Kolumni

Suh­dan­ne­opin lyhyt op­pi­mää­rä

Ei tämän pitäisi olla erityisen vaikeata: nousun oloissa julkinen talous hieman jarruttaa ja laman aikana kaasuttaa.

Kirjoittaja Ralf Sund on STTK:n pääekonomisti.
Kirjoittaja Ralf Sund on STTK:n pääekonomisti.
Kuva: Mauri Ratilainen

Ei tämän pitäisi olla erityisen vaikeata: nousun oloissa julkinen talous hieman jarruttaa ja laman aikana kaasuttaa.

Alkeellinen perusoppi, jonka yleisellä tasolla kuittaavat kaikki. Vaalihuuma ja hetken imu vievät politiikan toimijoita ja työmarkkinajärjestöjä kuitenkin huonoon talouspolitiikkaan.

Ensi vuoden budjettia rakennetaan taloudellisesti hyvässä suhdanteessa. Vaikka ensi vuonna meno hieman hiipuu, voisi vuotta 2019 kuvata vähintään kelpoiseksi.

Suhdanneopin perusoppien mukaan nyt puskureita pitäisi kasvattaa. Tämä koskee niin valtiontaloutta kuin sosiaaliturvarahastoja.

Työttömyysvakuutusrahasto (TVR) päätti jakaa työllisyyden parantumisen ja siten vähentyneiden menojen hyödyn maailmalle alentamalla maksua 0,8 prosenttiyksikköä. Hyöty menee tasan työnantajien palkan sivukulujen alentamisen ja palkansaajien veroluonteisten maksujen alentamiseen.

Alennus tuo hyvätuloiselle vajaan kympin kuukaudessa käteen ja pienituloiselle viitisen euroa.

Alennus sattuu olemaan samansuuruinen kuin työeläkemaksun korotus ensi vuoden alusta, joten palkansaajien verotuksen taso pysyy muuttamattomana ilman erillisiä veropäätöksiä budjettiriihessä.

Työttömyysvakuutusrahaston päätös oli mehevä kädenojennus hallitukselle ja erityisesti veropuolue kokoomukselle. Se mikä voi olla poliittisesti tarkoituksenmukaista, ei yleensä ole talouspoliittisesti järkevää. Näin kävi tässäkin tapauksessa.

Työttömyysvakuutusrahaston kassa on ohut ja tällä ratkaisulla se ei sanottavasti kasva. Kun seuraava lama iskee, on kassa äkkiä tyhjä. Voin vakuuttaa yli 40 vuoden ekonomistikokemuksella, että laskukausi tulee yhtä varmasti kuin aurinko laskee päivittäin horisonttiin.

Parin vuoden kuluttua saatetaan olla tilanteessa, jossa maksua tulisi korottaa eli verotusta kiristää. Se on erityisen tyhmää, kun taantuma pakkaa päälle. Veropopulismi käy kalliiksi.

Samankaltainen pohdinta on framilla valtiontaloudessa. Houkutus on suuri alentaa nyt veroja. Petteri Orpo on puhunut 300 miljoonan alennustavoitteesta.

Summa on koko lailla marginaalinen: se tuo hyvätuloiselle sen kympin verran ostovoimaa ja pienituloiselle vitosen. Työttömyysvakuutusmaksun alennuksella homma ehkä kuittaantuu.

Talousoppi on tässä kohdin sekä yksinkertainen että kirkas: veronalennus hyvässä suhdanteessa on väärää talouspolitiikkaa.

Onni onnettomuudessa on, että politiikkaa tehdään nyt hyvin pienillä panoksilla. Parinsadan miljoonan liikuttelu on onneksi napeilla pelaamista.

Vaikka oppi on yksinkertainen, viisas, ja kaikki siihen vannovat, ovat teot jotain ihan muuta. Kädet ovat Esaun, mutta ääni Jaakobin. Julistetaan yhtä ja toimitaan toisin.

Lyhytnäköisen ja ylimitoitetun TVR:n maksun alentamisen takana olivat palkansaajajärjestöistä Akava ja työnantajat. Palkansaajien etua maksun alennus ei aja. Se on päivänselvää.

Varsinkin SAK:n epäillään aika ajoin vetävän SDP:n vaalivankkureita. Vaikka syytökset ovat ylimitoitettuja, ei savua ilman tulta.

Nyt sekä Akava että EK asettautuivat kokoomuksen vaalivankkureiden vetojuhdiksi. Ei savua ilman tulta.

Epäselväksi jää, miten tarkoitushakuista vaaliapu kokoomukselle on, mutta siltä se vahvasti näyttää. Politiikassa asiat ovat yleensä sitä, miltä ne näyttävät.