Olen nähnyt unen. Unessani oli pieni pohjoinen maa jossa asui onnellisia ihmisiä. Maassa uskottiin vakaasti että on lottovoitto syntyä tuohon maahan. Niin uskoi myös eräs tyttö unessani.
Tyttö syntyi tavalliseen perheeseen joka asui tavallisessa kodissa tavallisenkokoisessa kaupungissa pienessä pohjoisen maassa. Tyttö oli monessa suhteessa etuoikeutettu verrattuna aikaisempiin sukupolviin. Hänelle oli järjestetty ilmainen hammashoito ja mahdollisuus oppia tärkeitä asioita kaikille tasa-arvoisessa oppilaitoksessa.
Tyttö kävi peruskoulua yhdeksän luokkaa. Hän harrasti pianonsoittoa, tanssia ja kirjallisuutta niin kuin tekivät tytöt tuossa maassa. Pojat urheilivat. Tyttö menestyi koulussa niin kuin tyttöjen kuuluukin menestyä. Opettaja tosin antoi huomiotaan useimmin luokan poikien villeille visioille kuin tyttöoppilaiden tylsille kiinnostuksille.
Kahdentoista kouluvuoden jälkeen tyttö painoi päähänsä valkoisen lakin. Todistuksessa komeili melkoinen määrä älliä. Tyttö pääsi ensiyrittämällä yliopistoon opiskelemaan sitä mitä oli aina halunnutkin opiskella.
Tyttö opiskeli pitkään ja paljon, pidempään ja enemmän kuin oikeastaan kukaan pitää järkevänäkään. Tyttö ystävineen menestyi opinnoissaan paremmin kuin ikäluokkansa pojat: tyttöjen suureksi ihmetykseksi maassa viriteltiinkin pienimuotoista kansanliikettä poikien menestyksen pelastamiseksi.
Nyt tyttö on korkeasti koulutettu ja vailla töitä. Tyttö ei ole tilanteessaan yksin, sillä jokseenkin koko hänen sukupolvensa on suljettu pois perinteisiltä työmarkkinoilta. Yksi tytön ystävistä on opettaja. Hän saa vuosi toisensa jälkeen töitä elokuusta toukokuuhun, sillä eihän kukaan ihan oikeasti ota virkavapaata kesäloman ajaksi? Eihän?
Yksi ikätovereista on tehnyt samaa tutkimustyötä kuusi vuotta muutaman kuukauden työsopimuksilla. Tyttö kuulee säännöllisesti toinen toistaan kummallisemmista työsuhteista. Kaikissa on samaa ainoastaan täydellinen epämääräisyys: tytön ystäväpiirissä päivän pituinen työsopimus ei ole ihme tai edes harvinaisuus.
Suurin osa tytön opiskeluaikojen kavereista liepeilee vielä opiskelijaelämän ja erilaisten pätkätöiden välimaastossa. Samaan aikaan maan isät suunnittelevat varotoimia tulevaisuudessa iskevää suurta työvoimapulaa varten.
Tutkimuksissa tytön sukupolvea nimitetään itsekkääksi ja vastuuta pakoilevaksi ikäluokaksi. Viisaat vanhat sedät määrittävät ikäluokan yksiselitteisesti ahneeksi ja laiskaksi, kaiken ilmaiseksi saaneeksi ikäluokaksi. Pullamössösukupolveksi.
Televisiossa suurten ikäluokkien edustaja tivaa ylimieliseen sävyyn tytön ikätoverilta, miksi tuo nuorten aikuisten surkea sukupolvi ei ota itselleen enemmän valtaa ja vaikutusmahdollisuuksia.
Lottovoittomaan pääministeri tahtoo maahan lisää lapsia. Ministerin syyttävä sormi löytää nopeasti kohteensa: tytön kaltaiset nuoret. Itsekästä joukkoa, eivät suostu edes lisääntymään. Lisääntyminen kiinnostaa myös tytön potentiaalista työnantajaa työpaikkahaastattelussa. Syy on tosin toinen kuin pääministerillä.
Tyttö ei oikein tiedä, mitä hänen pitäisi ajatella tästä kaikesta. Kaikesta huolimatta uneni tytöllä on edelleen unelmia. Hän haaveilee esimerkiksi oikeasta kesälomasta vaikka tietääkin unelmansa olevan melkoisen lähellä utopiaa.
Tämä on yhden sukupolven pituinen uni pienessä pohjoisen lottovoittomaassa.