Ulkopoliittinen keskustelu on ollut Suomessa perinteisesti vaikeaa. Vaikka yya-kaudesta on jo aikaa, helppoa keskustelu ei näytä olevan vieläkään.
Näin voi päätellä ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) Helsingin Sanomissa äsken esittämästä arvostelusta. Se osui suorimmin Ulkopoliittiseen instituuttiin (UPI) mutta myös Venäjä-tutkimukseen erikoistuvaan Aleksanteri-instituuttiin.
Tuomioja oli tyytymätön siihen, ettei ulko- ja turvallisuuspoliittinen tutkimus palvele päätöksentekoa. Se suoltaa ministerin mielestä enemmän mielipiteitä kuin analyysia.
Etenkin eduskunnan alaisen UPI:n tutkijat ovat jo pitkään esittäneet Suomen Nato-jäsenyyttä tukevia lausuntoja. Se ei näytä olevan Nato-jäsenyyteen kielteisesti suhtautuvan Tuomiojan mieleen.
Ulkoministeri on ottanut koko ajan kantaa etenkin Ukrainan kriisiin hatun noston arvoisella tavalla. Etenkin tasavallan presidentti Sauli Niinistö on ollut Ukraina-kommenteissaan pari piirua pidättyväisempi.
Tuomiojan viimeisintä lausuntoa on kuitenkin syytä kyseenalaistaa. Eihän vain ole kysymys siitä, etteivät tutkimuslaitoksen eivätkä etenkään UPI:n edustajien sanomiset ole miellyttäneet ulkopoliittista johtoa? Eihän vain tarkoitus ole tukkia keskustelijoiden suita ulkopoliittisesti herkän Ukrainan kriisin aikana? Toivottavasti ei.
Virkamiehille kuuluvasta sananvapaudesta joudutaan vääntämään tämän tästä. Jos yritykset rajoittaa sananvapautta alkaisivat ulottua virkamiesten ohella myös tutkijoihin, oltaisiin vaarallisilla vesillä. Vaikka keskustelukulttuuri on Suomessa vapautunut, keskustelua ei herra paratkoon käydä vieläkään tarpeeksi.
Tutkimuslaitosten tehtävä ei ole tuottaa tietoa vain päättäjille. He eivät voi omia laitoksia jo yksistään siksi, että jos näin kävisi, niiden tutkimusvapaus kärsisi ja ne tuottaisivat vain tilaajamyönteistä tietoa. Tiedeyleisön ohella tutkimuslaitosten on oltava myös suuren yleisön ja sitä kautta tiedotusvälineiden käytössä.
Tikun nokkaan nostetut tutkijat ovat olleet kiitettävästi julkisuudessa. Pelkästään julkisten esiintymisten määrästä ei kannata vielä tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. UPI:n johtaja Teija Tiilikainen sanoikin HS:ssä, että laitos on saanut ensiluokkaisia arvioita.
Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiset tutkimusresurssit ovat niin kapeat, että ne joutuvat etenkin suurissa kriiseissä tiukalle. Tuomioja kaipasi oikea-aikaista informaatiota. Toive on kyllä oikea, mutta samalla hurskasteleva.
Oikea-aikaisen ja vielä oikean informaation tuottaminen on esimerkiksi Ukrainan kriisin tapaisessa tilanteessa suuri haaste. Ja jos tutkimuslaitosten työ ei miellytä, ulkoministeriö tuottaa itsekin tietoa. Suuri yleisö eikä aina edes eduskunnan ulkoasiainvaliokunta vain pääse siihen käsiksi.
Tuomioja kyseli, miksei Suomessa ole analyysikeskusta, jonka tehtävä olisi seuloa oikeaa tietoa disinformaatiosta. Ajatus tuntuu ainakin vielä keskentekoiselta.
Pääkirjoitus