petri.hakkarainen@kaleva.fi
Vanhat tavat ja perinteet ovat useimmiten vaalimisen arvoisia. Salametsästys ja petoviha eivät kuulu niihin. Viime viikolla julkistetut Kainuun suurpetolaskennan tulokset osoittavat, että maakunnan susista puolet on kadonnut vuoden aikana.
Asiantuntijat ovat lausunnoissaan varovaisia, sillä ilman todisteita ei raskaita syytöksiä uskalleta ladella. Puhutaan esimerkiksi ihmisen aikaansaamasta, tilastoimattomasta poistumasta. Siis salakaadoista.
Maaliskuussa tehdyssä perusteellisessa laskennassa Kainuu koluttiin läpi 1 500 laskijan voimin. Susien määräksi arvioitiin löydettyjen jälkien perusteella 29-37. Vuotta aikaisemmin susien vähimmäismäärä oli kaksi kertaa suurempi.
Susikanta on pienentynyt koko maassa, mutta etenkin Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa. Pedot viihtyvät suurissa metsissä, mutta siellä on tilaa myös salajahdille.
On arvioitu, että ehkä joka kymmenes metsästysrikos tulee poliisin tietoon. Arvio on karkea, ja sitä pidetään usein liian optimisena. Joka tapauksessa tutkittavaksi päätyneistä tapauksista selviää vain pieni osa.
Metsästyksen valvonta ei voi olla poliisin tehtävälistalla kovinkaan kärkipäässä. Muutkin viranomaiset tekevät valvontatyötä, mutta kiinni jäädäkseen salametsästäjällä täytyy olla todella huono tuuri. Aseiden äänenvaimentimet, tiheä metsäautotieverkko ja kirjoittamattomaan korpilakiin kuuluva tuppisuisuus takaavat, että useimmiten salajahti onnistuu.
Maaseudun ihmisiä moititaan usein kateellisiksi, mutta ainakaan petojen tappajia ei kadehdita ja käräytetä. Poliisi tietää, että laittomista jahdeista puhutaan pienissä porukoissa, mutta virkavallan niistä kysyessä iskee äkillinen muistin menetys.
Kaikki eivät hyväksy maallakaan petojen tai edes ruoaksi päätyvän riistan luvatonta tappamista, mutta harva heistäkään haluaa kertoa tietojaan. Tiedetään, että salametsästykseen liittyy myös kiristystä ja uhkailua.
Laittomaan jahtiin vie usein petoviha ja jossain geenien kätköissä istuva vietti. Erinomainen kasvualusta susiraivolle löytyy silloin, kun elinkeino ja petojen suojelu törmäävät rajusti yhteen. Monet poromiehet ovat jo jonkin aikaa tehneet petovahinkojen takia eteläisissä paliskunnissa suunnilleen nollatulosta.
Petokantojen säätely on vaikeaa, mutta oman käden oikeudella sitä ei voida hoitaa. Salametsästyksessä liikkuu myös rahaa, sillä laittomalle riistalle on ottajansa.
Petoja osataan ottaa hengiltä muutenkin kuin ampuen. Moottorikelkka on väärissä käsissä tappava ase, ja henki lähtee sudelta kuulemma vaikka vaahtokumin palasella, kun se osataan tarjoilla sopivalla tavalla.
On vaadittu, että lakiin täytyisi lisätä metsästysrikoksen lisäksi myös törkeä metsästysrikos. Keinoa sopii koettaa, mutta salametsästyksen ongelmaa se tuskin poistaa. Koska mahdollisuutta kunnolliseen valvontaan ei ole, ei laki toimi kovennettunakaan.
Laiton jahti loppuu vain asenteiden muuttuessa. Jos erätaitojen ohella myös aiheetonta petovihaa siirretään isältä pojalle, koko metsästysharrastuksen maine ja pelisääntöjä noudattavan enemmistön maine kärsii.
Metsästäjät itse voivat parhaiten vaikuttaa asiaan. Tähän saakka usein väistelty ja vaiettu laiton petojahti pitää nostaa entistä määrätietoisemmin keskusteluihin.