"Nykyisin pystyn jo käyttämään punaista maalia normaalisti", sanoo brittiläinen nykytaiteilija Stephen Pratt.
Häntä on hyvin vaikea kuvailla yhdellä sanalla. Jo pelkästään alkuasetelma herättää miljoonia kysymyksiä: mitä ihmettä brittiläinen ex-sotilas tekee Tornion Korpikylässä? Miksi hän maalaa suomalaista metsää?
Stephen Prattin olemuksessa näkyy vielä ripaus sotilaallista ryhtiä ja huoliteltua olemusta, vaikka yllä on rennosti maalin täplittämä taidemaalarin takki. Hänet voisi sekunnissa kuvitella komentamaan joukko-osastoa ja tekemään salaisia operaatioita.
Mies itsekin puhuu sotilasvuosistaan ja osan muistoista voisi siirtää suoraan sotakuvina valkokankaalle.
"En pysty katsomaan sota- tai toimintaelokuvia. Olen elänyt siinä valheellisessa todellisuudessa 17 vuotta ja minulla on yhä vaikeuksia päästä niistä eroon", hän kertoo totisena.
Hänen lempinimensä on "Smiler", koska omien sanojensa mukaan hän ei hymyile koskaan. Tosin poikkeus voi vahvistaa säännön. Punainen maali sen sijaan elää jo hänen maalauksissaan vapaana ja raikkaana.
"Oli kausi, jolloin käytin miltei koko ajan vain punaista väriä. Minulle se oli vihan ja aggression väri. Halusin kuvata sillä kuolemaa, vihaa, sekasortoa, räjähdyksiä. Minulta kului pitkä aika, ennen kuin tajusin, ettei se merkitsee samaa muille. Nyt vihani on laantumassa ja pystyn käyttämään jälleen punaista väriä", hän kertoo.
Kokemukset
vaivaavat yhä
Stephen Pratt oli vain 14-vuotias, kun hän ilmoittautui armeijan juniorijohtajakoulutukseen. Sitä ennen hän kävi koulua Englannissa muutamissa ankarissa sisäoppilaitoksissa. Steve on palvellut Etelä-Amerikassa, Kaukoidässä, Arabian niemimaalla...
"Sano vain paikka niin olen ollut siellä. Vaikeimmat ajat liittyvät Pohjois-Irlantiin, jossa välillä koin, että koko perheeni oli vaarassa. Olen elänyt yhä uudelleen ja uudelleen painajaisen, jossa silloinen vaimoni hiippaili yöllä vessaan, kuulin askeleita, otin aseen sängyn viereltä ja olin painaa liipaisinta. Tällaisten vaikeiden jälkitraumaattisten kokemusten kanssa olen elänyt vuosikausia. Onneksi nyt oloni on parempi ja tunnen itseni täällä Tornionjokilaaksossa turvalliseksi", Stephen kuvailee.
Hän ja hänen nykyinen vaimonsa Tuula Pratt avasivat heinäkuun alussa upouuden, entiseen navettaan rakennetun gallerian ja samalla pystytettiin uusi näyttely Maalauksia sarjasta Suomalainen Metsä.
Suomalainen metsä ansaitsee kunnioituksen
Stephen Prattin suhde metsään on myös erittäin mielenkiintoinen. Hän on sananmukaisesti piileskellyt erilaisissa metsissä ympäri maailmaa ja viettää yhä mielellään aikaa kuljeskellen puiden siimeksessä.
"Olen tottunut liikkumaan kävellen paikasta toiseen. Metsissä on paljon merkkejä, joiden ohi voi kulkea huomaamatta mitään. Metsän historiaa voi ymmärtää tulkitsemalla vanhoja peltoaukeita, hylättyjä työvälineitä ja asuinalueita."
"Maiseman maalaamisessa voi tuoda esille näitä merkkejä. Niiden täytyy olla uskottavia, muttei todellisia. Maalaukset ovat hetkiä ajassa ja muutoksissa", taitelija kuvailee.
Hän kunnioittaa suomalaista metsää, etenkin kun Englannista kunnon metsät ovat hävinneet yli sata vuotta sitten.
"Toisaalta olen huolissani suomalaisesta metsästä. Ne ovat pitkälle ihmisten muovaamia. Vaarana on, että puusto kasvaa samanmittaiseksi ja monimuotoisuus häviää. Toisaalta, jos maalaisin englantilaista metsää, kuvassa olisi enemmän yksittäisiä puita, taivasta ja ruohikkoa, muttei metsää suomalaisessa merkityksessä", hän selventää.
Galleria Koivikko sijaitsee Tornionjokilaakson Korpikylässä, 35 kilometriä Torniosta pohjoiseen. Avoinna joka päivä 10-18 lokakuun loppuun saakka. Enemmän aiheesta www.steveprattfineart.com