Sukari ra­ken­taa Idea­par­kin Maskuun

Masku-kalustetaloketjun ja Lempäälän Ideaparkin omistaja Toivo Sukari aikoo rakennuttaa uuden Ideaparkin Maskuun Varsinais-Suomeen.

Masku-kalustetaloketjun ja Lempäälän Ideaparkin omistaja Toivo Sukari aikoo rakennuttaa uuden Ideaparkin Maskuun Varsinais-Suomeen. Maskun kunta kaavoittaa yli sadan hehtaarin yritysalueen 8-tien varteen. Sukarille on varattu iso siivu alueesta.

Maskun kunta tavoittelee alueelle sekä kauppoja että tuotannollista toimintaa. Alue tulee paikalla jo olevan suuren liikekeskittymän viereen, jossa on paljon huonekaluliikkeitä.

-- Pyrimme säilyttämään asemamme Varsinais-Suomen huonekalukaupan keskuksena, kertoi kunnanjohtaja Jaakko Olenius.

Uuteen kaavaan tulee rakennusoikeutta noin 250 000 kerrosneliömetrille. Olenius arvelee, että alueelle syntyy 400--600 uutta työpaikkaa.

Olenius ei tarkemmin erittele, minkä tyyppisiä liikkeitä tai teollisuutta alueelle kaivataan. Kaavoitus on tarkoitus saada valmiiksi tänä vuonna.

-- Sitten se on yrittäjistä kiinni, kuinka pian tänne nousee liikkeitä.

Alue kaavoitetaan 8-tien varteen. Turusta sinne on matkaa 15 kilometriä. Tietä ollaan leventämässä nelikaistaiseksi moottoritieksi. Olenius uskoo, että moottoritie on valmis viimeistään vuonna 2012.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä