Sydney Pelkästään tunteella, sanoo Sydney-biennaalin kuraattorina toimiva Richard Grayson, kun tiedustelen millä perusteilla taideteokset on biennaaliin valittu.
Valintaprosessi oli hyvin yksinkertainen. Tapasimme asiantuntijaryhmän kanssa viime maaliskuussa ja nostimme taiteilijoiden nimiä pöydälle 400-500 kappaletta. Sen jälkeen matkustin ympäri maailmaa, etsin lisää taiteilijoita ja loppujen lopuksi valitsin ne, joiden töistä pidin. Siis koko valitsemisprosessi oli hyvin henkilökohtainen, subjektiivinen ja järjestelmätön", sanoo Grayson ja lisää: "Siis jollakin tavalla sumea.&
Kuviteltu
maailma
Sydney Biennale on yksi maailman tärkeimmistä nykytaiteen näyttelyistä. Se järjestetään joka toinen vuosi. Ensimmäinen Sydney-biennaali oli 1973. Näyttelyn taiteilijat valitsee yleensä kuraattori, mutta Sydneyn näyttelyn on suunnitellut ja koonnut taiteilija, Richard Grayson, kolmihenkisen asiantuntijaryhmän avulla.
Tämänvuotisen Sydney-biennaalin nimi on (The World May Be) Fantastic.
Suomennettuna näyttelyn nimi on monimerkityksinen; maailma voi olla fantastinen, kuviteltu tai outo, tai kaikkia näitä asioita yhtä aikaa. Avainsanoja näyttelylle ovat fiktio, kertomataide, keksinnöt, hypoteesit, uskomukset, muovailut, huijaukset ja kokeet. Grayson kirjoittaa näyttelyluettelon esipuheessa:
Näyttely keskittyy projekteihin ja asioiden lähestymistapoihin, jotka ovat mielikuvituksellisia, puolueellisia, vaihtelevia, ehdottavia, kunnianhimoisia, subjektiivisia, epävakaita ja eriskummallisia…
Mielenkiintoista on ajatella, että katsoessani taiteilijoiden töitä, katson myös sisälle Richard Graysonin ajatusmaailmaan; hänen installaatioonsa, jonka nimi on Biennale of Sydney 2002.
Monipuolisesti moniulotteinen
Sydneyssä esittäytyy kaiken kaikkiaan 56 taiteilijaa 21 maasta. Osa taiteilijoista on erittäin tunnettuja, nykytaiteen suuria nimiä, osa suurelle yleisölle täysin tuntemattomia. Vaikka lähes kaikki taiteilijat ovat Pohjois-Amerikasta, Euroopasta tai Australiasta, mukaan on mahtunut muun muassa kiinalainen taiteilija Cang Xin, joka tutkii maailmaa nuolemalla erilaisia esineitä. Hän kutsuu nuolemista kommunikaatioksi.
Sierra Leonessa syntyneeltä, Australiassa asuvalta Patricia Piccininiltä on esillä installaatio, jossa realistisen näköinen ja kokoinen pikkutyttönukke tutkii möhkäleitä, jotka näyttävät geneettisesti muunneltujen ruumiinosien epäonnistuneilta koepaloilta.
Ranskassa asuvan Philippe Parrenon videoinstallaatio on vaikuttava.
Se tutkii ja ottaa kantaa nykymaailman keinotekoisuuteen, ihmisten eristyneisyyteen, elämän tarkoituksettomuuteen ja kaupallisuuteen. Parreno on ostanut oikeudet japanilaiseen animaatiohahmoon, muunnellut hahmoa ulkoisesti poistamalla siltä silmäterät ja iirikset sekä antanut hahmolle tunteet.
Englantilainen Emma Kay tutkii muistia ja hänen työnsä The World From Memory onkin keskustelua herättävä taideteos; Kayn ulkomuististaan lyijykynällä piirtämä maailmankartta. Hämmästyttävää on taidegalleriassa kuuluva vilkas puheensorina, joka syntyy Kayn taideteoksen edessä.
Mitä ilmeisimmin taideteos on aiheeltaan tarpeeksi helppo saadakseen aikaan reaktioita. Toisaalta vilkas keskustelu aiheesta tukee Kayn taiteellista tutkimusta; muistin persoonakohtaisuutta.
Amerikkalaissyntyisen Susan Hillerin kuulopatsas koostuu kymmenistä katosta roikkuvista kuulokkeista. Jokaisesta kuuluu puhetta, ufojen sieppaamien ihmisten omakohtaisia kokemuksia eri kielillä. Taideteos toistaa myös visuaalisesti ufo-teemaa; pimeässä roikkuvat kuulokkeet näyttävät pienikokoisilta lentäviltä lautasilta.
Digitaalinen kuvankäsittely, audiovisuaalisuus sekä aidonnäköiset vahaihmiset esiintyvät hyvin monissa installaatioissa. Biennaali on kuitenkin monipuolisesti moniulotteinen; mukaan on myös mahtunut styrox-veistoksia, nailonkankaasta ommeltu asunto sekä tyyliltään naivistisia, sisällöltään ironisia akryylimaalauksia ja performanssi, jossa jättimäiset vaahtomuovinopat vieritetään alas Oopperatalon portaita.
Näyttelyyn tutustuessa mieleen nouseekin kysymys, paikkaako tällainen fantasiamaisuus nyt uskontojen jättämää aukkoa länsimaissa?
Grayson vastaa: En tiedä. Toivoin kyllä, että tämä näyttely nostaisi muun muassa tämän kysymyksen esille. Samoilla alueillahan (fantasia ja uskonto) tässä liikutaan. En tiedä onko kyse aukkojen paikkaamisesta…kyse voi olla totuuksista, uskonnothan täytyy nähdä totuuden ehdoilla. Halusin että tämä asia kuplisi taustalla.
Näyttelyissä riittää kiertämistä useammallekin päivälle ja miellyttävä yllätys on, että melkein kaikki näyttelyt ja tilaisuudet ovat ilmaisia.
Suomesta näyttelyssä ovat mukana taiteilijat Eija-Liisa Ahtila ja Veli Granö.
Muita pohjoismaisia taiteilijoita on mahtunut mukaan vain kolme: Aleksandra Mir ja Ann-Sofi Sidén Ruotsista sekä Vibeke Tandberg Norjasta.
Haaveiden
täyttymys
Veli Granö kertoo ajatelleensa jo 1990-luvun alussa, että Sydneyn biennaali on "ykkösmesta".
Nyt tuntuu, että haaveet ovat täyttyneet, kun olen tullut tänne, ja nähnyt muutenkin Australiaa, Granö sanoo ja jatkaa: Australia muistuttaa Suomea siinä mielessä, että Suomikin on tavallaan saari, jossa on ihan oma kulttuurialueensa ja joka on aika eristäytynyt.
Hän sanoo, että Sydneyssä biennaalin kaltaisella näyttelyllä saattaa olla kulttuurillisesti isompi merkitys, samalla tavalla kuin Suomessa ARS-näyttelyllä, kuin esimerkiksi Lontoossa tai New Yorkissa, joissa kaikki paikat ovat täynnä kansainvälistä nykytaidetta.
Kajaanissa 1960 syntynyt Veli Granö opiskeli valokuvaajaksi Lahden Muotoiluinstituutissa. Ensimmäinen merkittävä kokonaisuus oli Onnela (1986), joka sisälsi valokuvia kansantaiteilijoista ja heidän taiteestaan, jota ympäristö harvoin arvosti, vielä vähemmän käsitti.
Granö sanookin: Olen niiden ihmisten puolella jotka eivät ehkä itse aina koe olevansa taiteilijoita, mutta joitten elämäntyyli haastaa meidän totunnaiset ajattelutapamme.
Onnelan jälkeen Granö mainitsee esimerkkinä vuolijokelaisen Matias Keskisen, erakon, Kekkosen pää -veistoksen luojan, joka koko elämänsä tutki ihmisten käyttäytymistä suhteessa itseensä. Hän teki Keskisestä dokumentin Matias Keskisen kuviteltu elämä, joka valmistui 1991. Vuonna 1997 Kustannus Pohjoinen julkaisi Veli Granön valokuvakirjan Esineiden valtakunta, kokoelma keräilijöitä, joka on edelleen myynnissä ympäri maailmaa.
Monumentaalisuus
ei kiehdo
Väliin jääviin vuosiin mahtuu useita näyttelyitä, mutta teemat ovat aina olleet liki toisiaan tai ainakin risteytyneet sulavasti.
Lähtökohta on ollut koko ajan sama. Minua ovat kiinnostaneet lahjakkaat ihmiset, joita valtakulttuuri ei pidä lahjakkaina, vaan jollain tavalla omituisina tai kummajaisina. He ovat kaikesta vastustuksesta, halveksinnasta ja arvostelusta huolimatta ovat päättäneet tehdä (omat) juttunsa.
Taiteensa tekemisen vaikeudesta Granö toteaa: Miten asiat saa kerrottua niin, että niistä syntyy oikea balanssi tunteellisuuden ja outouden välillä ilman että ihmiset käsittävät työt omituisuuksien esittelyksi.
Viime vuonna Veli Granön taidetta oli nähtävissä Porin taidemuseon lisäksi Ruotsissa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa sekä Italiassa Venetsian nykytaiteen biennaalissa.
Vaikka Granö on tehnyt taidettaan jo yli 15 vuotta, viime vuosien kansainvälinen menestys on yllättänyt. Hänen mukaansa taiteilijan on mahdotonta ennakoida, mitä kuraattorit etsivät muutaman vuoden kuluttua. Biennaaliin valituksi tuleminen on hänen mukaansa paljolti sattumaa.
Granö ei halua luoda teoksia, jotka ovat monumentaalisia tai hienoja, vaan hän toivoo, että katsoja kokisi teokset kiinnostaviksi henkilökohtaisella tasolla. Tämä on yksi syy, miksi Sydneyssäkin esillä oleva Ihmeellinen viesti toiselta tähdeltä -installaatio on tehty pieneen tilaan. Taideteos kertoo Paavo Rahkosesta, Amerikansuomalaisesta raketinrakentajasta, jonka haaveena on muuttaa toiselle planeetalle.
Sydneyn ydinkeskustassa sijaitsevassa Customs House -rakennuksessa on pieni huone täynnä vanhoja valokuvia ja filminauhanpätkiä. Näyttelyyn tutustuja voi itse valita vanhanaikaisella työpöydällä olevasta listasta kiinnostavat osat Paavon elämäntarinasta.
Kokonaisuus on tarkkaan suunniteltu intiimi tila, josta kuraattori Richard Grayson sanoo: Pidän installaation dokumentinomaisuudesta ja siitä kuinka se esitetään, kuinka keskeisen henkilön harhakuvitelmat hyväksytään ja sitten taas tulee mieleen onko kyseessä sittenkin täydellinen huijaus.
Työssä on paranoiaa, salaliittoteoriaa, avaruusmatkailua, tieteiskuvitelmaa. Siinä tapahtuu monia asioita yhtä aikaa. Se pitää katsojaa varuillaan. Ja sitten pidän siitä kuinka lattia narisee. Se oli pakko rakentaa narisevaksi, koska se narisi Porissakin, Grayson toteaa.
Kuvattavan
ehdoilla
Ihmiset helposti ajattelevat, että joku biennaali muuttaa koko elämän, mutta niinhän se ei ole, sanoo Granö. Onni ja tyytyväisyys tulevat ihan muusta, hän jatkaa ja mainitsee esimerkiksi kommukaation taiteilijan ja kuvattavan välillä.
Granö kertoo, että kuvaamiensa ihmisten kanssa hänellä on aina pitkä tuttavuus taustalla ja usein projekti syntyy kuvattavan ehdoilla. Kuvattavat tuntevat myös hyötyvänsä, sillä he haluavat tuoda maailmankuvaansa esille ja saada ajatuksilleen arvostusta. Paavo Rahkosen lisäksi Granö esittelee Sydneyssä Anne Pajuluoman, joka tuo viestiä Sirius-tähdeltä. Kokonaisuuden nimi on Tähteläinen.
Seuraavaksi Veli Granön töitä on esillä kesällä Mäntän kuvataideviikoilla. Sinne Granö tuo Kirstin ja hänen parantavat kätensä.
Biennale of Sydney 2002 Sydneyssä, Australiassa 14.7.2002 saakka. Www.biennaleofsydney.com.au.
Kirsi Reinikka on Brisbanessa, Australiassa asuva freelance-valokuvaaja ja -toimittaja.