
Stop-merkin noudattamatta jättäminen tuli Kempeleessä autoilleelle miehelle kalliiksi.
Vuonna 1974 syntynyt mies ajoi viime maaliskuussa henkilöautoa, mutta ei noudattanut Lehmikentäntien ja Honkasentien risteyksessä ollutta pakollinen pysähtyminen –liikennemerkkiä.
Poliisipartio oli valvomassa sen noudattamista. Oikeudessa kuultiin todistajana toista partion poliisia.
Hän kertoi heidän valvoneen merkkiä taloyhtiön parkkipaikalta, josta näkee risteyksen hyvin mutta josta risteykseen tulijat puolestaan eivät pysty havaitsemaan poliisiautoa niin helposti.
Poliisi oli aivan varma, että henkilöautoa kuljettanut mies ei pysähtynyt risteykseen ja myös hänen partiokaverinsa oli nähnyt, ettei tämä pysähdy.
Mies itse kiisti teon oikeudessa. Hän väitti, että poliisien käyttämä valvontapaikka oli sellainen, etteivät he voineet tehdä riittävän varmaa havaintoa hänen pysähtymisestään.
Mies väitti pysähtyneensä risteykseen metri ennen liikennemerkkiä, sillä hän oli halunnut olla varovainen. Hänen muistinsa mukaan hänen autonsa polttoaineen säästöjärjestelmä sammutti auton risteykseen, minkä jälkeen hän lähti heti liikkeelle.
Oikeus katsoi poliisin kertomuksen perusteella, että mies oli laiminlyönyt merkin. Sen mielestä poliisin kertomuksen uskottavuutta lisää se, että tapahtumapaikka oli tuttu ja poliisi on aiemminkin käyttänyt sitä samankaltaiseen liikenteen valvontaan.
Käräjäoikeus katsoi miehen syyllistyneen teollaan liikennerikkomukseen. Se langetti hänelle rangaistukseksi yhdeksän päiväsakkoa. Hänen tuloillaan se merkitsee 657 euron suuruista sakkorangaistusta.
Mies valitti tuomiostaan hovioikeuteen ja vaati syytteen hylkäämistä. Hovioikeus päätti torstaina, ettei se myönnä miehelle jatkokäsittelylupaa. Näin ollen käräjäoikeuden tuomio jää pysyväksi.
13.2. kello 20.39: Uutisen kommentointi on päättynyt.