Farssimaiseksi hallituskriisiksi äityneet sote-neuvottelut olivat poliittinen pystypaini, jossa väännettiin vallasta, ideologiasta ja väljän hallitusohjelman tulkinnoista. Lopulta keskusta sai läpi tahtonsa useasta sote-alueesta ja kokoomus sai puolestaan raivattua tilaa yksityisille terveyspalveluille.
Loppu hyvin, kaikki hyvin? Ei aivan. Kamppailusta jäi hallituskumppaneille kolhuja ja varsinainen sote-ruljanssi on vasta alkumetreillä.
Sotessa on nyt keskitytty alueiden määrään ja hallintorakenteeseen. Esimerkiksi rahoitusmallista ei ole vielä tietoa. Sopu aluejaosta on välttämätön etenemisen kannalta, mutta varsinainen tavoite siintää vielä kaukaisuudessa.
Kansantalouden kannalta ydinkysymys on edelleen: Miten harmaantuvassa ja olemattoman talouskasvun Suomessa voidaan taata kattavat terveyspalvelut niin, että sosiaali- ja terveysmenojen kasvu saadaan samalla taitettua?
Tähän kysymykseen esitelty sote-malli antaa korkeintaan viitteitä.
Sosiaalimenojen suhde Suomen bruttokansantuotteeseen on noin kolmannes. Menot ovat kasvaneet viime vuosien aikana noin kolmen miljardin euron vuositahtia. Eniten rahaa käytetään ikääntyvien ihmisten hoitamiseen.
Hallintohimmeliä muuttamalla resursseja voidaan saada nykyistä tehokkaampaan käyttöön, mutta sosiaali- ja terveysala ei uudistu pelkästään sote-alueita perustamalla.
Tuottavuuden lisääminen ei saa jäädä siihen, että julkinen terveydenhuolto hoidetaan entistä keskitetymmin. Yksi oleellinen kohta tuottavuuden lisäämisessä on se, että tietojärjestelmät saadaan toimimaan tehokkaammin ja uutta teknologiaa pystytään hyödyntämään.
Sairaalamaailmasta kuuluu usein tarinoita monimutkaisista ja toisistaan erillään olevista tietojärjestelmistä, jotka saavat työntekijöiden verenpaineen koholleen. Lääkäriliitto arvioi pari vuotta sitten, että toimimattomien järjestelmien kanssa veivaaminen vie 600 lääkärin työpanoksen vuodessa.
On selvää, ettei tuottavuus ole huipussaan, jos kirurgin päivästä merkittävä osa kuluu tietokoneohjelmille noitumiseen. Ongelmat eivät rajoitu pelkästään lääkärikuntaan.
Lisäksi tietojärjestelmiin käytetyt rahasummat ovat valtavia. Esimerkiksi Helsingin, Vantaan, Kauniaisten ja Kirkkonummen sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin yhteisen Apotti-hankkeen hinnaksi arvioidaan tulevan yli puoli miljardia euroa kymmenen vuoden aikana.
Sote-sovun synnyttyä valtioneuvoston kanslian sivuilla julkaistiin kuva uudesta sote-mallista. Kuvassa sote-alueille on merkitty ”yhteinen ict”. Siihen, mitä ”yhteinen ict” tarkalleen ottaen tarkoittaa, saadaan toivottavasti lisätietoa lähiaikoina.
Tähän saakka ongelmia on pyritty ratkomaan alueellisesti ja yhdistämällä järjestelmät kansalliseen terveysarkistoon Kantaan, johon OYS:kin kytkeytyi hiljattain.
Kun tuottavuutta halutaan lisätä, niin kangertelevista järjestelmistä on joka tapauksessa hankkiuduttava eroon.
Potilastietojärjestelmiin käytettävien rahasummien suuruusluokka ja järjestelmien vaikutus tuottavuuteen ovat niin merkittäviä, ettei suuriin virheisiin ole varaa.
Hallitusohjelman tavoitteisiin on kirjattu, että Suomi ottaa tuottavuusloikan julkisissa palveluissa tarttumalla digitalisaation mahdollisuuksiin, joten asian voi olettaa olevan ohjauksessa.
Ja hyvä niin. Olisi nimittäin aivan samantekevää, kompuroidaanko tietojärjestelmien kanssa viidellä vai viidellätoista sote-alueella.
Kolumni