Iin Ojakylässä asustava poniruuna Sundancer katselee tyynesti, kun kengitysseppä Ari Bordi kantaa työkalujaan talliin. Kun kengityspakki, alasin ja ponin uudet kengät on tuotu sisälle, alkaa varsinainen työ. Bordi kumartuu ponin vierelle ja nostaa ensimmäisen jalan.
"Nämä kengät ovat jo kuluneet ja hokkejakin puuttuu eli uudet kengät ovat tarpeen", Bordi selittää. Sundancer pitelee kiltisti jalkaansa ylhäällä, kun Bordi ahertaa hankalan näköisessä kumarassa vanhaa kenkää pois jalasta. Kengityssepän työssä ei päästä puhumaan työergonomiasta, sillä hevosen jalkaa ei saa väännettyä polvenkorkeutta ylemmäs. Niinpä miehen on mentävä kumaraan.
"Kyllähän monet vanhat sepät kulkevat pysyvästi kumarassa. Itse pyrin oikaisemaan itseni kengityksen välillä ja olen tehnyt alasimeen korkean tukijalan, että ainakin takominen tulee tehtyä selkä suorassa", Bordi kertoo.
Asiakas voi purra
ja potkia
Kun vanha kenkä on irrotettu kaviosta, alkaa kavion työstäminen. Hevosen kavio on sarveiskynttä, eli sitä voidaan muokata vuolemalla. Tämän vuoksi hevonen ei myöskään tunne mitään, vaikka kenkä lyödään kavioon kiinni nauloilla. Sundancer suhtautuu touhuun kärsivällisesti ja nostaa jalkansa valmiiksi Bordin lähestyessä sitä. Kengittäjä osaa arvostaa kilttiä asiakastaan.
"Sellaisiakin asiakkaita on ollut, että olen lyönyt hanskat tiskiin oman turvallisuuden vuoksi", Bordi sanoo.
Kengityssepän ainoat turvavarusteet ovat turvakengät ja naulanpistoilta suojaavat nahkachapsit. Suuria eläimiä käsiteltäessä paras turvavaruste on rauhallinen käytös ja itsesuojeluvaisto.
"Minun mielestäni kengityssepän asia ei kouluttaa hevosta, se on omistajan vastuulla", Bordi toteaa.
Suomessa vain
satakunta seppää
Sundancerin kaviot on vuoltu pyöreiksi, ja Bordi aloittaa kengän muokkaamisen. Takomisen välillä seppä sovittaa kenkää hevosen kavioon, ja jatkaa takomista. Kun kenkä on tismalleen kavion muotoinen, se naulataan kiinni.
Kengityssepän ammatti on Suomessa verrattain harvinainen, kengittäjän työstä saa leipänsä satakunta ihmistä. Kengittäjäksi päädytään usein hevosharrastuksen kautta, Bordin tapauksessa vaimon hevosharrastuksen.
"Kengitin ensin vaimon hevosia, ja sitten asiakkaita alkoi tulla muualtakin. Tämä on sellainen ammatti, ettei tätä opi kuin tekemällä."
Ohjelmoijan ammatti onkin viime vuoden aikana muuttunut kengityssepän työksi. Asiakkaita on ympäri Oulua, kaukaisimmat rouskuttavat heiniään Simossa.
"Tämä on siitä mukava ala, ettei ammattikateudesta ei ole tietoakaan. Olen saanut paljon hyviä neuvoja oululaisilta sepiltä."
Bordi aloitti kengittäjän perustutkintoon tähtäävän opiskelun Kaustisella viime keväänä. Syyskuussa mies osallistui kengitysseppien suomenmestaruuskilpailuihin, ja pokkasi heti pronssia. Osallistujia oli 19 ja tehtävänä ravihevosen peruskengitys. "Ajattelin, että voisin olla kymmenen sakissa. Olimme jo lähteneet ajamaan kotiin, kun soittivat että palkinto pitäisi hakea", Bordi naureskelee.
Suutarin lapsille
ei kenkiä?
Kun Bordi saa urakkansa viimeisteltyä, kopsuttelee Sundancer uusilla popoillaan kuudesta kahdeksaan viikkoa. Sen jälkeen poni on taas kengitettävä, sillä kaviot kasvavat ja vääntävät jalkaa väärään asentoon. Omistaja saa puolitoista tuntia kestäneestä kengityksestä vajaa sadan euron laskun, josta kengittäjälle jää tarvikkeiden, bensojen, yrittäjämaksujen ja verojen jälkeen käteen noin neljännes.
Mitenkäs on, onko kengittäjän hevosilla kenkäasiat kunnossa?
"Kyllä niistä kotona muistutellaan tiuhaan. Tyttäreni on jo pidempään motkottanut, että Oskari-ponille pitäisi saada uudet kengät", Bordi hymyilee.