Kesäkuun kolumnissani kirjoitin Istanbulin Kasımpaşasta, vaatimattomasta kaupunginosasta, jossa Turkin itsevaltiaaksi määrätietoisesti pyrkivä presidentti Recep Tayyip Erdoğan vietti lapsuutensa ja nuoruutensa.
Erdoğanin valtaannousun taustalla oleva islamistinen AK-puolue oli kokenut nöyryyttävän vaalitappion, kun vasemmistolaiseksi ja liberaaliksi luonnehdittu kurdipuolue HDP oli 13 prosentin ääniosuudella ylittänyt vaalikynnyksen ja onnistunut parlamentaarisin keinoin estämään Erdoğanin riemusaaton yhä yksinvaltaisempaan asemaan.
Lopetin kolumnin pohtimalla, mahtaako Turkki valmistella uusia vaaleja, kun kesän lopulla palaan Kasımpaşaan. Näin kävi. Uudet vaalit ovat marraskuussa.
Erdoğanille parlamenttivaaleissa ei ollut kyse parlamentarismista vaan sen vastakohdasta: pyrkimyksestä varmistaa henkilökohtainen valta-asemansa demokratian rajat ylittäviin mittoihin.
Vaalitulos oli hänelle ja hänen puolueelleen (niin voidaan sanoa, vaikka Turkissakin presidentin tulisi pysytellä puoluepolitiikan ulkopuolella) tyrmistyttävä tappio, jota pahensi se tosiasia, että kurdipuoluetta oli äänestänyt myös ei-kurditaustainen turkkilainen liberaali keskiluokka ja älymystö.
Ennen marraskuun vaaleja Erdoğan ehtii ja on jo ehtinyt tehdä paljon oman asemansa ja unelmansa pahimman uhkaajan HDP:n maineen ja uskottavuuden – ja siinä ohessa omankin maineensa – tärvelemiseksi. AKP-hallituksen ja sitä tukevan median retoriikassa HDP yhdistetään nyt siekailematta separatistiseen kurdijärjestöön PKK:hon, jonka nimen tilalle on 1980- ja 1990-luvun tapaan palannut sana terroristi. Linja vaalivoittajasta terrorismiin on suora. Hallituksen arvostelijat ovat terrorismin tukijoita. Kriittisiä tiedotusvälineitä uhkaillaan avoimesti.
Aiemmin Erdoğan oli valmis tukemaan – kurditaistelijoita lukuun ottamatta – kaikkia ja kaikkea, mikä edesauttaisi Syyrian presidentin Al Assadin kaatamista. Vaalitappion ja näytösluontoisen Naton ”hätäkokouksen” jälkeen hän nimellisesti aloitti iskut Isis-joukkoja vastaan, mutta käytännössä pyrkimys on ollut nujertaa kurdikapinalliset. Näin Erdoğan on tarjonnut tilaa Isisille ja moukaroinut raunioiksi osin itsekin operoimaansa rauhanprosessia.
Erdoğan on jo pitkään pyrkinyt ulottamaan valtansa lonkerot syvälle kansalaisyhteiskunnan intiimi- ja ydinalueille: perhe-elämään, sukupuolijärjestelmään, uskonnon harjoittamiseen (oli kyse sitten toisuskoisista tai toisin uskovista muslimeista), sosiaaliseen kanssakäymiseen, sananvapauteen ja oikeusjärjestelmään. Yksi yhteiskunnan läpäisevä valtastrategia liittyy historian ja historiakulttuurin haltuunottoon. Kysymys Armenian kansanmurhasta on oma iso lukunsa, mutta Erdoğanin historiapolitiikka ilmenee kiinnostavalla tavalla myös hänen lukuisissa rehvakkaissa rakennusprojekteissaan.
Rooman keisari Konstantinus Suuri rakennutti ja nimesi 300-luvun alussa uuden pääkaupungin omaksi kunniakseen. Kun Bysantin keisari Justinianos rakennutti Konstantinopolin Hagia Sofian kirkon, hän perimätiedon mukaan sen valmistuttua vuonna 537 lausui saavutuksestaan vaikuttuneena: ”Olen voittanut sinut Salomo!” Tämä viittaa Vanhassa testamentissa seikkaperäisesti kuvattuun Israelin kuninkaan rakennuttamaan Jerusalemin temppeliin. Kuninkaiden kirjassa kuvataan perusteellisesti myös Salomon palatsin rakentamista. Bysantin keisarien palatsikompleksi sijaitsi Hagia Sofian kupeessa.
Turkkilaisten valloitettua kaupungin vuonna 1453 Hagia Sofia muutettiin moskeijaksi, ja toinen toistaan komeampi moskeija kohosi hallitsemaan kaupungin siluettia sulttaanien ja heidän perheenjäsentensä kunniaksi ja muistoksi.
Sulttaani Ahmed I rakennutti 1600-luvun alussa oman moskeijansa Hagia Sofian viereen ja varusti sen mahtipontisesti kuudella minareetilla. Turkin kansallismoskeijaksikin mainittuun Sultanahmetiin mahtuu kerralla noin 10 000 rukoilijaa. Sulttaaninpalatsinsa osmanihallitsijat rakennuttivat vanhan keisarinpalatsin tuntumaan.
Nyt Erdoğan leuhkii yli tuhat huonetta käsittävällä Ankaran palatsillaan. Istanbulin korkeimmalle kukkulalle Çamlıcaan nousee parhaillaan Erdoğanin oma moskeija, josta hän haaveilee koko kaupungin siluetin hallitsevaa maamerkkiä.
Viimeisten tietojen mukaan sinne on tarkoitus mahduttaa 50 000 rukoilijaa.
Loputtomilla rakennusprojekteillaan Erdoğan näyttää viestittävän: Olen voittanut sinut Salomo, Konstantinus, Justinianos, Süleiman Suuri, sulttaani Ahmed… ja Atatürk. Olen oleva sulttaanina sulttaanin paikalla, kun Turkin ”moderni valtio” vuonna 2023 täyttää sata vuotta.
Ajatus AKP:n voitosta on pelottava, mutta niin olisi häviökin. Istanbulilaisen taksikuskin mukaan Turkilla on ongelma. Se on Amerikka. Muuta ongelmaa Turkilla ei sitten olekaan. Kuulostaa niin tutulta.
Kirjoittaja on kulttuurihistorian professori Lapin yliopistossa.
Kolumni