Runoteosten painosten kuningatar Heli Laaksonen on innoissaan. Torstaina ilmestyi hänen kolmas runokirjansa Sulavoi, ensimmäinen neljään vuoteen. Sulavoin ennakkotilaukset ovat olleet huikeita.
- Kyl mää sen verra osasin orotta, et siit yli 100 kappalan painos oteta. Mut kirja meni toissen painokse, ennenko see tul kauppohinka. Iha älytönt semne o. Ja lua tiätyst painei, Laaksonen kertoilee murteellaan ja pyörittelee päätään.
Kirjoittaessaan Laaksonen ei ajattele myyntilukuja eikä lukijoiden toiveita. Sulavoissa seikkailevat tuttuun tapaan linnut, eläimet ja mielikuvitushahmot, mutta myös elämän nurjat puolet ovat läsnä. Kirjoittamisen aikana Laaksosen lähipiiristä kuoli kaksi ihmistä, ja monivuotinen avoliitto päättyi.
- Runoilla on ollut kahdenlainen merkitys. Olen saanut käsiteltyä vaikeitakin asioita ja kirjoitettua niitä ulos. Toisaalta taas selvitän päätäni mielikuvituksen avulla ja kirjoitan omasta smurffimaailmasta, paikasta jossa kaikki on hyvin ja söpöä. Koko ajan ei tarvitse olla krymppy otsassa.
Sulavoin kustantaa Otava, jonne Laaksonen siirtyi turkulaisesta Sammakosta. Kustantaja vaihtui tiedotuksellisista syistä.
- Otava myy kirjat ja ohjelmatoimisto hoitaa keikat. Apu tuntuu mukavalta, sillä itse työ on yksinäistä, ja minä olen kovin epäkäytännöllinen. Ihanaa, kun asiat sovitaan puolestani ja voin keskittyä tekemiseen, hän huokaa tyytyväisenä.
Mikkä ei ol vääri mut kaik on kiälletty
Heli Laaksonen on syntynyt Turussa, kasvanut Uudessakaupungissa ja asuu nyt viidettä vuotta Laitilassa. Runojensa kieltä hän kutsuu lounaismurteeksi.
- Murteella kirjoittamisessa tylsintä on murrepurismi. Murre herättää kauheasti intohimoja. Aina jaksetaan jahkata, että sanotaanko sana sillä vai tällä tavalla. Turun Sanomien tekstiviestipalstalla joku juuri muistutti, että sanoohan Heli Laaksonen Helsingissä, ettei hän ole turkulainen, Laaksonen naurahtaa.
Runoilija on törmännyt myös ennakkoluuloihin. Vaikka teksti kertoisi kuolemasta tai kaipauksesta, murre on tulkittu pelkästään hauskaksi. Monet ovat kertoneet nauraneensa kirjoja lukiessaan alusta loppuun saakka.
- Helsingin kirjamessuilla ihmiset jäivät kauemmaksi ja puhuivat minusta niin kuin en ymmärtäisi mitään. Lopulta joku huusi, että sano Heli jotain. Olin kuin joku laulava koira, vaikka en nyt niin eksoottinen ole.
Runojen sanoja on Laaksosen mukaan ymmärretty väärin yllättävän vähän. Eniten palautetta on tullut Raparperisyrämen (Sammakko 2002) runosta, jossa "mee istutti ehtos saak pellon piantareel ja nauretti nii et kaik lähiseuru miähe vaihtova kuntta."
- Ihmiset ovat ihmetelleet, että mitä ne miehet oikein vaihtoivat. Tarkistin Nykysuomen sanakirjasta, mitä kuntta tarkoittaa, ja siellä luki että metsäturvetta. Kuntaahan se tässä meinaa, Laaksonen nauraa.
Eksysin Kauhajoe ja Jalasjärve välil
Laaksonen lähtee Sulavoin tiimoilta runokiertueelle maakuntiin. Esiintyminen on naiselle tuttua, sillä hänen kalenteriinsa mahtuu noin sata keikkaa vuosittain.
- En ole kovin kiinnostunut raja-aidoista, vaan taistelen niitä vastaan. Lähden rokkarityyliselle kiertueelle, enkä ajattele että kun toi ei mennyt niin en minäkään mene. Keikoilla esiinnyn yöpaidassa tai työhaalarissa, jos siltä tuntuu.
Laaksonen esiintyy myös yksityistilaisuuksissa, mutta humalaisen yleisön eteen hän ei mieluusti lähde. Erilaiset yleisöt ovat haaste: firmajuhlien väki ei aina koostu lyriikan tai lounaismurteen ystävistä.
- Kerran järjestäjänä oli rakennusurakoitsija, yleisönä 200 ihmistä ja heistä 190 oli pukumiehiä. Ajattelin että voi ei, tonne en mene. Tein kaksin käsin töitä, ja kyllä ne lopulta viihtyivät, hän muistelee.
- Runoni ovat tavallaan puolustuspuhe lounaiselle Suomelle. Näytän että täältä tulee välillä ihan kunnollisiakin ihmisiä. Murre ei ole mikään pakinakieli vaan osa tätä päivää, ja sillä voi puhua kaikesta, myös surusta.
Elokuu alkku
Laaksosen aiemmat runokokoelmat Pulu uis ja Raparperisyrän ovat myyneet noin 40 000 kappaletta kumpainenkin. Kaupungilla hänet tunnistetaan vain kasvot juhlameikeissä.
- Palautetta tulee aika paljon. Hyvät kirjeet säilytän ja huonot poltan. Joku kirjoitti, että kyllä minä runojasi lukisin vaan kun kiroilet niin paljon. Se jessus on kuulemma niin paha sana. Voi jessus sentään!
Parhaillaan Laaksonen pohtii, miten Sulavoin runo Suami o essumuatone maa ja Sää asut toise helma reunas kääntyisi saksaksi. Marko Kivioja on ohjannut runosta videon, joka lähtee Berliinin runovideofestivaaleille. Kilpailuun pääseminen jännittää, sillä edellisen kerran festivaaleille oli tarjolla 800 videota.
- Kun tämän kevään selviän hengissä, mietin mitä teen. Kirjoittamiseen en väsy koskaan, mutta keikkailu vetää joskus väsyneeksi, Heli Laaksonen sanoo.
Väliotsikot on poimittu Heli Laaksosen Sulavoi-kirjasta.