Suomen osallistuminen EU:n nopean toiminnan joukkoihin merkitsee aivan uudenlaista roolia suomalaisille sotilaille.
Euroopan unionin puolustusministerit hioivat maanantaina Brysselissä lisää yksityiskohtia EU:n nopean toiminnan joukkojen perustamisesta. Asia etenee nyt rivakasti. Suunnitelmat pitäisi hyväksyä vajaan kuukauden kuluttua huippukokouksessa Brysselissä, ja sitä ennen Suomenkin on tiedettävä, mitä se tahtoo.
Puolustusministerien pöydällä oli esillä yhdeksän 1 500 sotilaan ryhmää, jotka olisivat täysin toimintakunnossa vuodesta 2007 alkaen. Silloin niiden lähtövalmius olisi kymmenen päivää päätöksestä. Kaikkiaan EU:n kriisinhallintajoukkoihin on tulossa 60 000 sotilasta.
Suomelle kyseessä on aivan uudenlainen linjaratkaisu, joka käytännössä on jo hyväksytty.
Suomalainen rauhanturvatoiminta saisi nopean toiminnan joukkojen myötä kirjaimellisesti aivan uusia ulottuvuuksia. Taistelutehtävistä ei olisi ainakaan lähtökohtaisesti kyse, vaan nyt puhutaan lähinnä kriisinhallinnasta ja humanitaarisen avun suojaamisesta. Erona entiseen on kuitenkin nopean lähtövalmiuden ohella se, että toiminta voisi tapahtua periaatteessa millä maailman kolkalla tahansa ja EU:n lipun alla.
Puolustusministeri Seppo Kääriäinen korosti Brysselissä YK:n tarpeisiin vastaamista. Suomen nykyisen rauhanturvalain mukaan joukkoja voikin lähettää vain operaatioihin, joilla on YK:n tai Etyjin valtakirja.
Mistään YK-joukoista suunnitelmissa ei kuitenkaan ole kyse. Euroopan unioni on ottamassa määrätietoisia askeleita oman sotilaallisen toimintakykynsä kehittämiseksi. Vuoteen 2010 mennessä unionin kriisinhallintajoukoilla on määrä olla käytössään lentotukialus, jolla olisi ilma- ja merisuojaus. Lisäksi tarvitaan lentokapasiteettia joukkojen kuljettamiseksi kohteisiinsa, itsenäinen satelliittiperusteinen viestintäjärjestelmä ja sotilaallisten operaatioiden suunnittelukeskus.
Rinnakkain tämän kanssa unioniin ollaan perustamassa omaa puolustusmateriaalivirastoa.
Unionin tavoitteena varmasti on toimia yhteisymmärryksessä YK:n kanssa. Näin tehtiin esimerkiksi äskettäin Kongossa. On silti helppo kuvitella tilanteita, joissa rauhanturvalaki rajoittaa Suomen osallistumista tai ainakin valmistautumista. Lisäksi monissa käytännön kysymyksissä todennäköisin yhteistyökumppani on Nato.
Kaikki EU-maat ovat sopineet olevansa mukana kriisinhallintaoperaatioissa, ja Suomi on kaavaillut tähän tarkoitukseen joukkoja, joiden koko olisi muutaman kymmenen ja kahdensadan sotilaan välillä.
Rauhanturvalain muuttaminen tässä yhteydessä EU-oloihin sopivaksi olisi loogista. Kääriäinenkin oli hyväksymässä maanantaina julkilausumaa, jossa puolustusministerit asettivat tavoitteiksi "nopeaan ja päättäväiseen" toimintaan kykenevät joukot. Niiden tehtäviin voi kuulua myös rauhaan pakottaminen.
Suomi on jo etsinyt kumppaneita, joiden kanssa se voisi olla yhteistoiminnassa EU:n nopean toiminnan joukoissa. Luontevimmat kumppanit löytyvät lähialueilta, Baltiasta ja Pohjoismaista.
EU ei näillä askelilla vielä ole muuttumassa sotilasliitoksi, mutta sen sotilaallinen kyky ilman muuta laajenee. Nyt pannaan määrätietoisesti toimeen aiempia päätöksiä. Myös Suomi on ollut niissä mukana. On kuitenkin mahdollista, että täällä havahdutaan laajemmin todellisuuteen vasta, kun oma konkreettinen päätös on käsillä.