Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus saa aina vain ihmeellisempiä piirteitä. Kokoomuksen varjovalmistelu voi vesittää aiemman sovun ja tehdä tuoreet lausunnot tarpeettomiksi.
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus on karkaamassa käsistä. Päähallituspuolueiden kesken tai edes puolueiden sisällä ei näytä vallitsevan kovin suurta luottamusta. Kokoomuksen elinkeinoministeri Jan Vapaavuori on ottanut aloitteen käsiinsä ja valmistelee puolueen työryhmässä omaa mallia ohi uudistuksesta hallituksessa vastaavan peruspalveluministeri Susanna Huovisen (sd.).
Vielä viime vuoden puolella kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Petteri Orpo sai neuvoteltua hauraan kompromissin, jonka pohjalta järjestämislakiesitys on laadittu. Nyt Vapaavuori pyyhkii Orpolla pöytää: perusterveydenhuolto pysyisi ennallaan ja erikoissairaanhoito keskitettäisiin viidelle yliopistosairaalalle.
Hätä on suuri, mutta sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksella ei pitäisi käydä kokoomuksen sisäistä valtakamppailua.
Alun perin uudistus lähti siitä, että perusterveydenhuoltoa ja erityissairaanhoitoa yhdistetään, jotta voitaisiin turvata tasavertaiset palvelut koko maassa. Kuntauudistuksen tavoitteena on kasvattaa kuntien kokoa toiminnallisiksi kokonaisuuksiksi, jotta ne pystyvät vastaamaan velvoitteista.
Uudistukset ovat välttämättömiä, koska olemassa olevat rakenteet eivät vastaa talouden kokoa ja työssäkäyvän väestön kantokykyä. Suomi ottaa koko ajan velkaa selviytyäkseen menoistaan.
On tietenkin järkevää varautua vaihtoehtoihin. Voi kuitenkin kysyä, mitä järkeä on siinä, että kunnat ottavat nyt lausunnoillaan kantaa malliin, johon hallitus ei välttämättä ole sitoutunut. Asiat ovat riittävän kiistanalaisia ilman, että hallituksen piirissä asioita hämmennetään lisää. Eri asia on, jos hallitus on perustellusti muuttanut kantaansa.
Kuntien vastausaika sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaista päättyy keskiviikkona. Peruspalveluministeri puolestaan on valmistautunut tuomaan lopullisen esityksen eduskunnan käsittelyyn huhtikuussa.
Hallituksen kärkihankkeet, sosiaali- ja terveydenhuollon ja kuntarakenteen uudistus, ovat herättäneet matkan varrella suuria tunteita. Kun kuntauudistus on kangerrellut, samaa on tehnyt myös sote-uudistus.
Kriitikot sanoivat jo alkuvaiheessa, että ensin pitäisi järkeistää yhteiskunnan suurin menoerä eli sosiaali- ja terveyspalvelut ja vasta sitten käydä kuntauudistuksen kimppuun. Näin palvelut olisivat ohjanneet rakenteita eikä päinvastoin.
Tavallisen kuntalaisen on vaikea ottaa kantaa mallien paremmuuteen. Olennaista on, että palvelut toimivat kohtuuhintaan. Jatkossa sosiaali- ja terveydenhoitomenoista on selvittävä nykyistä pienemmin kustannuksin ja tehokkaammin. On syytä tunnustaa, että lisäresursseja ei ole saatavilla, vaan tehtäviin ja toimintoihin on löydettävä kustannuspihejä ja järkeviä ratkaisuja.
Suuri kysymys on, mitä hallitus tekee seuraavaksi. Onko vuorossa täyskäännös ja vuosien työn valuminen hukkaan? Löytääkö hallitus vielä yhteisen sävelen? Vai onko aika panna pillit pussiin? Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia.