
Turhautuneisuus Suomen susipolitiikan vastaanottoon EU-komissiossa tuli ilmi useaan otteeseen, kun maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) vieraili Sotkamossa susiseminaarissa.
Esimerkiksi Sotkamossa on koko syyslukukauden ajan järjestetty koulukuljetuksia koululaisille, jos se on susien pelon takia katsottu tarpeelliseksi. Siitä on koitunut noin 10 000 euron lasku.
– Kenelle lähetetään lasku siitä, että sudet liikkuvat pihoissa, joissa niiden paikka ei ole, kysyi kunnanvaltuuston puheenjohtaja Anne Lukkari (kesk.) ministeriltä.
– Omalta kohdaltani laittaisin laskun komissiolle, Leppä vastasi.
Sotkamon kunnan kasvatusjohtajan Ville Mannisen mukaan hän on keskustellut huolestuneiden vanhempien kanssa viikoittain. Hänen mukaansa petokyydin tarpeen arviointi ei ole helppoa. Tarve koko syksyn jatkuneille, niin sanotuille susikyydeille on kuitenkin mahdollisesti loppumassa ensi viikolla.
Lapsille on tarjottu ajoittain koulukyytejä muuallakin maassa susien pelon takia.
”Komissio haastaa Suomea koko ajan”
Leppä korosti useaan otteeseen, että aloitevalta susiasioissa on EU-komissioilla.
– Se ei tarkoita sitä, että olisimme polvillamme, vaan käymme tiukkaa keskustelua koko ajan.
Susi on rauhoitettu eläin, jota voi metsästää poikkeusluvilla. Tällä kaudella käytettävissä on 53 vahinkoperusteista metsästyslupaa, joista Lepän mukaan on käytetty 11. Suurin osa niistä on käytetty poronhoitoalueella.
– Hakekaa lupia. Perustelkaa ne hyvin, hän sanoi todennäköisten valitusten varalta.
Lepän mukaan komissio haastaa koko ajan Suomea lupakiintiöstä.
Seminaariin osallistui myös riistanhoitoyhdistysten, poliisin, Luonnonvarakeskuksen ja koiraharrastajien edustajia. Sen järjesti sotkamolainen kansanedustaja Timo Korhonen (kesk.), koska useat kainuulaiset kunnat ovat huolissaan susitilanteesta.
Huolta synnyttää susien liikkuminen lähellä asutusta tai karjaa sekä susien aiheuttamat riskit metsästykselle ja metsästysmatkailulle.
Luken arvion mukaan Suomessa oli maaliskuussa 150-180 sutta. Sen jälkeen sudet ovat saaneet pentuja, eikä Luken mukaan tarkkaa tietoa tämänhetkisestä susien määrästä ole.