Euroopan parlamentin palveluksessa työskentelevä Pauliina Murto-Lehtinen esitelmöi järjestötalolla tänään torstaina teemasta Vasemmiston tulevaisuus laajentuvassa Euroopassa.
Merkittävän oululaispoliitikon Yrjö Mäkelinin vaimo, Ellen Mäkelin o.s. Vuorenmaa ja hänen seitsemän lastaan lähtivät 1920-luvulla Neuvostoliittoon poliittista vainoa pakoon. Perhe pärjäsi aluksi hyvin ihannoimassaan sosialistimaassa mutta joutui 1930-luvun lopulla Josef Stalinin kovien vainojen kohteeksi.
Mäkelinien tyttären tyttären tytär Pauliina Murto-Lehtinen on kerännyt sukunsa vaiheita ja tarinoita talteen. Hän kertoi keskiviikkona aiheesta Oulun järjestötalolla Yrjö Mäkelinin -seuran järjestämässä tilaisuudessa.
Yrjö Mäkelinin kuoltua vuonna 1923 hänen vaimonsa Ellen oli vankilassa. Tytär Gertrud oli lähtenyt Neuvostoliittoon jo vuonna 1922. Muut lapset vietiin Ruotsin kautta hänen perässään, ja äiti Ellen tuli perässä vapauduttuaan vankilasta vuonna 1927.
Ellen Mäkelin oli lähtiessään viisikymppinen. Lapsista nuorin, Sirkka oli 11-vuotias vuonna 1922.
Isoviha karsi
suomalaisia
Perheellä meni aluksi melko mukavasti. Heidän asuinpaikkansa vuosien varrella vaihteli Leningradin ja Petroskoin välillä. Ellen Mäkelin kuoli jo 1930-luvun alkupuolella, eikä joutunut kokemaan suuria puhdistuksia.
"Sitten 1938 alkoi isoviha, joksi Petroskoin suomalaiset aikaa kutsuivat. Vaino kohdistui yksinomaan suomalaisiin. Yrjöllä oli onni tulla ammutuksi. Leo sai pitkän komennuksen työsiirtolaan, jossa hän kuoli tai katosi. Gertrud komennettiin työsiirtolaan Uralille. Sirkka kuoli nälkään piiritetyssä Leningradissa", Murto-Lehtinen kertaa isotätiensä ja isosetiensä kohtaloita.
Ainoastaan Gertrud selvisi heistä hengissä ja pääsi Suomeen vuonna 1957. Elinoloja leirillä kuvaa hänen lähettämänsä, moninkertaisen sensuurin läpäisemä kirje. Rivien välistä paljastuu paljon asioita.
"Itkin kun luin kirjeestä: nyt on hyvin. Olen päässyt lämpimään ompelemaan rukkasia", Murto-Lehtinen sanoo.
Karvasta
ironiaa
Ellen Mäkelin oli aktiivinen paikallispoliitikko.
"Oulussa asuessaan hän aloitti heti työväenyhdistyksen naisjaostossa. Kun Yrjö vangittiin 1918, Ellen otti tavallaan miehensä paikan. Vuosina 1918-22 hän vaikutti siihen, että työväenliikkeestä tuli pohjoisessa niin vahva kuin siitä tuli", Murto-Lehtinen sanoo.
Ellen Mäkelinin sanotaan olleen radikaalimpi kommunisti kuin sovitteluhenkinen miehensä.
"Suurin kertomus tässä on karseaa historian ironiaa. Perhe, joka oli niin keskeisesti mukana Suomen työväenliikkeessä ja itsenäistymisessä, lähti pakoon valkoista vainoa Neuvostoliittoon ja kohtasi siellä paljon kohtalokkaammat Stalinin vainot", Murto-Lehtinen sanoo.
Hän uskoo, että Suomessa lesken perhe olisi selvinnyt hengissä ja päässyt elämään normaalia elämää.
Rokotus stalinismia vastaan
Murto-Lehtinen kiittää sattumaa ja onnea, että hänen äitinsä ei joutunut vauvaikäisenä mukaan Neuvostoliittoon. Gertrud oli viemässä lastaan salaa rajan yli, mutta avioerossa holhoojaksi tuomittu lapsen isän äiti esti.
"Vanhaäiti tuli Oulun ainoan naispoliisin Kolokatan Mantan kanssa hakemaan pikku-Kerttua. Hän säilyi hengissä, pääsi tyttölyseosta ylioppilaaksi, meni aikoinaan naimisiin Yrjö Murron kanssa, ja minä synnyin. Kolokatan Mantalle olen kiitollinen siitä, että olen tässä", Murto-Lehtinen toteaa.
Suvun tarina opetti sen, että hän ei nuorenakaan koskaan sulattanut oman sukupolvensa kritiikitöntä Neuvostoliitto-ihannointia, johon useat syyllistyivät 1960- ja 70-luvuilla.
"Ei vasemmistolaisuus tai sosialistisuus koskaan kuitenkaan minusta mihinkään kadonnut. Stalinismia vastaan sain kyllä rokotuksen", hän sanoo.