litramääräistä tavoitetta meillä ei ole, vaan pääasia on, että saa liikkua raikkaassa ilmassa. Täällä virkistyy ja tulee hyvä olo", Airi kertoo.
Saaliin vertailu kuuluu silti marjastukseen. Heikki paljastaa myöhemmin hieman vitsaillen olevansa 10 litraa Airia jäljessä, koska yksi päivä kului hirvimetsällä.
Omaan käyttöön
Anttilat poimivat talteen myös hillat, mustikat, puolukat, juolukat ja variksenmarjat. Myyntiin he eivät marjojaan raski antaa, vaan kaikki menevät lähipiirin käyttöön.
"Lapset eivät ole marjastuksesta innostuneet, ainakaan vielä, joten on mukava antaa heillekin marjoja. Monesti viemme myös marjoja tuttaville tuliaisiksi. Rahaa emme niistä ole ottaneet."
Karpalot maistuvat myös Anttiloiden seuraan liittyneen Kristiina Aholan perheessä. Eläkkeellä oleva opettaja on ahkera marjastaja. Hän poiminut jo tänä syksynä 300 kiloa mustikoita. Osa mennyt myyntiin ja osan hän on lahjoittanut palvelutalon vanhuksille.
"Kymmenisen vuotta sitten olimme karpalonpoimintareissulla. Seurueeseemme kuului eräs 80-vuotias mummo. Karpaloa tuli hyvin, mutta mummo upposi kaulaa myöten suohon. Hänen suurin huolenaiheensa oli kuitenkin se, että karpaloämpäri pysyisi varmasti pystyssä. Saimme sentään vedettyä hänet vetisestä suosta ylös", muistelee Ahola huvittuneena.
Salainen ase
Karpalosuo houkuttaa jo marjaporukkaa, mutta sitä ennen Airi esittelee marjastajan salaisen aseen. Se on pilli. "Karhut ja sudet pelkäävät pilliä. Harvoinhan niitä näkee, mutta karhun jälkiä ja jätöksiä olen sienimetsässä nähnyt", hän kertoo.
Onpa pillillä muutakin käyttöä: "Jos toinen löytää hyvän marja-apajan, voi puhaltaa pilliin merkiksi", Heikki lisää.
Nuoluajärven suo sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä Limingasta Ylivieskaan päin. Laaja suoalue on isoa punaista karpaloa pullollaan. Edes sumuinen sää ei hidasta porukan intoa. "Oikeastaan nyt on paras karpalonpoimintasää, kun ei ole vielä liian kylmä. Punaiset marjatkin erottuvat paremmin kuin auringonpaisteella."
Elämän eliksiiriä
Anttiloille karpaloista on tullut suorastaan elämäneliksiiri. "Aamu alkaa Kalevalla ja karpalolla", Airi määrittelee. Karpalotuoremehua pariskunta juo päivittäin ruokajuomana.
Kaikki karpalot eivät mahdu pakastimeen, mutta ei niiden tarvitsekaan, sillä Airi Anttila on kehittänyt karpaloiden käsittelyyn kokonaan oman systeemin.
"Kotiin päästyäni levitän karpalot marjalakanan päälle, jossa ne hieman kuivuvat. Sen jälkeen ne on helppo puhdistaa. Sitten siirrän karpalot ilmaviin marjalaatikoihin ja kasaan ne päällekkäin. Marjat saavat olla ulkona maaliskuuhun saakka. Vasta sitten siirrän ne pakastimeen."
Karpalojahdin kruunaa Airin loihtima kattaus suolle vedetyn veneen päälle: tarjolla on hänen leipomaansa rieskaa, karpalomehua ja kahvia.