Tietoturvakonserni SSH Communications Securityn tappiot ylittivät osavuosikatsauksen mukaan liikevaihdon alkuvuonna.
SSH:n rahoituserien jälkeiset tappiot olivat tammi-kesäkuussa 9,8 miljoonaa euroa, kun luku vuosi sitten oli vain 1,3 euroa miinuksella. Tappioista 7,4 miljoonaa euroa aiheutui toisella neljänneksellä. Yhtiön mukaan kustannukset kasvoivat etenkin myynnissä ja markkinoinnissa sekä tutkimuksessa ja tuotekehityksessä.
Yhtiön liikevaihto putosi ensimmäisellä vuosipuoliskolla 19 prosenttia viime vuodesta 8,5 miljoonaan euroon. Huhti-kesäkuun liikevaihto pysyi samalla tasolla kuin vuotta aiemmin. SSH:n mukaan kehitykseen vaikuttivat tietotekniikkamarkkinoiden epävarmuus ja IAS-standardin käyttöönotto.
SSH:n tuloksen uskotaan paranevan loppuvuonna, mutta koko vuoden tulos jäänee kuitenkin tappiolliseksi.