Tavallinen lauantai-ilta suomalaisessa ravintolassa osoittaa, että alkoholi tyhmentää tyhmiä ihmisiä entisestään. Ja tekee väkivaltaisista vieläkin väkivaltaisempia.
On alkukantaista ja ylevääkin seurata vierestä, kuinka kaksi testosteronin ja alkoholin yhteisvaikutuksesta pöllähtänyttä juippia näyttelevät tosielämänsä vakuuttavimmat roolisuoritukset.
Vaikka vaaran tunne viiltää ilmaa, tilanne on ylevä, koska naapuripöydässä istuva tietää olevansa itse suhteellisen turvassa. Alkukantaiseksi tuntee olonsa, koska tietää olevansa kaukana sivistyksen suihkulähteiltä.
Ravintolayleisön eteen levittäytyvä näytelmä on improvisoitu taisteludraama, johon on vaikea keksiä lisää alatyylisiä vivahteita. Mitään herrasmieshaasteita ei näissä huuruisissa vapaaottelukehissä tunneta. Poissa ovat entisaikojen kohteliaisuussäännöt. Valkoinen hanska ei lävähdä kenenkään poskeen.
Täällä käydään kiinni heti. Härskimpi luonne voittaa. Nössömpi saa turpaansa.
Tanner tömisee ja ihmiset hiljentyvät, kun kahden itsehillintänsä menettäneen vihaiset katseet risteilevät kohdatakseen vain vaivoin. Sekunnin murto-osan vilaus riittää merkiksi: "Nyt mennään", ajattelevat höyrypäiset sonnit.
Raivokkaan karjun koura puristuu nyrkkiin ja läsähtää toisen kasvoihin. Osuman saanut tippuu kuin tupakki ja jää maahan makaamaan.
Draaman jatko kiinnostaa vain ravintolan vahtimestaria ja tarjoilijaa, joista toinen etsii väkivaltaroolinsa vakuuttavasti vetänyttä ja toinen herättelee tajunsa menettänyttä.
Sama näytelmä näytellään viikonlopusta toiseen. Aina löytyy joku, joka ei pääse aggressioistaan. Nyrkin tielle osuu välillä pullisteluun halukas ja välillä ajatustakin kavahtava.
Viinaa ei saisi syyttää toilailuista, vaan viinaa juonutta. Järkiään näissä tarinoissa silti seikkailevat humalaiset ihmiset - ne, jotka eivät seuraavana päivänä uskaltaudu edes kioskille kuin salaojaputkia pitkin.
Näiden tarinoiden päähenkilöitä varten viinakaupat tarvitsisivat sovituskopit, joissa myytävien tuotteiden soveltuvuus testattaisiin. Väkivaltaisiksi käyvät henkilöt saisivat merkinnän: "Minulle ei saa myydä alkoholia", otsaleima huutaisi.
Näytelmä on näytelty, taistelu taisteltu. Aplodeja ei kuulu.
Päätähtikin häviää estradilta vähin äänin kuppilan perimmäiseen nurkkaan piileskelemään, mutta ei malta olla kehuskelematta mestarisuorituksellaan.
"Haluatko, että sinulle käy samoin", kuulee paheksuva ohikulkija. Ylevä turvallisuuden tunne on tiessään, vain alkukantaisuus jäljellä.
heikki.uusitalo@kaleva.fi