OULU Sukututkijat ja seurakunnat kiistelevät oikeudesta tutkia seurakunnan hallussa olevia vanhoja kirkonkirjoja. Kyse on lain tulkinnasta ja molemmille osapuolille vaikeasta asiasta. Seurakuntien mielestä ne voivat kirkkolain perusteella itse päättää, kuka papereita tutkii. Sukututkimusseuran mukaan ne seurakunnat, jotka eivät päästä tutkijoita kirkonkirjojen pariin, rikkovat lakia.
Esimerkiksi Oulussa arkistoihin ei pääse itsekseen. Oulun keskusrekisterin johtaja Risto Laitila kertoo Oulun ottaman kannan perusteeksi sen, että maakunta-arkistoon siirretyt kirkonkirjat ovat julkisia ja tutkittavissa. Seurakunnan hallussa olevat kirjat ovat keskusrekisterin hallinnassa ja rekisteri tekee päätökset tutkimisesta itse.
"Meillä on oikeus antaa sata vuotta vanhemmat kirkonkirjat maakunta-arkistoon, mutta velvollisuutta siihen ei ole. Sitten kun ne ovat arkistossa, ne ovat julkisia".
"Käytännössä puhutaan parista vuosikymmenestä 1800-luvun lopulla. Nämä kirjat eivät vielä ole maakunta-arkistossa", Laitila täsmentää.
Suomen Sukututkimusseuran toiminnanjohtaja Leif Metherin mukaan Oulun seurakuntayhtymän keskusrekisterissä toimitaan lainvastaisesti.
"Oulu ei ole ainoa paikkakunta missä näin tehdään. Samaan käytäntöön törmää valitettavasti muuallakin. Kaikki yli sata vuotta vanhat kirkonkirjat ja yli 25 vuotta vanhat kuolleiden luettelot ovat julkisia, riippumatta siitä missä ne ovat. Laki ei tunne käsitettä antaa julkiseksi, joten en ymmärrä mihin seurakunnat perustavat kieltonsa", Mether pohtii.
Kirkkohallituksen hallintopäällikkö Erkki Huhta ei puolestaan hyväksy sukututkijoiden näkemystä.
"Yli sata vuotta vanhemmat kirjat ovat avoimen tutkimuksen kohteena, mutta ilman perusteltua syytä ne eivät ole luettavissa. Sukututkimus on tällainen perusteltu syy. Kirkkolain mukaan päätösvalta rekisteristä on kuitenkin keskusrekisterin johtajalla tai kirkkoherralla. Hän tekee päätökset siitä, kuka kirkonkirjoja pääsee tutkimaan", hallintopäällikkö Huhta kommentoi.
Sata vuotta nuorempien kirjojen tietoja saa tekemällä tutkimuspyynnön.
Näin ollen esimerkiksi Oulussa tutkimuskäytäntö on sama kaikkien kirjojen kohdalla.
Omalla tutkimuksella arvonsa
Huhdan mukaan Oulun keskusrekisterin tilat ovat ahtaat ja ulkopuolisia ei tästä syystä oteta tutkimaan kirkonkirjoja.
"Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tiedot jäisivät saamatta, sillä tutkimus voidaan tilata."
Sukututkijoita tieto ei lohduta.
"Sukututkimus tutkii lähteitä. On olennaista, että tiedot ovat oikein. Kun tutkimuksen tekee itse, välttyy virheiltä", Mether sanoo.
Lisäksi tutkimuksen teettäminen maksaa. Kirkkohallituksen Huhta kertoo tutkimuksen tuntitaksan olevan 65 euroa.
"Vanhoissa seurakunnissa, kuten Oulussa sukututkimus työllistää enemmän kuin työvoimaa on käytössä. Keskusrekisterien intresseissä olisi päästää osaavat tutkijat tutkimaan kirkonkirjoja, ettei omia resursseja tarvitsisi sitoa tähän niin paljon. Valitettavasti tämä ei ole useinkaan mahdollista."
Helsingin yliopistossa työskentelevä oikeustieteen lisensiaatti ja Suomen Sukututkimusseuran hallituksen jäsen Johan Bärlund myöntää, että asia on todella kiperä.
"Tilanteeseen ei ole yksiselitteistä ratkaisua. Keskusrekistereillä on velvollisuus näyttää kaikille halukkaille kirjat, mutta tutkimuksen tekeminen on eri asia. Jos kirjoja ei saa nähtäväksi, voi maistraattiin jättää oikaisupyynnön", Bärlund kertoo.
"Rajan veto siihen mikä on näyttämistä ja mikä tutkimusta on vaikeaa. Meillä kirjat näytetään, mikäli siihen on mahdollisuus", Laitila korostaa.
"Olen huomannut, että keskusrekistereissä vedotaan usein tilan puutteeseen. Kyseessä on tarkoituksenmukaisuuskysymys. Vaikka rekisterillä olisikin mahdollisuus henkilökohtaisen tutkimuksen kieltämiseen, heidän tulisi käyttää sitä harkiten", Bärlund kommentoi.
Keskusrekisterin johtaja: eettisiä ongelmia on
Oulun seurakuntayhtymän keskusrekisterin johtaja Laitila ei vastusta sukututkimusta, mutta painottaa, että asiassa on monta puolta.
"Eettisiä ongelmia on. Esimerkiksi adoptiot, aviottomat lapset ja muut hieman aremmat asiat voivat olla loukkaavia. Meille on tullut valituksia siitä, että olemme antaneet tietoja sukututkijoille. Puhun nyt tiedoista, jotka on ollut lupa luovuttaa."
Sukututkimusseuran Mether ei näe asiaa ongelmallisena.
"Kirkonkirjoissa ei ole mitään eettisesti arveluttavia tietoja. Aviottomat lapset, juoppous tai vankilaan joutuminen eivät käsittääkseni ole enää nykypäivänä mitään ihmeellisiä asioita. Arkaluotoisia asioita ei sitä paitsi sukututkijoille edes anneta. Näitä ovat muun muassa kieli ja uskonto."
Laitila on huolissaan sukututkimuksen ääri-ilmiöistä. Hän pelkää, että sukututkimukseen verhoutuneena aletaan kaivaa elävien ihmisten tietoja.
"Tiedän sellaisenkin tapauksen, että erään tytön suku oli kiinnostunut penkomaan vävypojan taustaa. Tämä ei mielestäni ole sukututkimusta, vaan uteliaisuutta. Elävien ihmisten kohdalla tulee olla erittäin tarkka siitä, kenelle tietoja luovutetaan."
Tästä Mether on Laitilan kanssa samaa mieltä.