Tämän hallituskauden tärkeimpiin tavoitteisiin kuuluvaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden uudistamista (sote) on rakennettu kuin kuuluisaa Iisakin kirkkoa eikä valmista ala vieläkään tulla.
Tällä viikolla sanansa ovat sanoneet eduskunnan valiokunnat, viimeksi perustuslakivaliokunta torstaina. Perustuslakivaliokunta totesi yksimielisesti, ettei käsittelyssä oleva lakiesitys täytä kunnallista itsehallintoa ja rahoitusta koskevia perustuslain edellytyksiä. Näin paketti palaa takaisin valmisteluun. Suurella todennäköisyydelle tämä tietää sitä, ettei lakia saada valmiiksi tämän eduskunnan istuessa.
Siihen nähden, kuinka paljon aikaa ja rahaa selvitystyöhön on haaskattu hallinnon kaikilla askelmilla, sote-lain pitäisi olla jo valmis. Tosin uudistus hakee laajuudessaan vertaistaan.
Soten monipolvisen ja riitaisan valmistelutyön aikana monelta on jo unohtunut, miksi uudistusta on lähdetty valmistelemaan.
Tarpeen taustalla kummittelee se kylmä tosiasia, etteivät kansalaiset saa sosiaali- ja terveyspalveluita tasavertaisesti, ellei toiminnan järjestämisen tapoja muuteta merkittävästi. Uudistuksen odotetaan johtavan kustannussäästöihin tai ainakin hillitsevän menojen kasvua.
Keskeistä uudistuksessa on saada hoitoketjut toimimaan niin, ettei potilasta pompoteltaisi sinne tänne. Koko hoito perusterveydenhuollosta erikoissairaanhoitoon on määrä antaa yhdelle järjestäjälle.
Kun väestö vanhenee ja elää yhä pidempään, sosiaali- ja terveyspalveluiden tarve kasvaa. Nykymenolla rahat eivät riitä turvaamaan yhtäläistä kohtelua kaikille. Tosin täydelliseen yhdenvertaisuuteen tuskin yltää mikään malli. Ne, jotka asuvat syrjäseuduilla, kaukana palveluista, asuvat siellä uudistuksen jälkeenkin ja joutuvat hakeutumaan vaivoineen pitkän matkan päässä sijaitseviin keskuksiin.
Sote-valmistelun aikana on eletty monta ratkaisevaa hetkeä. Yksi sellainen koettiin lain käsittelyn loppusuoralla eduskunnan perustuslakivaliokunnan antaessa lausuntonsa.
Perustuslakivaliokunnan mukaan lakiesitys ei ole sopusoinnussa perustuslain kanssa siirtäessään päätöksenteon ja noin puolet kuntien rahoista järjestämisvastuussa olevalle viidelle sote-alueelle.
Epäilyjä on herättänyt pienten kuntien mahdollisuus selvitä kustannuksista muuttuvassa tilanteessa. Laskelmien mukaan kuntien väliset erot kasvaisivat. Heikoimmassa asemassa olevat kunnat joutuisivat korottamaan veroprosenttejaan niin, että haarukka äveriäimpiin kuntiin kasvaisi jo 6,5:stä 11 prosenttiyksikköön.
Selvää on, että sote-ratkaisu tulee. Sitä vaihtoehtoa on vaikea nähdä, että palveluiden tuottamista jatkettaisiin vanhaan malliin. Raha ei yksinkertaisesti riitä.
Hallinnollisten ja taloudellisten raamien rakentelun rinnalla joudutaan keskustelemaan myös hoitojen priorisoinnista. Tämä pohdinta on vielä edessä.
Paljon on tehty pohjatyötä. Se ei suinkaan ole mennyt hukkaan vaan muodostaa perustan lain jatkokäsittelylle.
Pääkirjoitus