Kuka pelkää pimeää (In the Cut). Australia/USA/Iso-Britannia 2003. Ohjaus: Jane Campion. Käsikirjoitus: Jane Campion & Susanna Moore; jälkimmäisen romaanista. Tuotanto: Laurie Parker & Nicole Kidman. Kuvaus: Dion Beebe. Musiikki: Hilmar Örn Hilmarsson. Näyttelijät: Meg Ryan, Mark Ruffalo, Jennifer Jason Leigh. - Formia 2, Oulu.
Omapäisen australialaisohjaajan Jane Campionin elokuva Kuka pelkää pimeää on herättänyt huomiota pistämällä herttaisista romanttisista komedioista tutun Meg Ryanin suhteellisen rohkeisiin seksikohtauksiin.
Elokuvan voi sanoa kuuluvan eroottisen trillerin lajityyppiin, joka oli pinnalla etenkin 1980- ja 90-luvulla. Kuka pelkää pimeää on silti vain toissijaisesti genretyö, ennen kaikkea se on ohjaajalleen ominainen psykoseksuaalinen palapeli. Sen tyyli, kysymyksenasettelu ja vaikutteet ovat elokuvallisesti peräisin 1970-luvulta.
Kuka pelkää pimeää on kertomus newyorkilaisesta kirjoittamisen opettajasta Frannie Averysta (Ryan), jonka naapurustossa tehdään raaka naisen seksuaalimurha. Tapausta tutkii etsivä Malloy (Mark Ruffalo), jonka suorasukainen ja machoilevakin tyyli vetää Frannieta puoleensa. Frannie ja Malloy aloittavat suhteen, mutta tuntematon murhaaja ei lopeta tekojaan...
Campionin elokuvan yhtenä vaikutteena on ollut Alan J. Pakulan paras ohjaustyö Klute - rikosetsivä (1971). Kihelmöivän Kluten jännitteiden tasolle Kuka pelkää pimeää ei kuitenkaan yllä. Campion liikkuu helteisen New Yorkin nihkeissä huuruissa kiintoisasti, mutta varsinkin rikosjuoni hajoaa hänellä käsiin useaan otteeseen.
Eniten Campion onkin kiinnostunut Frannien psykologiasta. Erityisen hyvin Frannien luonteen syventäjänä toimii hänen vanhempiensa lyhyinä symbolisina välähdyksinä nähtävä taustatarina.
Sen sijaan kokonaisuutena Kuka pelkää pimeää on vaarassa sortua "naiset ovat masokisteja ja miehet sadisteja" -tyyliseen yleispuolitteluun. Frannien ja Malloyn suhteen kuvaus pyrkii kuitenkin työstämään tätä masokisti/sadisti- tai saalis/saalistaja -perusasetelmaa, vaikka sille käsitteellisesti perustuukin.
Käsittelytapa on lopulta tarpeeksi kompleksinen, jotta sukupuolten välisen veto- ja työntövoiman monitahoisuus pääsee kohtalaisesti esiin. Päätöskuvan summaus viimeinkin turvalliseksi koettavasta miehestä (patteriin kahlehdittu ja alleen laskenut) on viiltävän ironinen.
