Sta­li­nin kuo­le­mas­ta 50 vuotta

Maaliskuun 1. päivänä 1953 Josef Stalin nukkui pitkään. Kun kello löi kuusi, palvelijat alkoivat huolestua. He eivät kuitenkaan uskaltaneet mennä isännän huoneeseen.

Kukkia muistomerkille. Vanhat kommunistit pitävät Stalinia yhä arvossaan.
Kukkia muistomerkille. Vanhat kommunistit pitävät Stalinia yhä arvossaan.
Kuva: EPA PHOTO

Oulu

Maaliskuun 1. päivänä 1953 Josef Stalin nukkui pitkään. Kun kello löi kuusi, palvelijat alkoivat huolestua. He eivät kuitenkaan uskaltaneet mennä isännän huoneeseen.

Vasta illalla ovi avattiin ja Stalin löydettiin makaamasta lattialla. Hän oli halvaantunut, mutta vielä elossa. Neljä päivää myöhemmin, Josef Stalin, Neuvostoliiton diktaattori ja yksi maailmanhistorian pahimmista tappajista, oli jo kuollut.

Stalinin tytär Svetlana kertoo diktaattorin viime hetkistä. "Isän kuolema oli hidas ja kauhea. Hänen kasvonsa tummuivat ja muuttuivat, hänen kasvonpiirteensä kävivät tunnistamattomiksi."

"Hänen kuolinkamppailunsa oli hirveä. Tuntui kuin kuolema olisi kuristanut hänet hitaasti silmiemme edessä. Viimeisellä hetkellään hän avasi odottamatta silmänsä. Hänen katseensa oli hirvittävä, eikä siitä tiennyt oliko se täynnä mielipuolisuutta vai vihaa vai oliko se kuolemanpelkoa."

"Juuri sillä hetkellä hän kohotti yhtäkkiä vasenta kättään ja näytti osoittavan jonnekin ylöspäin tai uhkaavan meitä kaikkia. Jo seuraavassa hetkessä hänen sielunsa teki viimeisen ponnistuksen ja irtosi hänen ruumiistaan."

Stalinin kuolema on jäänyt mysteeriksi. Lääkärin kutsumisessa meni merkillisen pitkään. On epäilty, että Stalinin annettiin tahallaan kuolla.



Kuolema oli
suuri järkytys


Neuvostoliittolaisten reaktio Isä Aurinkoisen kuolemaan oli hysteerinen. Stalin oli ollut neuvostoliittolaisille kaikki kaikessa. Vuosikymmeniä kestäneen henkilöpalvonnan jälkeen oli miltei mahdoton uskoa, että generalissimus saattoi myös kuolla.

"Jos kohtaat vaikeuksia työssäsi, ajattele häntä, Stalinia ja tarvitsemasi itseluottamus palautuu. Jos tunnet väsymystä työaikana, ajattele häntä, Stalinia, ja työsi sujuu jälleen hyvin. Jos olet tärkeässä asiassa kahden vaiheilla, ajattele häntä, Stalini ja löydät oikean ratkaisun."

Näin runoili Pravda vuonna 1950. Neuvostoliittolaiset palvoivat Stalinia.

He eivät tienneet Isä Aurinkoisen veriteoista ja vankileirien saaristosta. Tai ehkä jotkut tiesivät, mutta he pitivät suunsa kiinni.

Myös länsi oli naurettavan sinisilmäinen. Presidentti Franklin D. Rooseveltin luottomies Harry Hopkins kirjoitti 1945 Moskovassa, että Stalinin johdossa kaikki menee hyvin, mutta hänen takanaan pimeät voimat odottavat vuoroaan.

Winston Churchill kehui Stalinia vuosia toisen maailmansodan jälkeen, vaikka hänen olisi pitänyt tietää paremmin. Stalinin sanotaan olleen ainoa mies, jonka tapaamista Churchill kavahti.

Suomessa mentiin vieläkin enemmän riman alitse. Eduskunnassa vietettiin hiljainen hetki ja puhemies K.A. Fagerlund lausui muistosanat.

Muistokirjoituksissa Stalinista piirtyi yksinkertaisen ja mukavan miehen kuva. Stalin oli juhlimisen arvoinen senkin vuoksi, että hän oli antanut Suomelle itsenäisyyden.

Suomen virallisen tahon mukaan Suomi oli menettänyt ystävän. "Se teki kunniaa generalissimus Stalinin paarien ääressä", sanoi pääministeri Urho Kekkonen.

Stalin oli ollut mukava, kun ei ollut valloittanutkaan Suomea. Sellaiselle miehelle oli kaikki syy olla kiitollinen. Hänessä ei ollut lainkaan kostonhimoa.

Pikemminkin hän kunnioitti pientä ja uljasta Suomea, kirjoitti kokoomuslainen Vaasa-lehti.




Kuolema muutti
maailmaa


Monet historioitsijat arvelevat, että Stalin oli ennen kuolemaansa päättänyt aloittaa uuden puhdistusaallon. Diktaattorin kuolema oli hyvä asia ja sen vaikutus Neuvostoliitolle ja koko maailmalle oli merkittävä.

Max Jakobson kertoo kirjassaan 20. vuosisadan tilinpäätös, että Korean sota loppui 1953 uuden neuvostojohdon vaikutuksesta. Se lähetti Kiinalle ja Pohjois-Korealle viestin, jossa kehotettiin pyrkimään rauhaan.

Kolme viikkoa Stalinin kuoleman jälkeen ilmoitettiin, että miljoona ihmistä vapautettaisiin vankileireiltä.

Stalinin kuoleman jälkeen Neuvostoliitossa nousi valtaan kollektiivinen johto. Stalinin hautajaisissa puheen piti pääministeri Georgi Malenkov. Vjatsheslav Molotov oli ulkoministeri ja Lavrenti Berija sisäministeri. Presidentiksi tuli marsalkka Kliment Voroshilov.

Berija syrjäytettiin kesäkuussa, koska hänellä pelättiin olevan liikaa valtaa salaisen poliisin päällikkönä ja sisäministerinä. Hänet ammuttiin muutaman kuukauden kuluttua vangitsemisestaan.

Lopulta vallan sai Nikita Hrushtshev. Kommunistisen puolueen 20. puoluekokous 1956 sinetöi hänen valtansa. Seuraavana vuonna Hrushtshev yritettiin syrjäyttää, mutta yritys epäonnistui.

Hrushtshev oli mies, joka tuhosi Stalinin henkilökultin. Samassa puoluekokouksessa, jossa Hrushtshevin valta vakiintui, uusi johtaja puhui Stalinin rikoksista neljä tuntia. Kyseessä oli niin sanottu salainen puhe, joka pian julkaistiin lännessä kokonaisuudessaan. Neuvostokansalaiset kuulivat Isä Aurinkoisen rikoksista puolue-edustajien kautta.

Hrushtshev käynnisti yrityksen neuvostojärjestelmän muuttamiseksi. Hän itse oli puoluejohtajana edeltäjänsä vastakohta, kansan kanssa keskusteleva ja vähän rahvaanomainenkin.

Stalinismi poistettiin Neuvostoliitosta eikä ihmisten tarvinnut enää pelätä. Kulttuuri oli vapaampaa: alkoi aika, jota ajan hengen aina haistanut kirjailija Ilja Ehrenburg kutsui suojasääksi.



"Ivan Denisovitshin
päivä"


Neuvostokansalaiset huomasivat ajan muuttuneen viimeistään silloin, kun Hrushtshev antoi luvan julkaista

Aleksandr Solzhenitsynin vankileirikuvauksen Ivan Denisovitshin päivä.

Myös kansainvälisessä politiikassa vallitsi suojasää. Lännessä ei tosin havaittu Neuvostoliiton mitenkään merkittävästi muuttaneen ulkopoliittista linjaansa. Politiikan sävy ja menetelmät vain muuttuivat.

Puhuttiin kuitenkin rauhanomaisesta rinnakkaiselosta. Väistämätön taistelu kapitalismin ja sosialismin välillä jatkui, mutta täysin rauhanomaisesti ideologisena ja taloudellisena kilpailuna. Neuvostoliitto löysi Stalinin kuoleman jälkeen myös kolmannen maailman.

Hrushtshevin inja ei kuitenkaan ollut hyväksi kaikille. Hrushtshev oli pyytänyt Jugoslavian Titolta anteeksi, hyväksynyt kansallisen tien kommunismiin ja sanoutunut irti stalinismista.

Neuvostoliiton alistamissa kansandemokratioissa alettiin vaatia muutosta. Salainen puhe laukaisi osaltaan levottomuudet.

Itä-Saksassa työläiset olivat mellakoineet jo Stalinin kuollessa, vuonna 1953.

Puolassa oli levotonta 1956 ja maa välttyi viime tipassa miehitykseltä. Unkariiin yritettiin saman vuonna perustaa demokraattista monipuoluehallitusta, mutta venäläiset murskasivat unkarilaisten vastarinnan kolmessa päivässä.

Suojasäästä huolimatta Itäblokkia ei sittenkään yhdistänyt aate vaan Neuvostoliiton nyrkki, puna-armeija. Eikä suojasää kestänyt ikuisesti. Tiukemmat ajat palasivat, vaikkakin monin verroin lievempinä kuin Stalinin aikana.


Lähteet. Max Jakobson: 20.vuosisadan tilinteko, Heikki Kirkinen: Venäjän historia, Timo Vihavainen: Stalin ja suomalaiset, Edvard Radzinksi: Stalin.