Ihmisen elämä on nykyään kovin suhteellista. Monimuotoisten suhteiden selvittämiseen kuluu yhä suurempi osa valveillaoloajasta.
Naisten ja tyttöjen tulee pohtia alati äitisuhdettaan, miesten taas suhdettaan isäänsä. Ihmisen tulee olla sinut suhteessa itseensä ja nähdä vaivaa minäsuhteen päivittämiseen. Parisuhteen hoitaminen on jo kokonaan oma taiteenlajinsa.
Mutta analyysin alle joutuu myös luontosuhde. Tämä onkin erinomaisen hankala suhde hoidettavaksi. Luontosuhdetta pitää jokaisen hoitaa jokseenkin yksipuolisesti: puhuminen tai keskustelutuokiot vastapuolen kanssa eivät juuri asiaa auta.
Jossain vaiheessa ajattelin naiivisti, että koska olen viettänyt osan elämästäni käytännössä keskellä metsää, luontosuhteeni täytyy olla jokseenkin hyvällä tolalla. Muutamasta hienovaraisesta luonnonystävän vihjeestä ymmärsin ymmärtäneeni väärin: ihmisen tulee hoitaa luontosuhdettaan vähemmän käytännöllisesti ja enemmän filosofisesti. Siispä unohdin reaalisen metsämaaston ja marssin kirjastoon.
Sain tietää ettei hankala luontosuhde ole yksinomaan nykynuoren ongelma vaan koko länsimaisen ajattelun vitsaus. Suuret filosofit vaikuttivat olevan päävastuullisia nykyihmisen huonoon luontosuhteeseen, koska olivat tehneet kohtalokkaan kahtiajaon luonnon ja kulttuurin välille. Siispä ongelmaa täytyi ryhtyä purkamaan käsitteellisesti. Prosessi otti aikansa ja jätti jälkeensä joukon vastauksia vaille jääneitä kysymyksiä.
Sitten valistajat iskivät jälleen. Nyt väitettiin että teoria ei ole ratkaisu. Teot sen sijaan merkitsevät. Ryhdyin kantamaan tyhjiä maitopurkkeja toiselle puolelle kaupunkia lähimpään kierrätyspisteeseen. Revin innonpuuskassani teepussien niitit irti ja vein ne metallikierrätykseen, jotta olisin mahdollisimman vähän huono ihminen.
Mutta mikään ei riittänyt. Valistajat syyttivät edelleen huonosta luontosuhteesta: ihminen on ylentänyt itsensä suhteessa luontoon. Ylentäminen tuntuu olevan väistämätöntä toimipa yksilö sitten miten tahansa.
Jos ihminen näet ei viihdy luonnossa, hän ylentää itsensä luonnon yläpuolelle koska hän katsoo voivansa elää ilman luontoa, jota osa hän kuitenkin tosiasiassa ja väistämättä on. Mutta myös luonnossa liikkuvat ylentävät itsensä suhteessa luontoon. Luonnossa paljon aikaa viettävä saattaa kenties metsästää, kalastaa tai peräti hoitaa talousmetsää, mikä tietysti on kategorisesti paheksuttavaa.
Ihminen haluaa hallita hallitsematonta.
Nykyihminen tarvitsee apua elämänsä suhteiden määrittelyyn. Vanhastaan rituaalit ovat auttaneet ongelmallisten suhteiden määrittelyssä. Rituaaleja kaivattaisiinkin nyt pelastamaan ihmiset: tarvitaan häitä, hautajaisia, kastejuhlia ja muita siirtymäriittejä, jotka määrittävät ihmisten välisiä suhteita.
Ehkä lisäksi kaivattaisiin myös jonkinlaisia kylvö- tai sadonkorjuujuhlia, jotka auttaisivat määrittelemään ihmisen suhdetta luontoon. Kun luonnon kanssa on niin vaikea elää tasapainoisessa suhteessa.