Sekä miehet että naiset joutuvat odottamaan sterilisaatioaikaa Oulun yliopistolliselta sairaalalta. Tällä hetkellä miehille ei tehdä lainkaan sterilisaatioita Oysissa, vaan sairaala on sopinut vuoden loppuun asti ostopalveluista Terveystalon kanssa.
Miesten jonotusaika sterilisaatioon on noin vuosi.
Jonossa on 65 miestä. Urologian poliklinikan sairaanhoitaja Leena Tuppuraisen mukaan jonoa on kuitenkin alettu jo purkaa. Tänä vuonna on kirjoitettu jo 45 lähetettä Terveystalolle miesten sterilisaatioon, ja lisää lähetetään kun edelliset saadaan leikattua. Viime vuonna miesten sterilisaatioita tehtiin Oysin kautta yhteensä vain 38.
Sterilisaatiosta on
lailla säädetty
Naisille sterilisaatioita ei tehdä yliopistollisessa sairaalassa seuraavaan 2-3 kuukauteen remontin takia. Jonotusaika naisilla on noin puoli vuotta. Viime viikon perjantaina aloitettiin soittokierros yli kahdeksallekymmenelle jonossa olevalle naiselle. Heiltä tiedustellaan mahdollisuutta käydä toimenpiteessä Oulaskankaan sairaalassa.
"Sielläkin voidaan hoitaa vain rajoitettu määrä" Oulun yliopistollisen sairaalan synnytys- ja naistentautienklinikan ylilääkäri, professori Juha Tapanainen kertoo.
Sterilisaatio ei kuulu hoitotakuun piiriin eli sairaaloilla ei ole aikatakarajaa sterilisaatioiden hoitamiselle. Kirurgian klinikan urologian yksikkö on päätynyt pitkien hoitotakuuteen kuuluvien leikkausjonojen vuoksi hankkimaan ostopalveluna osan päiväkirurgisista, ei-kiireellisistä toimenpiteistä kuten miesten sterilisaatiot.
"Miehille tehtävä vasektomia on huomattavasti pienempi toimenpide kuin naisille tehtävä sterilisaatio. Se on ollut yksi syy miesten sterilisaatioiden siirtämisestä Terveystalolle", Oysin urologian erikoislääkäri Jani Kuisma kertoo. Osa sterilisaatiota haluavista kääntyykin suoraan yksityisten puoleen pitkien jonotusaikojen takia.
Suomen laissa on säädetty kenelle sterilisaatio voidaan tehdä. Lapsettomat, alle 30-vuotiaat miehet tai naiset eivät sterilointia saa. Steriloimislailla pyritään siihen, että ihmiset olisivat varmoja päätöksestään.
Sterilointi voidaan purkaa, mutta lapsen saanti ei sen jälkeen välttämättä enää onnistu. Miehille purkuja tehdään arviolta 1-3 kappaletta vuodessa Oysin kautta.
Naisille huomattavasti enemmän kuin miehille
Ennen sterilisaatiota potilaalle kerrotaan mahdollisuudesta säilöä munasoluja tai tallettaa spermapankkiin siittiöitä. Sterilisaatioon vaaditaan aviopuolison suostumus ja usein molemmat puolisot osallistuvat vastaanotolla neuvontaan ehkäisymenetelmistä
Naisille sterilointeja tehdään huomattavasti enemmän kuin miehille. Noin 70 prosenttia steriloinneista tehdään naisille. "20 vuotta sitten sterilisoiduista 95 prosenttia oli naisia, eli miesten osuus kokonaisuudesta on lisääntynyt." Kuisma huomauttaa.
Naisten sterilisaatiot ovat vähentyneet ehkäisymenetelmien kehittyessä. Vuonna 2003 Oysissa tehtiin 261 naisten sterilointia. Viime vuonna steriloitiin enää 116 naista.
"Suurin syy tähän on hormonikierukan käytön lisääntyminen. Ensisijaisesti suosittelemmekin muita ehkäisyvaihtoehtoja, sillä sterilisaatio ei koskaan ole täysin riskitön toimenpide", Tapanainen kertoo.
Huippuvuosi naisten sterilisaatioissa oli vuonna 1990, jolloin naisia steriloitiin Suomessa lähes 13 000. Vuonna 2007 Suomessa steriloitiin enää noin 3 320 naista.