Mika Pohjola: Leivonen Lumimyrskyssä. Celebrating the music of Toivo Kärki. Change Records 2005.
Pianisti, sovittaja Mika Pohjola on tehnyt kunnianhimoisen musiikkikoosteen tarttuessaan Toivo Kärjen tunnettuihin sävellyksiin. Pohjola on muokannut sovitukset, soitannukset, laulut ja painopisteet moderniksi. Kantavana ideana on Toivo Kärjen tunnettu rakkaus jazzmusiikkiin.
Sävelet kestävät aikaa, mutta kaikki levyn ratkaisut eivät. Pohjola käyttää isoa (big band) orkesteria taitavasti ja tyylillä. Sovitukset ovat kautta linjan pehmeän svengaavia ja yksityiskohtiaan myöten loppuun asti hiottuja. Soolot ovat hyviä, mutta kliininen teknisyys nirhaa pois sävellysten luontaista ihmisläheisyyttä.
Pohjola tekee taitavan tutkielman Kärjen sävel- ja muotokielestä. Hän nostaa musiikin taidekategoriaan, mutta samalla häviää tulkinnoista se jätkämäinen meininki ja elämänmakuinen huumori, joka soi mollisointujenkin takaa vahvana Kärjen musiikissa.
Tämä korostuu, kun Henrik Lamberg, Sanni Orasmaa ja Eeppi Ursin avaavat suunsa lauluun. Lopputulos on liian artikuloitua. Ulos tulee konservatoriotason laulusuorituksia, mutta ei uskottavia tarinoita. Se on ehkä suurin menetys. Kokonaisuus on siksi jopa teennäinen ja paikoin ontto.
Pohjola ansaitsee ehdottomasti kiitosta kuitenkin pyrkimyksestään ymmärtää ja kunnioittaa Kärkeä säveltäjänä syvällisesti. Hän on kappaleiden lomaan upottanut haastattelupätkiä, joissa Kärki kertoo ajatuksiaan musiikista ja elämässä. Kommentit jazzista, molli- ja duurisoinnuista sekä inspiraatiosta antavat äänen periaatteen miehelle, joka tiesi mitä halusi. Kärjestä välittyy juurevan individualistin muotokuva.
Levyyn on lisätty myös cd-rom -osuus, jossa kuullaan muun muassa alkuperäisesityksiä uudelleensovitetuista kappaleista. On rohkeaa ja kunnioitettavaa tuoda esille myös alkuperäiset esitykset ja esiintyjät, kuten Eron hetki on kaunis (Henry Theel), Lauluni aiheet (Tapio Rautavaara) ja Sininen hetki (Metrotytöt).
Näitä ääniä kuunnellessa on vaikea murtaa suomalaisen kollektiivista muistia. Mika Pohjola tietää sen ja asettaa itsensä tietoisesti alttiiksi. Pohjola haluaa lähestyä Kärkeä hänen musiikkinsa ehdoilla. Kuulijan valittavaksi jää, edustaako Kärki hänelle edelleen Reino Helismaa -tyyppistä souvaripoikajätkää, vai Mika Pohjolan esiin nostamaa toista puolta, herkkää taiteilijaa.