Tallinnassa päättyy tänään joka neljäs vuosi pidettävä suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankonferenssi. Maanantain avajaisissa olivat läsnä Suomen, Unkarin ja Viron valtionpäämiehet. Venäjältä oli paljon alemman tason edustus.
Suomen, Viron ja Unkarin näkökulmasta kielisukulaisuudella ja siihen liittyvillä tapaamisilla on lähinnä seremoniallinen merkitys. Kaikki kolme ovat turvanneet kielensä tulevaisuuden, Viro neuvostokauden vaikeuksien jälkeen, mutta kuitenkin onnistuen.
Sen sijaan useimpien suomalais-ugrilaisen ryhmään kuuluvien kansojen tilanne on karvaasti toisenlainen. Nämä Venäjän sisällä puhutut kielet ovat kaikki vähemmistökieliä, ja unkarilaisprofessori János Pusztay antoi huolestuttavan kuvan niiden tulevaisuudesta.
Kielet ovat yhä pahemmin jäämässä venäjän jalkoihin. Pusztayn mukaan englannin leviäminen luo kulttuurisen ylimielisyyden ja kieli-imperialismin ilmapiiriä kautta maailman, ja Venäjällä sama tapahtuu venäjän ja vähemmistökielten suhteessa.
Venäjällä on lisäksi suunnitteilla aluejaon uudistus, joka toteutuessaan vähentäisi paljon alueellisten hallintoyksikköjen määrää. Samalla moni vähemmistö on vaarassa menettää oman nimikkoalueensa.
Venäjän Viron-suurlähettiläs närkästyi Pusztayn esitelmästä. Närkästymistä parempi tapa on ottaa varoitukset todesta. Venäjä voisi kantaa yhtä suurta huolta omien vähemmistökieltensä asemasta kuin venäjän asemasta Baltian maissa. Kielellinen rikkaus on koko ihmiskunnan rikkautta. Vähemmistökieliä ei ole varaa menettää, ja vastuu niistä kuuluu maille, joiden alueilla niitä puhutaan. Juuri tällä perusteella esimerkiksi saamen asemaa on koetettu elvyttää Suomessa.
Vastuu kuuluu kuitenkin myös muille. Komit, marit, hantit, mansit, udmurtit ja muut Venäjällä asuvat kielisukulaiset ovat yksinkertaisesti kulttuurisesti niin huonossa asemassa, että omat voimat ovat vähissä. Tarvitaan omakielistä materiaalia, mahdollisuutta opetukseen ja ennen muuta ymmärrystä kielen tärkeydestä. Nyt kulttuurit ovat selvästi uhattuina.
Kyse ei ole Venäjää hajottavista kansallisista pyrkimyksistä, vaan kaikkien yhteisestä rikkaudesta. Vähemmistökielten edustajille nämä tapaamiset ovat henkireikä. Suomalaiset, unkarilaiset ja virolaiset voivat parhaiten edistää asiaa pitämällä yllä kulttuuriyhteyksiä. Yhteistyötä suomalais-ugrilaisten kansojen kulttuuri-identiteetin säilyttämiseksi on jo harjoitettu, ja sitä on täysi syy jatkaa.
paakirjoitus@kaleva.fi