Ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) on hämmästynyt kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa annettujen Venäjä-lausuntojen nostattamasta kohusta.
"Enää ei ole paluuta 1970-luvun ilmianto- ja leimakirvesaikakauteen, josta oli pieniä vivahteita viimeviikkoisessa keskustelussa. Venäjä ei ole kokoomukselle sokea piste."
Hänen mielestään sekä puheenjohtaja Jyrki Kataisen että hänen puheensa olivat pilkulleen oikein.
"Jos joku löytää pilkkuakaan, joka on jollain tavalla epäanalyyttistä, älyllisesti epärehellistä tai loukkaavaa, niin ei muuta kuin antakaa palautetta."
Suurimpana kömmähdyksenä pidettyä Venäjän kansantalouden vertaamista Hollantiin Stubb pitää merkityksettömänä, koska Katainen käytti vertailukohtana myös Espanjaa.
"Venäjän osuus maailmantaloudesta on hieman yli 2 prosenttia. Hollanti on hiukkasen sen alle ja Espanja hieman isompi kuin Venäjä."
Venäjän ja EU:n välisen viisumivapauden Stubb uskoo tulevan voimaan 2013 tai 2014. Sitä ennen Venäjän on kuitenkin otettava käyttöön biometriset passit, lopetettava ulkomaalaisten rekisteröinnit ja helpotettava ulkomaalaisten työlupien saantia.
Lue lisää perjantain Kalevasta!