Mielikuva valtakunnansovittelijasta on perinteinen: hän astuu neuvotteluhuoneeseen, sanoo käsipäivää työnantajien ja -tekijöiden edustajille, jauhaa kärsivällisesti riitaa pienemmäksi ja antaa lopulta sovintoesityksen, joka yleensä hyväksytään.
Tuo takavuosikymmenien kuva keijoliinamaista, teuvokallioista ja mattipekkasista on alkanut muuttua.
Nykyinen valtakunnansovittelija Minna Helle lähti ay-pomojen nostaman kevätkohun saattelemana Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtajaksi. Elokuun alussa tehtävään ryhtyvä Vuokko Piekkala sai aikaan metakan yhdellä, Ylen Ykkösaamussa kuullulla haastattelulla.
Piekkala sanoi oikeastaan vain saman mitä Helle teki: valtakunnansovittelijan toimistoon Helsingin Bulevardille on turha tulla lypsämään yleistä linjaa kovempia palkankorotuksia.
Sovittelijan työltä menee äkkiä pohja, jos osapuolet eivät luota häneen. Sovittelijan verkkosivuilla todetaan, että "sovittelun onnistuminen perustuu erityisesti sovittelun puolueettomuuteen, luottamuksellisuuteen ja työmarkkinoiden toimintatapojen tuntemukseen".
Tuohtumus kertoo ehkä eniten kuitenkin siitä, että työmarkkinoiden toimintatavat ovat muuttumassa ja vielä tavalla, joka ei miellytä työntekijäjärjestöjä ja joka on yllättänyt ne.
Työnantajien linnake EK muutti vuonna 2016 sääntöjään niin, ettei se tee enää tulopoliittisia ratkaisuja. Sen päälle EK lopetti myös niin sanotut keskusjärjestösopimukset.
Työntekijäjärjestöt ilmeisesti luulivat, että ne siitä huolimatta pystyisivät vastakin puristamaan liittokohtaisissa neuvotteluissa yleistä linjaa korkeampia palkankorotuksia.
Näin kävi viimeksi vuonna 2008, jolloin nimenomaan työnantajapuoli halusi liittokohtaisen kierroksen. Palkkamopo karkasi käsistä pahemman kerran ja ajoittui vielä juuri alkaneen, ja pitkään kestäneen, talouslaman alle.
Työmarkkinapelin henki on siitä muuttunut. Äimistynyt työntekijäpuoli on arvostellut viimeisimpiä sopimuksia siitä, että EK vahti kulisseissa silmä kovana palkankorotuslinjaa. Se pysyikin samana kautta linjan alusta loppuun. Tätä arvostelua pidetään EK:ssa suurimpana mahdollisena kohteliaisuutena.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) yritti taannoin rakentaa työmarkkinoille niin sanotun Suomen mallin, jossa vientivetoiset alat määrittelisivät palkkalinjan. Vaikka Ruotsin esimerkin mukaisesta mallista ei päästy sopuun, Teknologiateollisuuden ja Metalliliiton sopimus muurasi linjan, joka toteutui muillakin aloilla.
Sovittelijametelissä on pohjimmiltaan kysymys juuri tästä. Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi bloggasi tällä viikolla happamasti, että Helle loi "varmastikin sovitun suunnitelman mukaan" järjestelmän, jolla "alakohtaiset työehtoneuvottelut rampautettiin" ja että Piekkala seuraa perässä.
Harjuniemi epäili jo Kirkkohallituksen työmarkkinajohtajana aiemmin toimineen Piekkalankin pätevyyttä virkaansa. Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen kuuli Uuden Suomen haastattelussa Piekkalan äänessä työnantajan kaiun. Samaa kuuli tviitissään toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Antti Palola.
Sovittelijan valintaan ei ole sinänsä kenelläkään sanomista. Tehtävään nimitetään vuorotellen työnantaja- ja työntekijäpuolen edustaja.
Helle tuli sovittelijaksi STTK:n edunvalvontajohtajan paikalta ja työskenteli sitä ennen Akavassa ja Tehyssä. Työntekijäpuolella epäiltiin silti häntä työnantajapuolen myötäilystä.
Yksi epäilijöistä oli tuolloinkin Rakennusliiton Harjuniemi. On hyvä kysymys, johtuiko hänen Helle-löylytyksensä siitä, että samaan aikaan liiton neuvottelut ajoivat miinaan. Liitto ajoi lähes kuuden prosentin palkankorotusta kahdelle vuodelle, kun yleinen linja oli 3,2 prosenttia.
Vaikka yhdestä haastattelusta ei kannattaisi vetää vielä repäistä vaatteitaan, tällaisen sananvaihdon jälkeen Piekkalan sovittelijakausi ei voi alkaa hyvin.
Työnantajapuolelta viitataan siihen, ettei yleinen linja ole uusi asia. Se liittyi aikoinaan keskitettyihin sopimuksiin, joissa sovittiin kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Keskitettyjä sopimuksia ei ole enää, ja nyt työntekijäjärjestöt ovat ymmällään. Ukkosenjohdattimeksi on joutunut valtakunnansovittelija.