Sotilaspolitiikan tutkija Arto Nokkala sanoo, että Venäjän epäiltyjä ilmatilan loukkauksia on vaikea yhdistää Yhdysvaltain puolustusministerin Robert Workin vierailuun Suomessa. Everstiluutnantti (evp.) Nokkala arvioi, että tapahtumat voivat liittyä toisiinsa, mutta voi myös olla, etteivät ne liity. Venäjä ei hänen mukaansa yleensä perustele toimiaan.
Venäläisten SU-27-hävittäjien epäillään loukanneen eilen Suomen ilmatilaa kahdesti. Kyseessä on sama konetyyppi, mutta eri yksittäinen kone. Ilmavoimat teki tilanteessa tunnistuslennon. Itämerellä on puolustusvoimien mukaan ollut eilisen aikana vilkasta Venäjän sotilaslentotoimintaa.
Soini: Asiaa viedään eteenpäin myös diplomaattiteitse
Ulkoministeri Timo Soinin (ps.) mukaan Suomi suhtautuu vakavasti alueensa koskemattomuuteen ja alueloukkauksiin. Soini kommentoi STT:lle tekstiviestitse, että Suomi ei hyväksy alueloukkauksia.
Rajavartiolaitos tutkii eilen havaittuja venäläishävittäjien epäiltyjä ilmatilaloukkauksia tarkemmin. Ulkoministeri Soinin mukaan asiaa viedään eteenpäin myös diplomaattiteitse ja Venäjän suurlähetystöstä pyydetään selvitystä tapahtuneesta.