Harry ”Hjallis” Harkimo loikkasi kokoomuksesta Liike nyt -liikkeeseen, Paavo Väyrynen loikkasi keskustasta takaisin kansalaispuolueeseen ja Kaj Turunen sinisistä kokoomukseen. Aivan kuin politiikka alkaisi näyttää takavuosikymmenien tv-sarjalta Kukkakimppu piikkilankaa.
Kolmen herran liikut ovat saaneet julmetusti huomiota. Kaikella kunnioituksella: loikkauksissa on kysymys enemmänkin politiikan sirpaleilmiöistä kuin jostakin merkittävästä.
Väyrysen ja Harkimon loikat söivät pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen eduskuntaenemmistöä. Lisäksi Turusen hypyn jälkeen hallituksen henki haisee tosi pahalle.
Tämä kaikki ei lupaa hyvää sille, että hallituksen tulisi löytää kesäkuussa eduskunnasta tarvittava enemmistö vuosisadan suurimman yhteiskunnallisen reformin eli sote-maakuntauudistuksen tueksi.
Jo nyt tuo enemmistö on hutera kuin korttitalo. Hallituksella on nyt takanaan vain 102 edustajaa, koska hallituspuolueiden edustajista puhemies Paula Risikko (kok.) ei saa äänestää, Harkimo äänestää tällä tietoa vastaan, Väyrynen aikoo äänestää vastaan ja jo aiemmin Elina Lepomäki (kok.) on ilmoittanut äänestävänsä vastaan.
Hallituksen oloa ei helpota yhtään se, että RKP:n ryhmässä istuva Ahvenanmaan edustaja Mats Löfström sanoi Savon Sanomissa aikovansa äänestää näillä näkymin hallitusta vastaan. Ahvenanmaan edustaja on yleensä tukenut äänestyksissä hallitusta.
Sote-maakuntauudistus on niin merkittävä, että sen taakse olisi hyvä saada paljon suurempi enemmistö mihin hallituspuolueiden voimat nyt enimmilläänkään riittäisivät.
Soteuudistusta on verrattu peruskoulu-uudistukseen, jonka eduskunta hyväksyi toukokuussa 1968, kohta 50 vuotta sitten. Uudistuksesta väännettiin vuosikausia vasemmiston ja oikeiston välillä. Eduskunnassa oli tuolloin, vuoden 1966 vaalien peruina harvinainen vasemmistoenemmistö. Pääministerinä oli ensin Rafael Paasio (sd.) ja sitten Mauno Koivisto (sd.).
Ratkaisijaksi nousi opetusministeri Johannes Virolaisen johtama keskustapuolue. Oikeistolainen vastarinta hupeni loppua kohti niin, että peruskoululakia vastaan äänesti eduskunnassa vain 38 edustajaa.
Oikeisto kannatti voimassa ollutta rinnakkaiskoulujärjestelmää, jossa vain osa kansakoulun käyneistä meni oppikouluun ja sitä kautta mahdollisesti lukioon ja yliopistoon. Suurin ja samantyyppinen jakolinja soteuudistuksessa on valinnanvapaus, jota taas vasemmisto ja vihreät vastustavat. Vastustajan rooli on siirtynyt 50 vuodessa oikealta vasemmalle.
Niukkaakin niukempi enemmistö ei olisi sote-maakuntauudistuksen yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden kannalta hyväksi. Isot asiat on hyvä hoitaa isolla enemmistöllä, olipa kysymys sitten sotesta tai Hornetien korvaamisesta.
Sipilä sanoi äsken Ilkan ja Pohjalaisen haastattelussa miettineensä, löytyisikö oppositiosta sotelevennystä hallituksen kapeille hartioille. Hän mainitsi potentiaalisina tukijoina kristillisdemokraatit ja RKP:n.
Näillä kahdella oppositiopuolueella on yhteensä 15 edustajaa. Jos hallitus saisi tukea niistä, enemmistö ei olisi vieläkään kaksinen. Kalevasta kävi perjantaina sitä paitsi ilmi, että Rkp:ltä voisi tulla tukea hyvin kitsaasti, kristillisdemokraateilta ehkä anteliaammin.
Vielä tärkeämpi näkökohta on se, että uudistuksen yhteiskunnallisen merkittävyyden vuoksi olisi hyvä saada tukea sille myös vasemmistosta ja vihreistä.
Muuten edessä voi olla seuraavien eduskuntavaalien jälkeen, hallituspohjasta riippuen, äärimmillään se tilanne, että huippukapealla enemmistöllä hyväksyttyä uudistusta alettaisiin kaataa tai muuttaa.
Sinänsä vasemmistolla ja vihreillä on vakavan mietinnän paikka, minkä väristä nappia painaa sote-äänestyksissä juhannuksen alla. Jos ne äänestäisivät vastaan ja jos uudistus menisi nurin, niitä olisi helppo syyttää terveydenhoidon ongelmien jatkumisesta ja pahenemisesta.
Vasemmisto ja vihreät ovat röykyttäneet hallituksen sote-esitystä niin kovaa, että niiden edustajille on vaikeaa painaa vihreää. Hallitukselta olisi suuri virhe jättää neuvottelemasta heidänkin kanssaan. Aika vain alkaa käydä vähiin.