Siitä on nyt parikymmentä vuotta, kun Seija Jalagin kiinnostui sukututkimuksesta. Historian opiskelija haki tenttimerkintää. Professori kysyi, mistä opiskelijan sukunimi oli peräisin. Jalagin ei osannut vastata, mutta päätti ottaa asiasta selvää.
"Olen vastaillut sukunimeäni koskeviin kyselyihin koko ikäni", Jalagin kertoo.
Nyt Jalagin tietää, että Pasma eli äidinäidin isän suku on kotoisin Kolarin Pasmajärveltä. Pyttynen eli äidinisän suku on Tervolasta. Helppikangas eli Lepola eli äidinäidin suku tulee Kittilän Alakylästä. Piironen eli äidinisän isän suku on Nurmeksen Porokylästä.
Mutta entä se Jalagin? Selvisi, että isänisän suku on kotoisin Vienan Karjalasta Tunkualta. Sukua on tullut Suomeen 10 000 muun pakolaisen joukossa Venäjältä 1920-luvulla.
Jalagin keräsi tiedon murusia penkomalla muun muassa valtion pakolaisavustuskeskuksen arkistoja. Vuonna 1992 hän sai puhelun eräältä karjalaismieheltä.
Hämmennys oli suuri molemmin puolin, sillä yhteyttä ei ollut pidetty 70 vuoteen. Sukututkija voi siis luoda yhteyksiä myös elävien sukulaisten välille.
Jalaginin isänisä oli aikoinaan jättänyt perheensä ja kadonnut jäljettömiin. Jalaginin tutkimukset etenivät ja vihdoin hän "löysi" jo edesmenneen isoisänsäkin.
Tämä oli vaihtanut nimeään ja elellyt maatyöläisenä kierrellen talosta toiseen.
Tarvittiin kuitenkin rike ja käräjät, jotta isoisästä jäi jälki historian kirjoihin. Jalagin pääsi jäljille, sillä isoisä oli joutunut käräjille tuhannen markan tähden.
Tarina meni niin, että muuan pimeän viinan myynnistä pidätetty mies oli pyytänyt Jalaginin isoisää kuskaamaan 15 000 markkaa rahojaan turvaan toiseen kylään. Isoisä oli tehnyt työtä käskettyä.
Kun viinatrokari oli päässyt vankilasta, hän oli huomannut, että tuhat markkaa puuttui. Vankilasta vapautunut oli oitis kertonut poliisille, että Jalaginin isoisä oli syypää varkauteen. Isoisä puolestaan oli sitä mieltä, että kuljetuskorvauksesta oli sovittu.
"Isänisä sai rikkeestä pienen tuomion. Sukututkijan kannalta voin sanoa, että onneksi näin kävi", Jalagin nauraa.
Sukututkimuksesta liikkuvien tarinoiden perusteella usein tuntuukin, että jokaisessa suvussa on joku sangen erikoinen persoona tai ehkä jopa jokin synkkä salaisuus.
Jalagin muistuttaa, että sukututkija saattaa toki päätyä surullistenkin asioiden äärelle, mutta samalla on hyvä ymmärtää, että murheet ja salaisuudetkin kuuluvat elämään. Murheita kun löytyy jokaisesta suvusta.
Jalaginin isälle oman isän valokuvan löytyminen merkitsi paljon.
"Se oli iso asia, kun hän sai katsoa omaa isäänsä silmiin, vaikkakin vain valokuvasta", Jalagin kertoo.
Suvuissa asioista saatetaan vaieta eri syistä. Jalaginin isänisän liikkeistä oli tiennyt Vienan Karjalassa asuva sukulaismummu, mutta tämä hän ei uskaltanut asiasta puhua. Sukulaismummun oma mies oli nimittäin vangittu Stalinin vainoissa ja ammuttu.
Jalagin saattaa käyttää sukututkimukseen kymmenenkin tuntia viikossa. Maakunta-arkistoon on vapaa pääsy kaikilla, ja esimerkiksi lauantaiaamut ovat Jalaginin suosikkiaikaa arkistojen penkomiselle. Sukututkija voi puuhailla myös kotona, esimerkiksi netissä surffaillen ja historiateoksia lukien.
Jalaginin mukaan sukututkimus antaa näkökulmaa tähän aikaan. Se ei kerro pelkästään menneestä vaan toimii esimerkiksi lasten kautta kytköksenä tulevaisuuteenkin.
"Sitä ymmärtää, että on osa ketjua. Se luo syvyyttä ja mielenrauhaa", Jalagin kuvailee.