Kysymykseen merkittävimmästä muistosta tai mieleenpainuvimmasta tapahtumasta teollisuusneuvos Seppo Arponen vastaa ehkäpä yllättävästi: osallistuminen YK-tehtävissä lokakuussa 1973 Suezin kriisin laukaisemiseen suomalaisen rauhanturvapataljoonan ensimmäisen joukkueen johtajana.
Finnverassa ja sen edeltäjissä Kerassa ja Kehitysaluerahastossa kolmen vuosikymmenen mittaisen uran tehneeltä Seppo Arposelta odotti ehkä muistikuvaa Suomea runnelleesta 1990-luvun alun lamasta tai mielikuvaa jostakin muusta pientä ja keskisuurta yrityskenttää kohdanneesta käännekohdasta.
Mutta ei. Syyskuussa Finnveran liiketoimintajohtajan ja toimitusjohtajan varamiehen paikalta vapaaherraksi jäävä Seppo Arponen kertoo arvottavansa opiskelun välivuosiin ajoittuneen "kolmiviikkoisen sammutustehtävän" syvällisimpien elämäänsä kantaneiden kokemusten joukkoon.
Vahvasti koetusta selviytyminen jatkuu vieläkin, nykyään kriisin laajoja kansainvälisiä syitä ja seurauksia eritellen, ja joista löytyy luja side nykypäivään. Maailmanrauhaa näköjään pysyvästi koetteleva öljy.
YK:n lippu kädessä
luotisateessa
YK:n rauhaturvapataljoona ja Seppo Arponen sen ensimmäisen joukkueen johtajana lähti Kyprokselta rauhoittamaan tilannetta, kun Egypti hyökkäsi Israeliin avatakseen kesäkuussa 1967 käydyn kuuluisan "kuuden päivän" sodan aikana suljetun Suezin kanavan taas öljykuljetuksille.
Osallistuminen Egyptin ja Israelin välisen Suezin kriisin laukaisuun ennen sen yltymistä kansainväliseksi suurselkkaukseksi on edelleen Seppo Arposelle elävä kokemus. Hän palasi komennukselta hengissä, mutta myös päin vastoin olisi voinut käydä. Oma isä kaatui Ihantalan suurtaistelussa kesällä 1944.
Syviä muistoja on jättänyt myös Suezin komennuksen jälkeen Kyproksella jatkunut YK:n rauhanturvatehtävä. Arponen koki omakohtaisesti vallankaappauksen ja jo toisen sodan.
Kyproksenkreikkalaisen presidentin, arkkipiispa Makarioksen vastustajat järjestivät kesäkuussa 1974 epäonnistuneen vallankaappauksen. Kun turkkilaiset käyttivät sekavaa tilannetta hyväkseen ja suorittivat heinäkuussa 1974 ensimmäisen maihinnousunsa, syttyi sota, jonka seurauksia puidaan saarella edelleenkin.
"Vähempikin olisi riittänyt", Arponen muistaa tunnustaneensa äidilleen kotiin palattuaan.
Kyprokselta Suezille lokakuun 26. päivänä 1973 Suezille heitettyyn vapaapalokuntaan Seppo Arponen ilmoittautui vapaaehtoisena noin 200 muun rauhanturvaajan kanssa. Jo YK:n rauhanturvatehtäviin hän oli päätynyt mielijohteesta, aivan samalla tavalla kuin aloitti pitkään ja ansiokkaaseen työuraan johtaneet opiskelut Jyväskylän yliopistossa.
Taloustieteitä kotikaupunkiin Jyväskylään opiskelemaan hän päätyi lehti-ilmoituksen innoittamana, ja lehti-ilmoituksen herättämänä hän kesken opintojen lähti sinibarettina 1973-74 Kyprokselle ja Suezille.
Rauhanturvaajille
arvostus jälkikäteen
Etenkin Suezin kolmiviikkoiselta komennukselta on Arposella edelleen mielessään runsaasti yksityiskohtaisia muistoja, muun muassa pääsy jälkikäteen kuuluisaksi tulleen kilometripylväs 101 kohdalle Kairon ja Suezin välisellä maantiellä sekä YK:n lipun kantaminen kärjessä suomalaisten työntyessä luotisateessa taistelevien osapuolen väliin Suezin kaupungissa.
Muistellessa vieläkin mieltä kylmäävät karut kokemukset ovat asettuneet mittoihin. Ellei YK olisi onnistunut rauhaturvatehtävässä, kriisissä olisi ilmeisestikin ollut aineksia Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välisen, Kuuban ohjuskriisin kaltaisen suurselkkauksen sytyttämiseksi.
Omakohtaisesti Seppo Arponen katsoo saaneensa riittävästi arvostusta tekemälleen rauhanturvatyölle: sotilasansiomitali 1978 ensimmäisessä jaossa ja ensimmäisten reserviläisten joukossa.
Vuonna 1990 hänet ylennettiin reservissä harvinaisesti majuriksi.
Sotaveteraanien kohtelun tavoin rauhanturvaajien arvostus on kuitenkin ollut jälkijättöistä. Vasta aivan viime vuosina rauhanturvatoiminta on Seppo Arposen mielestä ymmärretty tärkeäksi osaksi Suomen kaltaiselle maalle välttämätöntä kansainvälistymistä.
Juttusarjassa vaihdetaan kesäkuulumisia tunnettujen henkilöiden kanssa kahvikupin äärellä.